Pakataan päiväreppuun eväät, vesipullot, untuvatakit, pyllynaluset ja kaikkea

muuta hyödyllistä. Tatonkan uusi ultralight päiväreppu vetää sisuksiinsa

uskomattoman määrän tavaraa ja silti sitä on hyvä kantaa. Pakataan rinkat ja

nostetaan ne kämpän seinustalle. Nyt tunturiin.

Käytäntö on osoittanut, että sää muuttuu puolen päivän aikoihin eli nousemme

kevyessä lumisateessa tunturia kohti. Tuuli heittää viimeiset lumensa viimassa

vihaisesti päällemme ja lumisade loppuu. Pirunportti edessämme.

Ei mene kauaakaan kun pilviverho repeää

Selän takana on vielä synkeää

Näkymää Ukselmakuruun:

Ukselmakuru näkyy paremmin kun noustaan Ukselmapäätä kohden

Maisemia - voi ihanuus!!

Ukselmapäällä tuulee lujaa

Sieluun on jäänyt riippuvaisuus näihin maisemiin. Miten onnellista olla täällä

Yritän kurkistella Paratiisikuruun, mutta eipä paljoa näy

Ei me Sokostille mennäkään. Siellähän on joku rakennus. Ollaan täällä ja

nautitaan. Laskeudutaan Lumikurusta alas.

Ja tuolta tultiin

Tuonne huomenna, kurusta ylös ja tuntureille!

Lumikuru on jyrkkä

Isoja iloja, suuria suruja - elämää.

Elämää, kirkasta ja tummaa

Minä en kadu mitään.

En pelkää mitään, eletään ja kuollaan.

Kovalla kurilla kuritetaan kuriton

Ehkä mäkin opin, jos onni on

Tule tule tule tule tulevaisuus

Mä sua ootan, mä sinuun luotan

Tuo mitä vaan, vie mitä vaan

-Mämmilärock-

Päivän "sata" kuvaa lumisista tuntureista löytyy täältä

Laskeutuminen vaatii Hieman malttia

Alempana joki levenee

Kaunis kiemurteleva jokilaakso

Valumme hiljakseen polkua alas. Sitten alkaa tapahtua.

Meidät saa kiinni kovalla vauhdilla etenevä mies. Kun päästämme hänet ohi

hän sanoo suomeksi murtaen "täytyy mennä hakemaan pojan reppu" ja katoaa

polkua. Me toljottelemme hämmentyneenä, että onko jossain tuolla selän

takana yksinäinen väsynyt poika. Päättelemme, että näin ei voi olla.

Ei kukaan jätä pientä lasta yksinään.

Purovarresta on lumi sulanut

Kohta mies jo tulee vastaan. Ylitämme joen ja istumme portaille ihmettelemään

tilannetta. Jonkun ajan kuluttua tulee koko saksalainen perhe, äiti, kaksi lasta,

noin viisi- ja seitsemänvuotias ja aiemmin tavattu isä. Isä riisuu kengät jalasta,

kahlaa joen yli sukat jalassa, reppu selässä. Menee takaisin  ja tuo ensimmäisen

lapsen yli. Kahlaa taas takaisin, tuo toisen lapsen selässä yli. Me tahvot ei tajuta

mitään, oltaisiin todella voitu hakea se reppu kengät jalassa yli. Yritettiin kiljua

aluksi, että "boots on", mutta joen kuohu ja hänen adrenaliininsa estää

kuulemasta. Kivillä ei tietenkään voi taiteilla lapsi selässä. Mulla lähes

kramppaa jalat myötätunnosta.

Vaimokin tulee sukat jalassa joen yli.

Käy ilmi, että ovat olleet matkalla Luirolta Hammaskuruun ja siis eksyneet

Muorravaarakanruoktuun. Se on niin käsittämätöntä, että meiltä menee tovi

tajuta se, jos nyt sitten edes tajuamme sitä. Ja kun sitten he olivat huomanneet

tilanteen, olivat lapset jo olleet niin väsyneitä, että he olivat tulleet tänne. Heillä

oli Hammaskuruun varaus ja nyt kyselivät meiltä, että mitä tehdään. Me

selitämme, että meillä ei ole avainta ja olemme kyllä lähdössä. Ja että he

ehdottomasti voivat käyttää avainta ja varaustupaa, tuskin kukaan on tulossa.

Ja onhan varauskammikin pihassa.

Kaminan sytytys aiheuttaa heille myös ongelmia. Teemme tervaksista heille

syttyjä. Olen ihan hämilläni. Iskee hillitön suojeluvimma päälle lasten takia.

Vähitellen on tajuttava, että kyllä he pärjäävät. Emme me voi heitä Kiilopäälle

viedä. Ei olisi kohteliasta mennä tupaan laittaamaan tulta kaminaan, ei olisi

kohteliasta antaa suunnistuksen peruskurssia.?

Kaiken keskellä tulee taas hämärä. Mitäs me tehdään? No jäädään tähän

toiseksi yöksi. Piha on märkä, tupa on helpompi kuin teltta.

Kesken päivällisen tulee tuntematon mies pimeästä tupaan. Hän on ollut yli

viikon yksin, selkä on kipeä ja puheripuli valtava. Hänellä on avain kammiin,

mutta haluaa mieluummin olla meidän kanssa. Olen ihan hämmentynyt,

ajatukset ovat vielä perheessä, mieli vaeltaa lumisilla tuntureilla ja mukava

partasuusetä höpöttää kaikkea mistä menee yli puolet ohi. Myötäilen,

toivottavasti edes lähes sujuvasti.

Minttukaakao tekee Jukasta vähän puheliaamman, meillä on ihan kiva ilta.

Uni vaan tulee niin aikaisin.