Month: November 2012

Tunturienergiaherkku

Tämän energiaherkun idea on liimata hyvää energiaa antavat osaset toisiinsa suklaalla.

Tässä on käytetty näitä ainesosia, mutta jokainen voi ottaa niitä aineksia joista tykkää.

Hyviä ovat muutkin kuivatut marjat, kuivattu aprikoosi, seesaminsiemenet, muut pähkinät jne.

Ensin murskaa pähkinät.

Puoli pussillista oli hyvä määrä yhteen suklaalevyyn, joukossa myös desi auringonkukansiemeniä.

Paahda siemeniä ja pähkinöitä hetki pannulla

Paloittele suklaa kulhoon, mikrota aluksi 20 sekunttia kerrallaan, sitten 10 sekuntia, sekoita joka välissä.

Kun suklaa on sulanut, lisää sopiva määrä kuivattuja marjoja ja siemen-pähkinä seos.

Tuossa on koko mustikkapussi, puolet karpaloista. Maista, minusta seos ei kaivannut sokeria, mutta lisää jos haluat.

Ripottele teesihdillä leivinpaperille seosta jossa on ruokalusikallinen kaakaota ja tomusokeria

Levitä massa tiiviisti seoksen päälle lastalla.

Tarpeen tullen painele toisella leivinpaperilla päältä kakku tiiviiksi päältä ja sivuilta.

Kaavi lastalla paperiin jäänyt suklaa ja levitä se massan päälle.

Ripottele tomusokeri-kakao -seos päälle.

Anna kovettua, leikkaa palasiksi terävällä puukolla, koeta pitää jääkaapissa lähtöön saakka.

Nauti yksin tai hyvässä seurassa.

kun mikään ei oo varmaa

Kun hait sitä minihameista tyttöä tanssimaan yökerhossa, osasitkos ajatella, että 15 vuoden kuluttua se heilauttaa päätään ja lähes uhkaa: “Mitä sä tarkoitat? Ei mentäis Guorboaiville asti?” Silmät muljahtaa ja synkeän hiljaisuuden jälkeen kuuluu näennäinen, vain tähän hetkeen tarkoitettu kompromissi, “No Alla Kaldoaiville ainakin. Jos et jaksa voit jäädä leiriin makaamaan.”

Toisessa onnellisessa kodissa nainen puunaa ihan kaiken, jääkaapin  ja pakastimen tauksetkin, tekee viikoksi herkkuruokaa. Tarkkasilmäinen mies ei juuri nyt arvaa, että kyseessä onkin vaihtokauppa. Saunan lauteilla räjähtää, kun mies ei lupaakaan oitis talvivaellusta, ei ymmärrä, että aina olisi pakko päästä. Tukahtunut, äkäinen hiljaisuus valtaa talon.

Ei ole takuuta kellään, ettei kumppanista tulisi erämaahullua. Yhtäkkiä vaelluksesta kaikkina vuodenaikoina tuleekin pakollinen osa elämää ja kumppanista raivoisa, lähes sylkevä hirmu, jos sitä yrittää jotenkin rajoittaa. Miksi muka kaikki eivät halua matkustaa tuhat kilometriä peppu puutuneena toiselle puolen Suomea, hiihtää pakkasessa ja viimassa ilman latuja, nukkua kylmässä, halata jäätynytttä kaasupulloa, haista pesemättömälle ihmiselle, jaksaa loputonta erämaata – ja sietää tuntureista ja jäästä haltioitunutta. Kaikki lomat – aina.

Elämä on yllätys.

Kotakamina

Kamina tehty Tiitalan vaelluskotaa varten. Kaminaan voi virittää myös kaasupolttimen

Pellin korkeus on 29 senttiä. Yläreijän halkisija 15 senttiä eli noin 50 senttiä ympärysmitta.
Alareijän halkaisija on 22 cm ja noin 70 senttiä ympärysmitta. (Peltihän on sitten vähän päällekkäin sivusaumasta). Arina on 7,5 sentin päästä pohjasta. Painaa vajaa 1,5 kg

Puunlisäysaukon mitat on 9 x 13 ja aukko on 9 senttiä pohjasta. Puunlisäysaukon peittävä pelti
on tosi ohutta ja parisen senttiä aukkoa isompi. Tuossa vaiheessa kaminassa oli ilma-aukon säädin, josta luovuin jo ennen lähtöä, mitä paremmin palaa sen parempi. Pohjaan löytyi vanha paistinpannu eli eivät kärynneet sammaleet ja palaminen oli puhdasta. Hyvin kulki savotan yläkaaressa.

Hulluutta

Mistä Lapinhulluudessa on kysymys? Ensisijaisesti rakkaudesta Lappiin ja sen luontoon, ylipäätänsä erämaihin koskemattomaan luontoon. Se saattaa näyttäytyä ulospäin lähes pakkomielteenä päästä Lappiin vaeltamaan. Huomaan, että olen oppinut olemaan puhumatta asiasta muille kuin yhtä vinkashtaneille.

Varoittavia piirteitä voivat olla
– yhä useammat reissut suuntautuvat sinne
– kaipuu sinne kun ei ole siellä
– kun ei ole vaeltamassa syntyy erilaista sijaistoimintaa (retkeilylehtiä, vimpaimia jne)
– tulee halu tuntea Lappia, sen kulttuuria, ympäristöä hyvin
– Lappi vanhuuden viettopaikkana elämän loppuun saakka? – sinne voisi kuolla
– jotkut haaveilevat tai jopa hankkivat uuden ammatin päästäkseen Lappiin (eräoppaat jne) tai lähemmäksi Lappia
– haave saada sieltä mökki

Kysely syntyi sijaistoimintana, nopeasti, löysin rantein, puhtaana herjana, suurempia miettimättä, lähinnä siksi kun nauroin ja ihmettelin itseäni.

Huomasin että helpotuin kun kaverit sai “täydet tai lähes täydet pisteet”. Kiitos, en ole yksin hullu.

Jotain ajatuskulkuja se myöhemmin herätti. Nyt mietin sitä että olenko Lapinhullu vai erämaahullu? En minä kuitenkaan kylillä halua riekkua, vaan erämaahan se on minun mieli.

Sillä mennään mitä saatu on

 ystäväni Maritan kuva vaihtoehdoistani.

Uudenvuodenvietto eräässä kansallispuistossa

*varoitus, tämä tarina on tosi*

Meidän piti lähteä torstaina, mutta sitten miehen pitikin KÄVÄISTÄ perjantaina töissä, niin myönnyin, että mennään sitten perjantaina. Kun mies tulee perjantaina klo 15.15 hikisenä ja stressaantuneena töistä niin olen käynyt tunneskaalan lähes kaikki tunteet läpi. Olen päättäväisen ystävällinen, siitä huolimatta tulee jonkinasteinen kränä, mutta siis matkaan.

Mutta mies ei ollutkaan käynyt kaupassa eli pääsen harppomaan huopakumppareissa ja mettävaatteissa pitkin Prisman käytäviä monen sadan muun kanssa. (arvaa olisinko käynyt kaupassa pitkän odotuksen aikana)

Mutta siis viimein matkaan – 2 tuntia autolla. Kun pääsemme puiston laitamille, loppuu yhtäkkiä tien auraus, mutta se ei estä miestä jatkamasta ajoa. Koska olen noin sata kertaa huonompi ajamaan lumessa ja jäällä tukahdutan huutoni pysäytä! Ensin lumi ei ole niin syvää, mutta sitten se mystisesti syvenee ja tulee ylämäki. Me jäämme lumeen kiinni noin 1 km päähän siitä mistä auraus loppui.

Mitäpä siitä, nyt lähdetään kohti kämppää, vedän edellä ahkiota ja etenemme pimeydessä järjellisesti, vaikka ihan varma tunne ei aina ole minne ollaan menossa. Gepsissa on tietenkin koordinaatit, mutta sitä ei nyt käytetä. Miestä ärsyttää suurpiirteisyyteni.

Toteamme, että lähipäivinä sataa lisää lunta, eli huomenna on hoidettava se auto auratulle osuudelle. Mies sanoo, että samallahan voisi lähteä kotiin, mitään järkeä ei ole edes takas tätä samaa tietä hiihdellä. Voisin hukuttaa hänet hankeen, olen hukkua omaan raivooni, mutta pidän suuni kiinni.

Kämppä löytyy ja aloitamme lämmityksen, vaihdamme vaatteet, kämppä lämpiää ja syömme hyvin ja on oikeastaan aika mukavaa. Ruoka on hyvää ja mielikin. Sitten taidamme humaltua ja minulta alkaa viikon etuajassa kuukautiset ihan vain siksi, että on mettäreissu. Yhtäkkiä on ilmiriita pystyssä, mies urputtaa jostain ja minä vastaan täydeltä laidalta.

Mies lähtee nukkumaan, minä syön jälkiruoan, juon viinin loppuun ja harjaan hampaani ja käyn ulkona, kunnes viimein on aika käydä nukkumaan. Pieni kämppä ja helvetillisen tehokas kamina on tehnyt meille tepposet, on niin kuuma, että on pakko käydä lattialle maaten.

Yöllä käy pissillä, kuljen avojaloin hangessa, on tavattoman kaunista ja rauhallista, täydellisen hiljaista.

Aamulla on minulla krapula, mutta mitäpä siitä, kämppä tyhjäksi, ahkio täyteen ja autolle. Lapiomme ja käännämme autoa puolisen tuntia ja yhdessä hurauksessa se on taas auratulla tiellä. Pännii armottomasti.

Näin näppärästi neljän yön hiihtoretki kuihtui yhden yön tappeluksi.