viides retkipäivä

Aamulla sitten sataa, me nukumme pitkään, syömme aamiaisen, makoilemme, syömme lounaan ja makaamme lisää.

Vähän puolen päivän jälkeen sade loppuu ja me lähdemme matkaan :D

 

On lämmintä ja lumi sulaa

 

Onkohan tässä joskus ollut kämppä

 

Kuljemme mahtavien jäkäläkankaiden yli. Maakotka roikkuu ilmassa ylväänä.

 

Kuljemme kohti Pahtajärveä ja matkalla ylitämme vielä kapean ja  iloisesti luikertelevan Repojoen

 

 

Pieniä soita ja lampareita riittää

 

Pahtajärven lukittu porokämppä on auki. Pysyvästi uteliaina kurkistamme sisään. Meidät ottaa vastaan erittäin pullea

todennäköisesti lattialle unohtuneella koiranruoalla lihonut mustasilmäinen peloton hiiri. Meidän välille ei synny suurta rakkautta

ja kämppä jää lähemmin tutustumatta.

 

 

Stuorrabogoaivi kavereineen näkyy Pahtajärven poroerotukselta, tuoltahan me juuri tultiin

 

Ilta laskeutuu kun ylitämme Peltotunturin. Kävelystä ei tahdo tulla mitään kun pitää tuijotella.

 

Iltarusko tietää pakkasyötä

 

Kuljemme lähes Hietajärvelle asti ennen kuin löytyy sopiva leiripaikka. Keräämme maapuuta ja saamme märät puut helposti

syttymään. Pakkanen kiristyy, syödään ja Jukka löytää portviinin jämät iltailoksi.

 

Taivaalle pelmahtaa revontulet ja tähdet. Tuijottelemme lumoutuneena. Vihreä loimu kiertää ja sykkii läpi koko taivaan.

 

Haukka syöksyy ja suhahtaa vain muutama metri louteen ja nuotion yltä pimeyteen. Huima kokemus.

 

Vähitellen vetäydymme makuupussin suojiin. Mun untuvatyyny on hukassa. Miehen on kierähdettävä pois patjaltaan, ei

löydy hänen patjankaan alta, eikä rinkkojen alta eikä mun patjan alta. Juuri kun luovutan, löydän tyynyn peppuni alta :D

Kikatukseni aiheuttaa tietenkin kamalan pissihädän juuri sitten kun olen päässyt makuupussiin hyvään lepoasentoon.

Kipaisen avojaloin hankeen pissille. Mies herää ja kysyy, että mitä ihmettä puuhaat??

 

En kerta kaikkiaan pysty nukkumaan tähdiltä ja revontulilta! -  Olisi kyllä pitänyt venytellä, tämäkään päivä ei ollut kovin

lyhyt. Lihakset vähän nykii. Nuotio loimottaa louekankaan oranssinsävyiseksi.

 

Jossain vaiheessa kuitenkin herään kun mies kuorsaa. Ensin kehotan, sitten kiljun että LOPETA! Viimein nostan koko

makuupussini jalkopään ylös (joka on täynnä elektroniikkaa) ja romautan sen miehen jalkojen päälle. Heti hiljenee ja mulle tulee

hetkiseksi hieman huono omatunto ennen kuin nukahdan uudelleen. Aamulla kun pyytelen anteeksi on hän aivan tietämätön

yön tapahtumista.

 

Herään aamuyöstä kun on kuuma. Yöpakkanen on laskenut -7 asteesta lähes nollaan. Avaan makuupussin ja katselen

harmautta kunnes taas nukahdan.

 

seuraava päivä