Matka alkoi varsinaisesti vasta siitä kun saavuimme erämaahan, olimme kahden, oli täydellinen hiljaisuus.
Sitä ennen kuitenkin: M yritti kotona repiä mukaan mattotelineen, oli kuitenkin telineen jalat niin jäässä että ei noussut riuhtomalla. Oli irrotettava remmi suksien, sauvojen ja mattotelineen rautojen ympäriltä ja paketoitava uudelleen vain sukset ja sauvat.
T sitä vastoin yritti keventää kuormaansa jättämällä makuupussin kotiin ..... Vähän oli hakusessa varusteitten valinta, kokemusta kun ei vielä ole takana. Onneksi M kärsivällisesti vastaa kysymyksiin.
Saimme ihanat, kivat terveiset lähtöselvityksessä Vaarilta. Tuntui onnistuneen retken lähtölaukaukselta ja sai meille hymyn huulille monta kertaa jälkeenkin päin.
Söderin ystävällinen ja runsas palvelu lämmitti, T fiksusti lähetti palautetta lentoyhtiöön.
VeePee sankarillisesti toi meille talvikaasupullon Ivalon kentälle, iso lämmin kiitos VeePee!! VeePee sai hyvät tuntomerkit, punainen takki ja mustat housut. Yllättäen meillä molemmilla oli täsmälleen samanlaiset vaatteet :) Onneksi M äkkäsi kaasupulloa heiluttelevan Veepeen. Ihme muuten, ettei häntä epäilty terroristiksi tms :)
Saimme hommattua makuupussin unohtuneen tilalle. Pussi ei ollut kylmä eikä pieni. Siis pussi oli sopiva ! ok, veihän se tilaa jonkin verran.
Tapasimme poro-kalamiehen, joka oli ilmetty Keke Rosberg klooni. Hän ei ollut nähnyt hiihtäjiä Hammastunturissa 20 vuoteen, oli kuulemma pakko pysähtyä meitä ihmettelemään. Me hymyilimme sievästi. ehkä hän ei ollut nähnyt naisiakaan hetkeen......
Mutta siis siihen hetkeen, kun erämaa-alue alkaa. Onkin hiljaista, on metsää, maasto kumpuilee, upeat Paskaluottumat tulevat esiin, me olemme portilla erämaahan. Vatsasta alkaa tuntua hyvälle, me oikeasti pääsemme tuonne!
Rautujärven
päiväkämppä on hyvä lämmin kämppä yöpymiseenkin. Kaksi kunnon
laveria, pöytä, penkki ja runsaasti tilaa. Näkymä ikkunasta on
rauhoittava ja upea !
Seuraavana aamuna heräämme hyvissä ajoin. Ensimmäiseksi hyökkäys
lämpömittarille, ei ei ei ole ollut pakkasta yön aikana, noh, edessä
siis rämpiminen Hammastunturin kämpälle.
Päivä alkaa ihan hyvänä, sitten alkaa tuisku, tässä vaiheessa vielä
lunta. On hyvä kietoutua tuiskun sisään, edetä hiljakseen eteenpäin.
Pidämme tauon ja niin tuiskukin pitää tauon, syömme lounaan. On
kaunista metsässä. Takki kuivuu lämmöstä.
Tulemme Vuorhajärvelle, joka on Hammasjärven eteläosaa ja jätämme
kelkkauran menemään kohti Inaria. Se tuntuu hyvältä. Ja silloin
alkaa ihan todellinen räntävesiviima tulla laakana päin kasvoja.
Mikä olikin ihan hyvä, sillä kasvot olivat jääneet pesemättä. Ja
sopihan se päivän teemaan, oli Pitkäperjantai.
Järven jäällä ei upota kuin kymmenisen senttiä, etenemme rivakasti,
sillä näkyvyyden ollessa suht vaatimaton, suurimman osan ajasta
silmälaseihin saakka, ei turha maisemien ihastelu hidasta.
Aittajärven ylitys tapahtuu ihan samoissa tunnelmissa ja
suunnistamme suoraan kohti kämppää. Ja sieltähän se löytyy!! Kämppää
on korjattu ja on todella viehättävä.
Haltin tulipalvelu sytyttää takan nopsasti, jee! olemme täällä,
tavarat kuivumaan, puuta pesään ja nauttimaan Tuiren ruokapalvelun
annista, alkupalat: valkohomejuustoa, suolakeksiä ja viinirypäleitä.
Lojumme kämpässä ja katselemme kuinka jalkarättejä heitellään
taivaasta, enkeleillä on siivouspäivä. Jostain ihme syystä kumpikaan
ei laihdu tippakaan tällä retkellä. Alkupalat on alkupaloja,
illalliseksi M valmisti taivaallisen hyviä viljapihvejä!
Aperitiiveja ei unohdettu missään vaiheessa, ihan ennaltaehkäisevänä
toimena kolmea laatua/ilta.
Kun vähäkään
lumisade hellittää teemme lenkin ympäristöön, kuvaamme isoja
mäntyjä, keloja, valtaisia määriä naavaa puiden oksilla. Hiukan piti
leikitellä ajatuksella, että jokin niistä lumikasoista saattoi olla
vaikkapa karhun talvipesä.
Puuhuolto on omatoimista, paha sisu saa pokasahalla paksun rungon
poikki. Pölkky perhana tippuu katketessaan syvälle hankeen,
löytyyhän se sieltä kun tarpeeksi kaivaa. On siitä kirveestä joskus
hieman jotain hyötyä talvella puiden pilkkomisessa. Ahkion aisa saa
ensimmäisen lastansa.
Kakkimonttua
varten sai kaivaa napaan asti (no se nyt ei meikäläisellä ole kovin
korkeella) Mutta komea tuli montusta :)
Kummia tummia pitkiä yökön näköisiä ötököitä asustaa ikkunalla.
Päästämme ne tylysti taivaaseen, tällaisia ihmiset ovat, kun emme
tiedä onko vaaraton, niin eliminoimme. Varotoimista huolimatta, joku
meitä kuitenkin järsi, koskapa mukavat kutiavat paukamat
ilmaantuivat heti kotiin palattuamme.
Aamulla aikaisin tulee vielä jalkarättejä. Yöllä on ollut pakkasta
jee!! Onneksi Tuirella on malttia toimia rauhaisasti, joten kun
lähdemme matkaan loppuu sade ja alkaa auringonpaiste!
(Yleensä T kyllä
oli hereillä ajoissa, mut se illallinen tuntui vielä jäsenissä.)
Suunnistamme kohti Kulvakkojärveä, törmäämme matkalla poromieheen ja
hänen koiraansa. Miellyttävä ihminen ja kiva koira, juttelemme
jonkun aikaa. Porot ovat Littiäpäällä, hyvä tietää, tokkaa emme
halua hajottaa.
Tuiren sukset ei luista, teemme kynttilöintioperaation ja johan
luistaa ja hyvin. Pysähtelemme usein vain ihailemaan maisemia, on
huimaa nähdä miten tunturit nousevat esiin ja ympäröivät meidät.
Ihmetellä täytyy, että matka eteni niinkin hyvin maisemien ihailusta
huolimatta.
Pidämme taukoa jollain pienellä nyppylällä. Onnen tunne, olemme
täällä tuntureiden sylissä. Tunturikoivuissa on lunta, on todella
kaunista, aurinko paistaa yhä enemmän, näkyvyys uskomaton, hanki
kantaa, riemun ja onnen tunne.
Osumme Kulvakkojärven saunalle. Sauna on lähes hautautunut lumeen,
lunta on siis puolitoista metriä siinä. Suksilta ei parane
laskeutua, jalka ei tavoita kovaa maata!
T kuulee kuinka vesi virtaa hangen alla. Purojen kanssa ei ongelmaa,
olemme varovaisia, mutta hanki ei upota. Etenemme helposti
umpihankea, lunta on hangen päällä pari senttiä, ikään kuin
koristukseksi vain.
Kulvakkojärveltä suunnistamme kohti Palopäältä. Tästä suunnasta M ei
ole koskaan nähnyt Palopäätä ja se tuntuu järjettömän isolta. Osumme
nätisti kauniille, vanhoille, harmaille kämpille. Yksi kämpistä on
auki ja siihen olisi voinut jäädä, mutta Suivakko polttelee.
Appistunturi tulee esiin. Se on kaunis ja yhtä upea kuin aina
ennenkin, jos ei kauniimpikin.
Lounastamme kylän ulkopuolella kiven päällä pälvillä. T on tehnyt
sairaan hyvää juurespataa perunamuusiin, M syö reilut puoli litraa.
Teemme toisen tukilastoituksen ahkion aisaan männyn oksista. M on
huolissaan T:n aineenvaihdunnasta, matkaa ei jatketa ennen kuin
lirisee ! se oli riittävä peloite.....
Inkkarisokerialla
maustettu juotava olikin yllättävän hyvää, edes teepussia ei siihen
tarvinnut liottaa.
Nousu Jänkäpään ja Rahpesoaivin väliin onnistuu tosi hyvin. Voimia
riittää hyvin. Alamme riemukkaan laskun toiselle puolelle, on ihana
antaa vain mennä kaikessa rauhassa. Ahkion ohjattavuus on hieman
kärsinyt, mutta en vedä kun vain kerran pulkan kiinni puuhun, mutta
siinäkään ei satu huonosti, sillä aisa irtoaa niin kuin pitääkin.
Tuo oli ensimmäinen kunnon lasku, sekunnin murto-osan kävi mielessä, että tuostako sitten alas? ja millä tuloksella ? vaan opin aurauksen ja ohjauksen salat muutamassa sekunnissa. Kuinka riemukasta voikaan olla laskea rinnettä alas puhtaalla lumella kurvitellen ! Ensimmäinen pyllähdys sitten suoraan seisaaltaan, ilman mitään mäenlaskua. Piti vaan kokeilla miten pääsee ylös rinkka selässä......
Puurajan
alapuolella alkaa upottaa ja kunnolla. Puiden alla on märkää ja
tipahtaminen hankeen takuuvarmaa. Suolla tilanne on hieman helpompi.
Syömme ja pidämme taukoa. Iltarusko värjää taivaan hennon
punaiseksi.
Teemme sen tyypillisen, että lähdemme laiskuuksissamme seuraamaan
kelkanjälkeä emmekä uppoilemaan. Pari tuntia myöhemmin on etäisyys
kämpästä yhä sama, ennen kämppä oli pohjoissuunnassa nyt se sitten
siirtyy länteen ja me olemme korkealla. Siitäpä sitten otamme ja
laskemme suoraan kämpälle. Sää on pakastunut, porojen makuukset ovat
kivikovia, aisa katkeaa kun ahkio taas kerran jää poromakuuskuoppaan.
Ensin pänni, mutta eipä hätää, ilmastointiteipillä multitools aisaan
kiinni ja menoksi. Ahkio perhana väsyy ja kellahtelee välillä
kyljelleen, onhan siinä kyllä korkeuttakin ja meno on välillä vähän
ryskyvää.
Tässä vaiheessä piti T:n jättäytyä peränpitäjäksi ahkion taakse ja kerätä varisevat tavarat talteen. Emme myöskään aja päistikkaa poroaitaan, sitäkin osaa arvostaa.
Aurinko laski ja ensimäiset tähdet syttyivät taivaalle opastamaan
meitä. Kuutamoa vaan ei näy missään ? Hämärässä tulemme kämpälle.
Kämppä on lämmin ja hyvä, syömme taas kerran ja venyttelemme pitkään
ja hartaasti. Revontulilla on uskomaton show taivalla. Vihreät ja
hehkuvat viuhkat ja höyhenet leikkivät taivaalla. Harvoinpa sitä saa
sellaisia näkymiä ihailla hyyskässä istuessa. Revontulista olisi
tietysti pitänyt ottaa kuvia, mutta siinä se jäi kun tallennettiiin
tuota esitystä omalle kovalevylle.
Seuraava päivä on ihanan aurinkoinen. Tavarat ahkioon ja ahkio
kämpän taakse ja tytöt tunturiin. Edellinen päivä ja 27
karttakilometriä ei tunnu kropassa, kiitos hyvän venyttelyn.
Jossain vaiheessa
törmättiin ihmisen jälkiin !!! mitä ihmettä, täällä on joku muukin
ahkion kanssa ! No, omat jäljethän ne oli tietenkin. Nyt tiedettiin
missä oli yöllä kuljettu.
Istumme auringossa pälvillä, hiihtelemme mielettömän hienoissa
kelometsissä, nousemme ylös tunturiin Hillakuopanvaaroille ja
laskemme alas nauttien. Lunta on koristeen verran hangella ja olo on
mielettömän hyvä. Lemmenjoen tunturit näkyvät myös ja Muotkatunturit
oletamme. Eläinten jälkiä on hurjan paljon. Tätä on nautinto. Näemme
taas hurjan määrän riekkoja. Että lintu voi olla kaunis! Kotka (
niin oletamme) liiteli vastapäisen vaaran päällä ottaen korkeutta.,
teki kaarroksen myös meidän päällä. Liian isoja oltiin saaliiksi, ja
ehkä turhan kirkkaan värisiäkin.
Illalla
peseydymme Suivakon parvekkeella. Puolitoista ämpäriä lämmintä vettä
ja kaksi naista peseytyy sillä varpaista hiuksiin ja vielä jää vettä
pikkupyykkiin. Nautinnollista. Alastomina kuulostelemme korvat
höröllä kelkkailijoita, ei hätää, olemme kahden.
Viimeinen haikea
yö, ollaan aika valmiita nukkumaan aikaisin.
Aamulla
Haukisuivakkoa ylös Suivakkolompolaan ja Njarcanjohka-jokea seuraten
metsätielle ja taksiin, joka odottaa Pokan tiellä, Suivakon
tienhaarassa. Aisa perhana katkeaa taas jossain pusikossa, haarukka
saa seurakseen voiveisi-paistinlastan. Haltin suksen side laukeaa
heti kun tulemme metsäautotielle. Ei hätään, sukset ahkioon ja
talsimme kelkkauraa ja tietä pitkin.
Taksi on etuajassa, joten syömme lounaamme termospullosta vasta Kittilän kentällä. Se laskeutuu hyvin vatsaan tervesnapsin kanssa. Emme toki ole amatöörejä jotka tuovat viinaa mukanaan kotiin.