Arkipäivänä yhden maissa hyvässä tuulenhujakassa laskeuduttiin Ivalon kentälle. Tunnelma oli hieno, naiset kiljuivat ja lentokone heittelehti. Näkymä lentokoneen ikkunasta ei ollut kummoinen, tosin ei siihen kovin pystynyt keskittymään.
Jaoin
taksin matkahuoltoon saksalaisen pariskunnan kanssa, jotka halusivat
vaeltamaan
poluttomalle, ei kämppiin ja eivät halunneet kohdata ihmisiä. Ohos,
tunsin yllättävää
sielunkumppanuutta ja usutin heidät Hammastunturiin. Jätin vastaamatta
kysymykseen montako kertaa olen siellä ollut. Noh, toisaalta olen osannut käydä muissakin erämaissa.
Tuuli repi
ruskeita lehti puista. Ei ollut ruska komeimmillaan ainakaan Ivalossa. Noh, minulle riittäisi
hiljaisuus ja erämaan rauha.
Kaamaseen asti
pääsi ihan näpsäkästi bussilla, sitten pitäisi odottaa yömyöhään Nuorgamiin
menevää bussia. Olin varautunut yöllä vaeltamiseen ottamalla mukaan kaksi
päälamppua ja läjän varaparistoja, mutta ei kyllä yhtään lämmittänyt ajatus bussin
odottelusta (lue kaljottelusta) Kaamasen Kievarissa, vaan hirmuinen kiirus oli
taas erämaahan.
Siitä huolimatta,
että olen keski-ikäinen naisimmeinen, päätin liftata. Ei ihminenkään pääse
raidoistaan. Ei tämä matka ole enää mikään erityinen lisä niihin kymmeniin
tuhansiin kilometreihin, jotka olen elämässäni liftannut. Nykyisin minulla on
vaan varaa aina maksaa polttoaineet kuskille. Ja sen myös teen hyvin
mielelläni.
Minulla oli
yhdistetty ruskaretki ja huoltoreissu, eli rinkka selässä ja mattorulla
kainalossa. Tuulta olivat sekä suomalainen että norjalainen sääennuste
luvanneet 14 metriä sekunnissa, joten vähän mietitytti. Vähitellen tuuli
kääntyi myötätuuleksi ja mieli hyväksi. Mie vain levitän maton ja purjehdin
tunturinlaitaa ylös.
Kaamasen
kievarilta kävelin vähän matkaa ensimmäiselle bussipysäkille. Ensimmäinen
kyydintarjoaja halusi viedä minut Karigasniemelle, mutta kieltäydyin
kohteliaasti. Kuulemma kaikki liikenne Utsjoelle kulkee Karigasniemen kautta.
Tämä oli niin sopivan posketon veätysyritys, että nauroin vain.
Nuori ihana äiti,
jolla on mitä kaunein takki, vei minut Neljän Tuulen Tuvan tuntumaan. Hän antoi hyvä
vihjeen, että "Kaamasen kievarin kohta on niiiin huono paikka liftata, tuon
Karigasniemen tienhaaran jälkeen kaikki tietää, että sä olet menossa Utsjoelle
eikä kukaan voi jättää sua tänne." Vähän olin sitä aavistellut, mutta laiskotti
kävellä. Ja kun se matkan pituus oli muistikuvissa kilometrin verran, niin
oikeassa elämässä varmaan vähintään nelinkertainen matka.
Kauaa en odotellut
kun sain kyydin. Tämä on liftaamisen hienoimpia puolia, tutustuu ihmiseen johon
ei koskaan muuten tutustuisi ja kuulee juttuja joita ei koskaan muuten kuulisi.
Monta tarinaa rikkaampana ja hykertävän hyväntuulisena jäin Tenojokilaaksoon.
Täällähän on kaunista!
Keltaisen, punaisen, sinipunan uskomaton sävykirjo viehätti silmää. Kiitos,
vaikka huomenna kaikki olisi toisin, kaikki lehti irtoaisi ja tippuisi maahan, tämä oli hyvä tässä nyt.
Totean, että nyt olisi se hetki jolloin voisi vaihtaa vaatteita, mutta en vaan malta. Farkut jalassa voi aivan hyvin vaeltaa. Ihan pikkasen ripauttaa vettäkin, mutta ei nyt sen vertaa, että sadevaatetta laittaisi ylle. Pian edessä paistaa jo aurinko pilviverhon läpi.
Joka kerta kun
nostan maton niskaan ponnahtaa rosnan alasolki auki. Rosna painaa kilon
vähemmän kuin savotta ja siksi otin sen tälle lyhyelle ruskareissulle.
Tämä varustevika ärsyttäisi, jos en olisi niin ruskahuumassa. Noh, pitää
vaan vaihtaa
tähän laitteeseen solki.
Puuskutan kun
innostun, ja kun paita uhkaa kostua tipautan rinkan ja asetun istumaan.
Ja kukas
se onkaan tullut minut tarkistamaan – maakotkahan se. Nuori on,
valkoiset viirut siivissä. Pyrstö on yhtä pitkä kun siivet leveitä.
Kaartelee kaarroksensa
yllä, kyllästyy ja liitelee Norjaan. Kiitos, jo nyt olen saanut
kaiken - kotkan, ruskan ja hiljaisuuden.
Poroilla on selkeästi rohkeampi aika menossa. Ihan tuijotellaan pitkään, että kumpi on kumpi.
Rykimäaika ei ole ihan vielä, joten voitan tuijotuskisat. Olen siis kovakalloisempi? Vasat ovat isoja ja pulleita .
alkaa hämärtyä
Perillä lämmitän saunaa, seuraan isojen porovasojen hassuttelua portailta ja avaan sen täydellisenmakuisen saunakaljan – yes!
Nukun syvää hyvää unta.
Aamulla lähden päämäärättömästi maleksimaan erämaahan. Reittiä ja suunnitelmaa ei ole, kartta on taskussa, mutta en sitä avaa. Kompassikin olisi, mutta tällä säällä tuskin tarvitsen.
Tunturit vetävät puoleensa. Kuljen, makoilen, tarkistan maisemat - olen. Yöllä nousee taivaalle puolikuu ja pilkahtelee esiin yhä enemmän tähtiä. Leppeä tunturituuli silittää poskea. Nukahdan vaivattomasti, herään välillä sekunniksi tarkistamaan taivaan tilan. Nukun yli 12 tuntia.
Ajatukseton helppo 'tässä nyt' meditaatiotila. Perusahdistus väistyy. Siksikö kaipaan tänne niin kovasti?
Menee päivä jos toinenkin kulkiessa. Ollessa. Ei päiväkirjamerkintöjä, ei reittitietoja. Mustikkaa söin, variksenmarjoja, puolukkaa, puolimätiä lakkojakin muutamia.
Oli ajatuksia joita ajattelin, ja ajatuksia joita ajattelin kirjoittaa muistiin, mutta en saanut aikaiseksi. Nyt en muista mitä ne olivat, tuskin väliäkään.
Näen kaukaa ylhäältä tunturista aivan varmasti karhun etenevän hiljakseen rauhassa Tenon yksinäisellä hiekkarannalla. Välillä se pysähtelee, kattelee. Mikä riemu! - ja epäilys. Valitettavasti kamera paljastaa sen karhun mönkijäksi, turhanajelijaksi. Kuten ystäväni Riitta sen sanoo: "Niin se tekniikka voi pilata hienoja luontoelämyksiä."
Riekkoja näin yhteensä kolme, isoja ja pulleita onneksi kaikki. Onneksi ovat edes ne. Olen joka kerta yhtä onnellinen tuosta ärtyneestä kovaäänisestä käkätyksestä ,kun lähtevät edestä karkuun. Olkaa varovaisia ja tehkää paljon pieniä riekkoja!
Lopuksi kamera käy kastautumassa lähteessä. Alta sekunti riittää. Akku ja kortit ovat välittömästi irti, mutta milläs kuivattelet. Vuorokauden maltan odottaa, sitten on pakko työntää akku takaisin kameraan ja kokeilla. Optiikassa on vettä, muuten toimii hyvin. Jälkeenpäin harmittaa, etten ottanut veden avittamia "taidekuvia".
Tämmöisiksikö nämä mun reissut kehittyvät. Reitillä ei väliä, eikä paljon muullakaan. Haenko olotilaa jonka joku muu saa meditaatiolla tai vastaavalla?
Vai tunturihulluudeksiko sitä kutsutaan?
ZZ Top
kuka lie tuo, liian kauas pääs
Kännykkäkuvia, kameran kastauduttua:
