Meistä tulee isona vielä viksuja. Ennen ajoimme parilla tankkauksella Inariin, eikä tuntunut missään. Nyt varasimme hotellin jo Oulusta. Ehkä vanhana meillä menee viikko ylös ja toinen alas. Tuntuu valtavalta suoritukselta ajaa nelipäiväisen työviikon päätteeksi pimeydessä läpi loskan ja tuulen neljä tuntia nelostietä Ouluun.
Kuutamo tulossa ja jo nyt hankala nukahtaa. Jänskättää vähän, että päästäänkö Härkäkoskelle, kun on ollut niin lauhaa.
seuraava päivä
Aamulla herätys klo 08. En kuule herätystä, ja vaikka Mies torkuttaa yli tunnin, en kuule mitään ennen kuin hän puhuu. Aivan poikkeuksellista, taidan olla sippi. Aamiainen Cumuluksessa on tuttu ja turvallinen ;-) Ajaessa vähitellen huomaan, että alan puhumaan. Ressi taitaa valua pois. Yhä useamman kerran ajattelen, että onneksi olemme tässä, ettemme eilen ajaneet perille. Tarvitsemme aikaa rentoutuaksemme.
Kemin jälkeen liikenne lähes loppuu. Pokan tiellä autot lähinnä seisovat, kuulumisia vaihdetaan. Porojen silmät kiiluvat tiellä ja pimeässä metsässä.
Ahkun tuvalla kaunis vaalea tytär kertoo reitin joen yli (mikä täsmää siidasta saadun kartan kanssa) ja pohtii vaihtoehtoisia reittejä Härkäkoskelle miehen kanssa. Hymyilee ja juttelee miehelle ”kyllähän sinä tiedät kun olet niin monesti..” ;-)
Kullankaivajia tulee huomenna hakemaan täydennystä ja postia. Pääsemme heidän jälkeään Heinäjärvelle, siitä sitten omaa polkua Hanhijärvelle ja sitten siitä näppärästi Härkäkoskelle ;-)
Ilmavoimien pikkumajalle saunaa lämmittämään. Makaan sohvalla, luen ja syön suklaata. Elämä voi olla aika mukavaa.
Sauna on kuuma ja hyvä, vilvoittelen kuistilla, kuutamo on aivan satumainen.
Käyn saunan jälkeen metsässä, hanki upottaa huopakumppareilla vain vähän, kuutamo on uskomaton, tähden tuikkivat taivaalla. Hiljaista iltaa tuvassa.
Yhä uudelleen kävelylle kuutamoon. On uskomattoman kaunista metsässä.
seuraava päivä
Seuraavankin aamun lähtö on tahmea. Aloitin illalla lukemaan Tiinalta joululahjaksi saamaani Peter Hoegin kirjaa Hiljainen tyttö, joka vei minut mennessään kuten aiempi Lumen taju, jonka teemoihin jäin koukkuun pitkäksi aikaa. En pystynyt lopettamaan kuin joskus yöllä. Lupasin itselleni toistuvasti että vain yksi luku enää! Kirjan jätän autoon, nyt irti kaikesta! Haluan virittyä johonkin muuhun maailmaan.
Njurgulahdessa kuitenkin ennen kello kymmentä. Kultamiehet ja niiden kaverit ovat vielä vaiheessa lähteä. Tunnistetaan kiva Pekka, jolta sain rullan keltaista teippiä Vaskojärvellä muutama vuosi sitten.
Meitä pelottaa se järjetön tavaramäärä mitä meillä on mukana. Miten ne muka mahtuvat ahkioihin?? Hämmästyttävästi ne mahtuvat. Ajatus siitä, että osa pitäisi painon takia jättää pois, ei lähtötohinassa tullut mieleen kun kumpikin vain tyhjensi autoa ja jännitti jään kantoa.
Jään yli tiukasti pitkin kelkkauraa. Kantaako jää paremmin nopeasti ajavaa raskasta kelkkaa, vai hitaasti liikkuvaa hiihtäjää?? Vastaan tulee kelkka joka ajaa todella hiljaa, meitä jänskättää. Seuraavaksi niemen yli ja takaisin jäälle ja Kaapin Jounin vasemmalle puolelle maihin, HUH!!
Sitten alkaa sadan metrin nousu (150 metristä 250 metriin) eli sukset ahkioon ja rauhallista kävelyä. Välillä on jyrkkää ja sitten vähän jyrkempää, mutta mikäs tässä kun on kova alusta eli kelkanjälki miltä vetää.
Päivä on kaunis, huurretta on puissa, pakkasta on muutama aste, ei juuri tuule. Katselemme, on paljon vanhoja keloja ja mustanaan luppoa. Kaunista, tunturit ympärillä. Kultamiehet ajavat ohi, menossa kotiin joulun viettoon.
Nousun jälkeen lammella on lounaan aika, ruokatermoksessa kasviskeittoa. Lounaan jälkeen alkaa hiihtäminen, suksi kulkee hyvin, välillä paremmin uran vieressä kun tarvitsee pitoa. Ennen yhtä ollaan Heinäjärvellä. Siellä Jukka ottaa suunnan kohti Hanhijärveä omia latuja pitkin ja tuntuu aivan hervottoman hyvälle. Hyvä, hyvä!! emme ole ladun vankeja.
Hanki kantaa: teemme vain muutaman sentin jäljen hankeen. On tosi hyvä hiihdellä. Pidämme teetauon Heinä- ja Hanhijärven välissä. On outoa ettei hanki upota. Suojasäällä, pakkasella ja viimalla on tietysti osuutensa asiassa. Miten hillittömän hienoa on taas istua ahkion päällä, katsella metsää, olla täällä!! Kuunnella kun veri virtaa suonissa.
Hanhijärvestä meitä on peloteltu. Sanoja uuveavanto, sulaan hiihtäminen jne on käytetty ahkerasti ja tietyin silmäyksin. Järven yli kulkee kelkkaura. Päiväystä ei ole uraan laitettu, kuka meni yli viimeksi ja milloin?!? Järvi näyttää ihan hillittömän isolta. Kun mies maalailee kuvan missä jää pettää keskellä järveä olen tosi säyseä kiertämään rantoja pitkin. Tosin järveen laskevat purot ovat ongelma sinänsä.
Eikä aikaakaan kun ensimmäinen sula ja laskuoja tulee vastaan. Olen sitä mieltä, että kierretään järven kautta. Päädymme ratkaisuun jossa ylitämme joen lumikengät jalassa, sukset ahkiossa, mikä onkin toimiva ratkaisu.
Sitten olemmekin kuoppaisella suolla, jossa onkin toinen kohiseva, puliseva puro. Minulla on seuraavasta parista sadasta metristä pari erilaista versiota: paremmassa niistä sanon huonokuuloiselle Jukalle, että koski kohisee, varo! lumen alla on virta. Siitä huolimatta hän astuu lumen läpi virtaan ja onneksi selviää kumppareiden sisäpuolia kastelematta! Miten huikentelevaista!! ;D
Minä loikin lumikengissäni puron yli ja lumikenkä jää kiinni johonkin juureen. Yritän repiä sitä irti, mutta se ei onnistu. Lopulta istun penkalla, joudun ottaman kengän jalasta, repimään huopakumpparin pois lumikengästä. Jukka tulee ja repii lumikengän irti. Punnerramme itsemme ja ahkiot kiroillen kuoppaisen suon yli ihan tarpeeksi pitkän matkan (ehkä alle 100 metriä).
Kun olemme taas järkevässä maastossa Hanhijärven toisella puolen on kulunut tunti ja vartti. Järven yli se olisi ollut puolisen kilometriä eli sen vartin verran. Tai uiden vähän pidempään ;-)
Minulla on kymmeniä karttoja. Ostan niitä kuin jotkut naiset kenkiä. Pidän niitä investointeina. Ja lisäksi minulla on myös vanhoja ilmaiseksi saatuja 1:50000 poistokarttoja aikamoinen läjä. Ja nyt tajuan, että minulla aivan paska ilmaiseksi saatu laminoitu kartta, joista puuttuu tarkemmat korkeuskäyrätiedot. Juuri talvireissulla ahkio perässä olisi merkitystä sillä mistä menee. Meillä onkin edessä vähän nousua, kun nousun määrää ei arvaa niin ei suinkaan kannata laittaa suksia ahkioon vaan kantaa käsissä. Nousu sen kun jatkuu. Samperi, että laiskuus voi olla niin tyhmää ja rasittavaa.
Minulla on VAKAVA ruokatarve!! Onneksi ruokatermarista löytyy vielä lämmintä hyvää ruokaa. Mutustelun jälkeen elämä näyttää taas ihanalta. Ruokapaikalta meillä on kolme kilsaa kämpälle, tauon loputtua kello on vähän yli neljä.
Lemmenjoen maastoja ei tajua jos siellä ei ole käynyt. Kumpuja, korkeuseroja, pieniä nyppylöitä, kuruja. Lampenkin kirjoitti Lemmenjoen ylälatvojen kuruista ja voimistelusta. Ensin oli aivan mukavaa laskemista alas, sitten rinteet jyrkkenivät ja viistolaskut yhä viistonivat sankemmassa puustossa. Vähitellen päädymme jyrkkään kuruun jonka pohjaa seuraamme aikamme toivoen helppoa ulospääsyä (mikä vitsi!! Kunnon kartta eikä arvailuja!!). Jyrkkyyden vuoksi on vaihdettava lumikengät jalkoihin. On sen verran hämärää että parissa nousussa vedän tuskalla, raivolla ja voimalla ahkion aisat irti kun en tajua ahkion olevan puun oksissa tai juurissa kiinni. Jukka ruuvaa aisoja yhä tiukemmin kiinni ja minä revin niitä vimmalla irti :D
Järkytykseksi Jukka sanoo, että ei tahdo voimat riittää. Lisäksi hän toteaa, että tätä loppupätkää ei tänään kannata analysoida vaan unohtaa ;DD
Viimein punnerramme itsemme Härkäkosken yläpuolella olevalle lammelle. Jäällä on mustia viiruja ja se on halkeillut. Meitä väsyttää. Päädymme kuitenkin turvalliseen vaihtoehtoon eli hiihdämme rantoja pitkin. Olemme kämpällä 20.05 – kolme kilsaa ja melkein neljä tuntia!! Olo on kuin olisin tehnyt elämäni raskaimman vaelluspäivän.
Täällä on takka! Ei kaminaa. Noh, ainakin se on kaunis ja kämppätiedot aivan julkisia tietoja ;-)
Tuli takkaan, lämmintä juotavaa, vähän suklaata ja minttuviinaa ja KAS koneet käynnistyvät uudelleen :D
Lämmitämme saunan, teemme avannon laiturin päähän. Ja kas, jää on ainakin 20 senttiä paksua 5 metriä rannasta. Mun hiukset ovat hillittömässä takussa, voisikos olla että pipo ja päälamppu tekee jättirastoja.
Järjestelemme tavaroita, meillä on normiruokien ja jouluherkkujen lisäksi
3 litraa olutta (2 litraa oli puurojen alla piilossa, 1 litra piti ottaa mukaan)
1 litra glögiä
0,75 litraa minttuviinaa
1,5 litraa portviiniä
0,75 litran valkoviinipullo, LASINEN!!
3 litraa valkoviiniä
ei ole totta!! KUKA JUO TUON KAIKEN?? 10 litraa alkoholia!!
(ei auta vaikka rappusilla huutelemme, että tulkaa, me tarjotaan)
Jukan ahkio on painanut aivan järkyttävän paljon!!
Olisikohan elämäni paras sauna! Leppeä, ihana, lämmin ja lihakset kiittää.
Istumme iltaa, syömme hyvin, tuijotamme tuleen, juttelemme. Vähitellen vaivumme patjalle. Miten suloinen on silkkilakana ihoa vasten, miten pehmeä on patja, miten sopivan lämmin ja kevyt on untuvamakari peittona päälläni, miten tyyny hyväilee päätäni!! Miten rasittunut ruotoni nauttii tästä asennosta ja olosta!! Huomaan sanovani ”oi äiti” muutaman kerran ;D
Tuijotan hetken tulta, sitten katoaa tämä todellisuus.
Yöllä lisään pari kertaa takkaan puita. Valvon ajattelematta mitään, rauha minussa.
Tuli metalliverkon takana, verkko pitää säteilylämmön poissa ;-)