Hiihtovaellus Lemmenjoella ja Hammastunturissa

Angeli – Vaskojoken kämppä – Postijoen kämppä – Valskolompolo- Vaskojärvi – Vaskojoen kämppä – Angeli
Siirtymä Inariin yöksi, sitten Rahajärvi – Kirakkajoen seutu – Hammasjärvi -Kirakkajoen seutu – Rahajärvi

Lähtö venyy ja venyy niin kuin se aina venyy kun autolla lähdetään. Olen päättänyt pysyä hyvällä tuulella hermostumatta, mitä nyt kuljen edes takaisin ja odotan kärsivällisesti häntä joka varmaankin ihan kohta joskus on vielä valmis lähtemään. Alfaan muuten mahtuu kumman kätevästi kaksi ahkiota ja kahdet Järviset kun hieman sovittelee.

Ravatessani edestakaisin huopakumppareissani olen kompastua portaaseen ja joudun ottamaan piiitkän askeleen eteenpäin ja voi kaikki rumat sanat sitä kipua joka räjähtää häntäluuhun. Telemarkpelleilyssä ärtynyt häntäluu suuttuu tosissaan. Hengittelen ja repisin irti tuon osan kehoa jos saisin kiinni.

Vetäisen kunnon annoksen tabuja ja nettiin. Sykkivä kipu tekee keskittymisestä hankalaa. Käyn Duodeciumin Käypä hoito -sivuilla ja suositusten mukaisesti määrään itselleni tulehduskipulääkkeitä ja kevyttä liikuntaa eli hiihtovaellukselle. Mies keksii nyt ihmetellä, että mitä sitä nyt netissä surffailet, eikö meidän pitäisi lähteä?

Autoon otan pienen tyynyn avuksi, hetken mietin kaiken järkevyyttä, mutta nyt menoksi eikä meinata.

Lemmenjoelle ajetaan kahden pysähdyksen taktiikalla, ensimmäisessä kahvipaikassa kuunnellaan iskuporakoneen ääntä baakelsin seuraksi. Ivalon kohdalla keksin kysyä mieheltä, että milloinkas olet viimeksi hiihtänyt?

“Toissavuonna tai sitä edellisenä” – niin, olisihan tuota tietenkin voinut kysyä aiemminkin – mutta olisiko sillä tiedolla sitten ollut mitään merkitystä. Revontulet vihreine valoineen toivottavat tervetulleeksi. Puoli litraa Sandelsia viimein perillä takaa hyvän pehmeän unen.

Aamulla haemme Njurgalahdesta Vaskojoen kämpän avaimen. Siellä on tarkoitus saunoa paluumatkalla. Vätsäri vaihtui Lemmenjoeksi, koska mies halusi nähdä tuntureita. Vielä hän ei tiedä, että suo on hiihtovaeltajan onnenmaa. Viikon hänen on tarkoitus suojella minua varmaankin lähinnä itseltäni, toisen viikon saan sitten suojella itseäni, siis itseltäni.

Angelin tiellä porot on aidattu tienviereen ruokintaan. Kuulemme myöhemmin, että hangen alla on teräsjää, jonka läpi ei poro pääse. Toinen isompi tokka on sitten Kietsimävaarassa. Greenpeacen konttileiri ei osu silmiin, eipä sitä kyllä katsellakaan.

Haluan nähdä Angelicityn, mies kehottaa olemaan räpsyttelemättä silmiä, koska se saattaa mennä silloin juuri ohi. Kylä on todella hetkessä ohi kahteen kertaan läpiajettuna, leirintäalue kioskeineen on hangen suojissa.

Haemme hetken paikkaa johon pysäköidä auto, ystävällinen poromies neuvoo reitin hyvin kapeaa tietä hyvään paikkaan joen varteen. Luulemme ajavamme moottorikelkkauraa pitkin.

Alle tunnissa on tavarat kasassa ja ensimmäinen tyylikäs lasku joelle onnistuu ilman räpiköintiä. Pakkasta on parisen astetta, aurinko paistaa, taivas on sininen, ei tuule – täydellinen retkipäivä.

Lyhyen jahkailun jälkeen päätimme suunnistaa Vaskon kämpälle yöksi. Yöksi oltiin luvattu noin 20 astetta pakkasta ja me emme olleet harrastaneet juurikaan ulkoilua viime viikkoina. Stuorran kämpälle olisi huomattavasti pidempi ja se saattaisi olla myös lukittu.

Suolla ei juurikaan suksi upottanut, metsässä vaan hiukkasen. Hiihtelimme suurimpia nyppylöitä väistellen etelää ja Vaskon kämppää kohden “Tämähän on kivaa puuhaa” totesi mies. Suksi kulki hyvin ja metsä oli luposta mustapilkkuista. Eläinten jälkiä oli paljon, riekkoja, hirviä, kettuja ja teeriä ainakin.

Joen ylityspaikkaa etsittiin hieman, välteltiin kosket ja suvanto löytyikin ja siitä reippaasti yli.

Varaustuvan puolelle oli hetkeä aiemmin saapunut veli sisarineen. He olivat aivan tolkuttoman väsyneitä, olivat hiihtäneet Postijoelta koko päivän aamuvarhaisesta asti. Kun he pyysivät lapiota lainaksi, jotta saisivat avannon ja siitä vettä (olivat rinkoilla liikkeellä) lainasimme toki, mutta kehotimme hakemaan veden Vaskojoen puolelta. Kaveri oli niin väsy, ettei ymmärtänyt enää suomea, vaan hakkasi tunnin verran kirveellä avantoa (sisar lapioi jäähilettä lapiolla) kämpän edessä olevaan lampareeseen ilman, että siitä vettä turskahti.

Me ei enää raskittu katella sitä touhua, vaan päätettiin hakea heille vettä sieltä Vaskojoesta. Otettiin ämpärit ja noustiin harjanteen yli. Keskellä jokea koskessa oli sulaa, mutta sinne ei meistä kumpikaan halunnut mennä. Mie siinä sitten penkereellä aloin pomppia, jotta saataisiin vettä.

Mies sanoi kolme kertaa, että elä pompi, sinä olet joen päällä ja siinä on vain lunta välissä. Uskoinko – no kai, mutta ei se saanut minua lopettamaan. Niinpä minä solahdin lumen läpi 80 senttiä ja niin seisoin nutukkaineni nilkkojani myöten vedessä. Pakkasta oli jo se -20, joten aika rivakasti kipaisin takaisin kämppään, sillä järkytyksekseni täytyi todeta, että nutukkaat eivät pidä vettä!Mies iltasaduksi: ”Olisi siinä voinut olla 1,5 metriä vettä, jalat olisi luiskahtaneet alta virran myötä, sinusta olisi jäänyt mieleen kuinka olisit pitänyt kynsillä kiinni jään reunasta muutaman sekunnin”.

Käännyn kylmäksi kahden makuupussini välillä ja haukon henkeä. Vasta hetken kuluttua älyän valittaa huonosta iltasadusta. Sovimme, että jos näin olisi ollut niin olisin matalamman tullen ponnannut pohjasta, työntänyt pääni lumen läpi alavirrassa. Mies on kauhustani tyytyväinen ”taisi mennä sanoma läpi”.

Yömyöhällä tupaan tulee kolmen hengen seurue. Me turvaudumme korvatulppiin, toivotamme porukalle hyvää yötä ja käännämme kylkeä syvään uneen.

Porukka oli tulossa Lemmenjoen suunnasta ahkioiden kanssa, olivat laskeneet ahkioita narulla alas. Aamusella olemme hieman hitaita, seurustelemme, olemme sosiaalisia.

Vähän ennen puolta päivää alamme matkamme etelään. Sää oli aurinkoinen, me menemme omia reittejä pitkin, ryömimme jokea pitkin poroaidan alta, jatkamme Maantiejokea pitkin, se on oma paras reitti meistä. On kivaa ja rauhallista, ihailemme eläinjälkiviidakkoa ja auringonpaistetta.

Aamusella kuulimme kyllä että tänään sataa lunta, mutta se ei silloin jotenkin koskenut meitä, se ei kuulunut meidän maailmaamme juuri silloin.

Historian kirjoja varten sanon, että minä sanoin, että mennään Postijokea kohden. Mies otti sen jotenkin kirjaimellisesti ja alkoi puskea kohti Postijoen kämppää. Kun puolen päivän jälkeen alkoi tuuli ja lumi&raesade suoraan kohti ei se häntä millään lailla pysäyttänyt. Sählynpelaajan energialla ja raivolla hän puski päin tuulta ja viimaa, ja minun huomautuksellani tähän voisi pystyttää kodan ei ollut mitään merkitystä.

Ensin raivostuin, mutta sitten ajattelin, että perkele, otetaan sitten sählynpelaajasta löysät pois. (Vasta sitten myöhemmin tajusin, että otetaanhan ne myös minusta sitten myös pois.)

Vauhti on sellainen, että hirvet juuri ja juuri ehtivät alta pois, riekot lentelevät puista ympäriltämme.

Tilanne oli aivan järjetön, minulla oli kartat, kompassi, gps ja edessäni järjettömällä vimmalla etenee ihminen kohti suuntaa jonka olen hänelle sauvalla viitannut. Puolen tunnin välein tarkistan suunnan ja sanon asteen oikeaan tai vasempaan, useimmiten vain suoraan ja hän vain hiihtää suunnattomalla energialla avaten tietä eteenpäin järjettömässä säässä jossa jo ajat sitten olen luopunut silmälaseistani, koska en näe mitään ne päässäni. Kiroilen häntä hulluksi, mutta seuraan häntä, mitä muuta voin tehdä.

Jo pimeän laskeutumisen jälkeen tunnistan männyn ja toisen ja tiedän, että olemme lähes perillä, Laskeudumme tuttuun pihaan, puhuttavaa ei juuri ole. Syömme ja käymme nukkumaan.

Aamulla nukumme aika pitkään, ainakin kello kahdeksaan. Huomaan, että minulle on tullut kaksi mustaa kynttä, yksi molempiin jalkoihin. Lyhennän kynnet, jospa ne eivät lähtisi ennen kuin uudet ehtisivät kasvaa. Höpöttelemme jonkun verran ja lähdemme matkaan puoli yhdentoista aikoihin.

On neljä astetta lämmintä. Juuri se sää jossa olin kerran vannonut, että en koskaan enää hiihdä. Noin neljä sataa metriä kämpästä olemme maitohapoilla kun lumi paakkuuntuu suksien pohjaan koko matkalta ja aloitamme ensimmäisen voitelu-urakan.

Suojalumi on hangella, sen alla on pakkaslunta. Metsässä upottaa tavattomasti, avoimilla paikalla kulkee hyvin.

Seuraava voitelutauko on siitä kolmensadan metrin päässä, minulla vielä lumi paakkuuntuu pitoteippien ympärille, joten vierustat voidellaan uudelleen huolellisesti. Sitten onkin aivan tavattomasti luistoa, eikä pitoa juuri ollenkaan. Pienessä vastaisessa kokeilen jopa vetää oksan remmillä pohjan alle, mutta se ei auta juuri mitään. Olen vesimärkä. Nyppylän päällä meillä on päivän kolmas voitelutauko, jossa otan ensin puukolla luistoa pois ja vedän pitoa päälle. Tilanne rauhoittuu ja hiihtämisestä tulee taas kivaa. Olemme edenneet neljässä tunnissa kaksi kilometriä. Näemme ensimmäiset ahman jäljet, joita kuvaamme innoissamme. Myöhemmin näemme niitä niin paljon, että kuvaaminen jää.

Näemme riekkoja, teerien jälkiä, lisää hirviä, valtavasti muita pienten eläinten jälkiä.

Keskipäivän valo on jännä, on tummaa synkkää ja taivaalla vaalea kajo.

Syömme ylängöllä lounaan. Tuntuu taas hyvältä, tällaista on hiihtovaellus, verratonta!

Hiihtelemme hiljakseen Vaskolompolon kämpälle, joka on kivalla paikalla järven rannalla. Mies korjaa ahkionsa aisoja yhtäpitkiksi ja minä lisään 20 senttiä pitoteippiä pitoalueelta kantaanpäin – kolme pätkää rinnan. Sen jälkeen ahkion veto muuttuu puhtaaksi riemuksi.

”Tää ei ole mun laji”, kuuluu viereltä. ”Tää on mun laji”, vastaan koko sydämestäni.

Aamusella herätään aikaisin ja kohti Vaskojärveä lähdetään ennen kello kahdeksaa. Eläinten jälkiä on valtavasti. Suksi kulkee hyvin, yöllä on ollut pikku pakkanen. Soilla ja järvillä on upea hankikanto. Tarkoitus on mennä suota pitkin Vaskonselän ja Vaskonkuolpunan välistä, mutta teemme jonkun käsittämättömän ja reissun ainoa suunnistussähläyksen ja löydämme itsemme Vaskojoen isoimmilta jyrkänteiltä. Laskeutuminen joelle olisi järjetöntä, joten hissukseen varovasti hiihtelemme joen myötäisesti kunnioittavan etäisyyden päässä penkasta ja löydämme hyvän suo- ja järvikaistan jota pitkin hiihtelemme Vaskojärveä kohden.

Matkalla järvelle tulee lounaan aika. Kansallispuistossahan on kiellettyä katkoa oksia. Kun parkkeeraamme syömään vanhan männyn alle ja mie lyön sauvalla kuollutta oksaa – ja niin tietysti Tapio rankaisee välittömästi ja katkaisee multa sauvan, oksa jää kyllä ehjäksi. Ensin lääkäriteippiä alle, sen päälle kolme isoa rautanaulaa tukevoittamaan sauvaa ja korjaus on valmis.

Järvelle laskeuduttuamme huomaamme kalastajia järvellä ja toinen meistä haluaisi väistää. Kahdella kelkalla on Njurgalahdesta iloinen porukka, kaksi miestä, nainen ja tyttö kalalla. He ovat tosi herttaisia. Antaisivat meille riekon, mutta kun selviää, että emme osaisi sille oikein tehdä mitään antavat meille todella ison harrin, Vaskojärvi on kuulemma hyvä kalajärvi. Toinen miehistä antaa mulle keltaisen teippirullan kun näkee, että sauva on poikki. Yritän selittää, että teippi sauvassa kyllä toimii oikein hyvin, mutta en estele kun hän päättäväisesti lahjoittaa mulle keltaisen teippirullan. Rupattelemme tunnin verran, Vaskojärvessä on jäätä 85 senttiä ja vettä 20 senttiä siinä missä he ovat pilkillä. Saamme vierailukutsun ja turisti/paikallinen roolit hieman sekoittuvat, kun he pyytävät saada ottaa meistä kuvan ja tokihan se meille käy.

He kertovat että raja-aita Suomen ja Norjan välillä vuotaa kun lunta on niin paljon, eläimet kulkevat vapaasti edes takas. Hirvillä on joku tauti, ne halvaantuvat takapäästä. Miehet kalastuksen ohella pyydystävät riekkoja, jotka myydään Helsinkiin. Siinäpä päällimmäiset.

Hiihtelemme vähän eteenpäin vanhalle rajavartioston kämpälle katsastamaan missä kunnossa vanha sauna on. Siisti ja hyväkuntoinen se yhä on ja erittäin kauniilla paikalla. Mä olen viimeksi peseytynyt kotona, joten en viitsi tuhlata hyvää likaa ja rasvaa kesken matkan, joten jää saunomatta. Meillä on kolme mahdollisuutta, nukkua saunassa, kodassa tai rajavartioston kämpässä jonne pääsee ikkunasta.

Paistamme harrin voissa ja täytyy myöntää, että se on tavattoman hyvää. Ihmisten uskomaton ystävällisyys ja hyväntahoisuus hätkähdyttää. Ja kun itsellä ei ole juuri mitään ylimääräistä mukana jonka voisi antaa vastalahjaksi.

Aikainen herätys ja aikaisin matkaan, on kiva katsella kun aamu muuttuu päiväksi. Lähdemme Vaskon kämppää kohden nousemalla Honkavaaran ja Sankivaaranpalon välistä jälkeä pitkin. Sukset pois jalasta ja helppo nousu vaaralle ja sitten alkaakin viiden kilometrin alamäki. Hubaa hommaa lasketella kauniissa säässä hyvällä hangella! Päivän laji on suohiihto, pieni jatkuva alamäki jatkuu, vähitellen törmäämme taas Postijokeen.

Ahman ja hirvien jälkiä on vimmatusti. Linnut laulaa livertää herkeämättä. Istumme teellä metässä kun alkaa yhtäkkiä mieletön rytinä jossain lähellä metsässä, mitään emme näe, mutta mielikuvitus laukkaa. Törmäämme omaan jälkeemme, ahma on käyttänyt sitä siirtymätaipaleena.

Kämpillä on hiljaista kun tulemme sinne jo keskipäivän aikoihin. Syömme, saunomme, höpötämme. Sittenkin on makea fiilis luopua viikon liasta.

Lemmenjokiosuuden viimeiseen aurinkoiseen päivään herätään aikaisin. Lähden Angeliin kun keksit, juusto, leipä ja suklaa on lähes loppu. Aiemmin haaveilin hiihtäväni Pokan tien yli Hammastunturiin.

Lähdemme länteen aamusella, sillä katsastamme Siikajärven huoltotuvan muutaman kilometrin päässä. Sen seinällä on iso puinen pyörä, minkähän laitteen osa se on ollut?

Haikeana hiihtelen näitä kairoja pois. Metsässä jo upottaa hieman ja matka on kesyttänyt jo miehen, aukaisemme latua vuoron perään. Aukeilla kantaa ja kulkee mainiosti. Gps on viimein tosi käytössä kun etsimme autoa, meillä kun ei ole käsitystä missä se kartalla olisi.

Inarissa olemme 7 minuuttia myöhässä, kauppa menee edestä kiinni. Me olemme missanneet kesäaikaan siirtymisen. Hetken neuvottelun jälkeen päädymme Kultahoviin yöksi. Saamme tingittyä vähän vahingossa huoneen hinnasta koska siellä on Anar Jazz ja huoneemme on salin päällä. Se oli meiltä enemmänkin vitsi.

Syömme hyvin ja kuuntelemme jazzia. Aikaa menee myös seuraillessa erilaisia tapahtumia pöydissä. Inarissa on sivistynyt tapa antaa väsyneen rauhassa nukkua pöydässä kun väsyttää, etelässä siitä joutuu ulos. Ajolasit vaan korjataan pois etteivät rikkoontuisi/katoa.

Sitten tapahtuu jotain uskomatonta, ehdoton suosikkini Ulla Pirttijärvi esiintyy illan bonuksena. Nainen ei ole tuskin puoltatoista metriä pitkä, mutta ääni on aivan uskomaton ja kantaa syvälle sieluun. Kyyneleet valuvat kuunnellessani hänen uskomattoman hienoa laulua ja joikaamistaan. Huomaan osaavani kaikki sanat ulkoa (ymmärtämättä siis mitä ne tarkoittaa). Mies hakee Ullan levyn huoneesta ja saan siihen nimmarin. Ulla kysyy, että mikä päivä on ja minä veikkaan että 30.3. kun en juuri muutakaan keksi, eihän se mene kuin muutamalla päivällä metsään. Myöhemmin tuli sitten mieleen sellaisia lauseita kuten ”Olen nauttinut musiikistasi tavattomasti” tai ”Kiitos kaikesta siitä mitä musiikkisi on minulle antanut”, mutta ei nyt juuri silloin.

Aamusella nyin kaupan ovea kun se vielä on lukossa. Laukkaan nopeasti ostokset kasaan heti kun ovi avataan. Rahajärvelle sanon kuin taksille konsanaan tömähtäessäni pelkääjän paikalle.

Mies käy läpi kasvatuksen neliapilan houkutellessaan mua lähtemään kotiin, mutta nyt ei auta ei lahjonta, kiristys, kevyt uho eikä katteettomat lupaukset puhumattakaan lirkutuksesta. Pelisäännöt ovat selvät: vähintään joka toinen päivä ok viesti, illalla aikaisin majoitteeseen, ei pelleilyä joen kanssa. Mie suostun ihan mihin vain ja mietin, että milloinkahan oikein olen luopunut itsemääräämisoikeudestani.

Vartissa on ahkio kasassa ja laskeudun Rahajärvelle. Tuuli käy voimalla vastaan ja luntakin tulee jonkun verran. Teen nelisen tuntia matkaa Kirakkajoen suulle, tullessa se sama tulee tyynessä aamuvarhaisessa vajaassa parissa tunnissa.

Seuraavat päivät elän täysin itselleni. Aika kadottaa merkityksensä. En lue mitään, en kirjoita, en maalaa. Hiihtelen päivärepulla, saunon pari kertaa Kirakkajoen kämpällä, syön kun on sen aika, oleilen ja nukun. En ole menossa juuri minnekään enkä tulossakaan. En juuri ajattele mitään, minä vain nautin. Luonto on kaunis, päivät aurinkoisia. Parina yönä ihailen kirkasta tähtitaivasta.

Kirakkajoen sauna on korjattu, löylyt ovat makeat. Saippuat jäivät Kultahoviin, joten peseydyn huuhtomalla ja vastomalla kuivatulla vastalla, joka löytyy saunan seinältä. Hämmästyttävästi se kestää vihtomisen kerta toisensa jälkeen. Tuoksu on ihana.

Hiiri-Sammelinin kota on sisältä täysin korjattu ja uudistettu. Ympäristö on siisti ja wc on rakennettu. Metsähallitus antaa kodan olla. Kamina lämmittää hyvin, mutta ei varaa lämpöä, mutta eihän sillä ole väliä kun nukkuu makuupussissa.

Ainut mitä suunnitellusti teen on se, että käyn katsomassa Kirakkajärven pohjoispuolen nimen, sen jonne olin ajatellut muuttaa asumaan. Siellä on joidenkin kesäleiri ja Kirakkajoen läpi kulkee paikallisten moottorikelkkaura. Vaikka en juuri ketään paria poromiestä ja yhtä kalastajaa enempää tapakaan, totean, että on aika etsiä uusi mansikkapaikka tarpeeksi syrjästä sitten joskus.

Liian aikaisin lähden kotiin. Pitoteipit ovat lähes loppuun kuluneet kun vedän sauvat, sukset ja aisat hihnoilla kasaan. Jää ja jäinen hanki syö teippiä.

Taas saan kokea ihmisten ystävällisyyttä kun minut viedään matkahuoltoon, vaikka taksia olinkin tilaamassa. Käyn Kultahipussa suihkussa, pesen hiukseni. Terhin saan tavata ruokatunnilla ihan liian lyhyen ajan. Ja ehdin ajoissa linja-autoon. Enkä maksa ahkiosta lisämaksua.

Kuvat

Hammastunturi huhti 2004

Virallinen yhteinen matkakertomus by Tuire ja Maria

Ivalo – Rautujärven kämppä – Hammastunturin kämppä – Suivakko – päiväretki – Suivakko – Pokan tie ja taksilla Kittilään

Kuviin

Matka alkoi varsinaisesti vasta siitä kun saavuimme erämaahan, olimme kahden, oli täydellinen hiljaisuus.

Sitä ennen kuitenkin: M yritti kotona repiä mukaan mattotelineen, oli kuitenkin telineen jalat niin jäässä että ei noussut riuhtomalla. Oli irrotettava remmi suksien, sauvojen ja mattotelineen rautojen ympäriltä ja paketoitava uudelleen vain sukset ja sauvat.

T sitä vastoin yritti keventää kuormaansa jättämällä makuupussin kotiin ….. Vähän oli hakusessa varusteitten valinta, kokemusta kun ei vielä ole takana. Onneksi M kärsivällisesti vastaa kysymyksiin.

Saimme ihanat, kivat terveiset lähtöselvityksessä Vaarilta. Tuntui onnistuneen retken lähtölaukaukselta ja sai meille hymyn huulille monta kertaa jälkeenkin päin.

Söderin ystävällinen ja runsas palvelu lämmitti, T fiksusti lähetti palautetta lentoyhtiöön.

VeePee sankarillisesti toi meille talvikaasupullon Ivalon kentälle, iso lämmin kiitos VeePee!! VeePee sai hyvät tuntomerkit, punainen takki ja mustat housut. Yllättäen meillä molemmilla oli täsmälleen samanlaiset vaatteet 🙂 Onneksi M äkkäsi kaasupulloa heiluttelevan Veepeen. Ihme muuten, ettei häntä epäilty terroristiksi tms 🙂

Saimme hommattua makuupussin unohtuneen tilalle. Pussi ei ollut kylmä eikä pieni. Siis pussi oli sopiva ! ok, veihän se tilaa jonkin verran.

Tapasimme poro-kalamiehen, joka oli ilmetty Keke Rosberg klooni. Hän ei ollut nähnyt hiihtäjiä Hammastunturissa 20 vuoteen, oli kuulemma pakko pysähtyä meitä ihmettelemään. Me hymyilimme sievästi. ehkä hän ei ollut nähnyt naisiakaan hetkeen……

Mutta siis siihen hetkeen, kun erämaa-alue alkaa. Onkin hiljaista, on metsää, maasto kumpuilee, upeat Paskaluottumat tulevat esiin, me olemme portilla erämaahan. Vatsasta alkaa tuntua hyvälle, me oikeasti pääsemme tuonne!

Rautujärven päiväkämppä on hyvä lämmin kämppä yöpymiseenkin. Kaksi kunnon laveria, pöytä, penkki ja runsaasti tilaa. Näkymä ikkunasta on rauhoittava ja upea !

Seuraavana aamuna heräämme hyvissä ajoin. Ensimmäiseksi hyökkäys lämpömittarille, ei ei ei ole ollut pakkasta yön aikana, noh, edessä siis rämpiminen Hammastunturin kämpälle.

Päivä alkaa ihan hyvänä, sitten alkaa tuisku, tässä vaiheessa vielä lunta. On hyvä kietoutua tuiskun sisään, edetä hiljakseen eteenpäin. Pidämme tauon ja niin tuiskukin pitää tauon, syömme lounaan. On kaunista metsässä. Takki kuivuu lämmöstä.

Tulemme Vuorhajärvelle, joka on Hammasjärven eteläosaa ja jätämme kelkkauran menemään kohti Inaria. Se tuntuu hyvältä. Ja silloin alkaa ihan todellinen räntävesiviima tulla laakana päin kasvoja. Mikä olikin ihan hyvä, sillä kasvot olivat jääneet pesemättä. Ja sopihan se päivän teemaan, oli Pitkäperjantai.

Järven jäällä ei upota kuin kymmenisen senttiä, etenemme rivakasti, sillä näkyvyyden ollessa suht vaatimaton, suurimman osan ajasta silmälaseihin saakka, ei turha maisemien ihastelu hidasta. Aittajärven ylitys tapahtuu ihan samoissa tunnelmissa ja suunnistamme suoraan kohti kämppää. Ja sieltähän se löytyy!! Kämppää on korjattu ja on todella viehättävä.

Haltin tulipalvelu sytyttää takan nopsasti, jee! olemme täällä, tavarat kuivumaan, puuta pesään ja nauttimaan Tuiren ruokapalvelun annista, alkupalat: valkohomejuustoa, suolakeksiä ja viinirypäleitä. Lojumme kämpässä ja katselemme kuinka jalkarättejä heitellään taivaasta, enkeleillä on siivouspäivä. Jostain ihme syystä kumpikaan ei laihdu tippakaan tällä retkellä. Alkupalat on alkupaloja, illalliseksi M valmisti taivaallisen hyviä viljapihvejä! Aperitiiveja ei unohdettu missään vaiheessa, ihan ennaltaehkäisevänä toimena kolmea laatua/ilta.

Kun vähäkään lumisade hellittää teemme lenkin ympäristöön, kuvaamme isoja mäntyjä, keloja, valtaisia määriä naavaa puiden oksilla. Hiukan piti leikitellä ajatuksella, että jokin niistä lumikasoista saattoi olla vaikkapa karhun talvipesä.

Puuhuolto on omatoimista, paha sisu saa pokasahalla paksun rungon poikki. Pölkky perhana tippuu katketessaan syvälle hankeen, löytyyhän se sieltä kun tarpeeksi kaivaa. On siitä kirveestä joskus hieman jotain hyötyä talvella puiden pilkkomisessa. Ahkion aisa saa ensimmäisen lastansa.

Kakkimonttua varten sai kaivaa napaan asti (no se nyt ei meikäläisellä ole kovin korkeella) Mutta komea tuli montusta 🙂

Kummia tummia pitkiä yökön näköisiä ötököitä asustaa ikkunalla. Päästämme ne tylysti taivaaseen, tällaisia ihmiset ovat, kun emme tiedä onko vaaraton, niin eliminoimme. Varotoimista huolimatta, joku meitä kuitenkin järsi, koskapa mukavat kutiavat paukamat ilmaantuivat heti kotiin palattuamme.

Aamulla aikaisin tulee vielä jalkarättejä. Yöllä on ollut pakkasta jee!! Onneksi Tuirella on malttia toimia rauhaisasti, joten kun lähdemme matkaan loppuu sade ja alkaa auringonpaiste!

(Yleensä T kyllä oli hereillä ajoissa, mut se illallinen tuntui vielä jäsenissä.)

Suunnistamme kohti Kulvakkojärveä, törmäämme matkalla poromieheen ja hänen koiraansa. Miellyttävä ihminen ja kiva koira, juttelemme jonkun aikaa. Porot ovat Littiäpäällä, hyvä tietää, tokkaa emme halua hajottaa.

Tuiren sukset ei luista, teemme kynttilöintioperaation ja johan luistaa ja hyvin. Pysähtelemme usein vain ihailemaan maisemia, on huimaa nähdä miten tunturit nousevat esiin ja ympäröivät meidät. Ihmetellä täytyy, että matka eteni niinkin hyvin maisemien ihailusta huolimatta.

Pidämme taukoa jollain pienellä nyppylällä. Onnen tunne, olemme täällä tuntureiden sylissä. Tunturikoivuissa on lunta, on todella kaunista, aurinko paistaa yhä enemmän, näkyvyys uskomaton, hanki kantaa, riemun ja onnen tunne.

Osumme Kulvakkojärven saunalle. Sauna on lähes hautautunut lumeen, lunta on siis puolitoista metriä siinä. Suksilta ei parane laskeutua, jalka ei tavoita kovaa maata!

T kuulee kuinka vesi virtaa hangen alla. Purojen kanssa ei ongelmaa, olemme varovaisia, mutta hanki ei upota. Etenemme helposti umpihankea, lunta on hangen päällä pari senttiä, ikään kuin koristukseksi vain.

Kulvakkojärveltä suunnistamme kohti Palopäältä. Tästä suunnasta M ei ole koskaan nähnyt Palopäätä ja se tuntuu järjettömän isolta. Osumme nätisti kauniille, vanhoille, harmaille kämpille. Yksi kämpistä on auki ja siihen olisi voinut jäädä, mutta Suivakko polttelee.

Appistunturi tulee esiin. Se on kaunis ja yhtä upea kuin aina ennenkin, jos ei kauniimpikin.

Lounastamme kylän ulkopuolella kiven päällä pälvillä. T on tehnyt sairaan hyvää juurespataa perunamuusiin, M syö reilut puoli litraa. Teemme toisen tukilastoituksen ahkion aisaan männyn oksista. M on huolissaan T:n aineenvaihdunnasta, matkaa ei jatketa ennen kuin lirisee ! se oli riittävä peloite…..

Inkkarisokerialla maustettu juotava olikin yllättävän hyvää, edes teepussia ei siihen tarvinnut liottaa.

Nousu Jänkäpään ja Rahpesoaivin väliin onnistuu tosi hyvin. Voimia riittää hyvin. Alamme riemukkaan laskun toiselle puolelle, on ihana antaa vain mennä kaikessa rauhassa. Ahkion ohjattavuus on hieman kärsinyt, mutta en vedä kun vain kerran pulkan kiinni puuhun, mutta siinäkään ei satu huonosti, sillä aisa irtoaa niin kuin pitääkin.

Tuo oli ensimmäinen kunnon lasku, sekunnin murto-osan kävi mielessä, että tuostako sitten alas? ja millä tuloksella ? vaan opin aurauksen ja ohjauksen salat muutamassa sekunnissa. Kuinka riemukasta voikaan olla laskea rinnettä alas puhtaalla lumella kurvitellen ! Ensimmäinen pyllähdys sitten suoraan seisaaltaan, ilman mitään mäenlaskua. Piti vaan kokeilla miten pääsee ylös rinkka selässä……

Puurajan alapuolella alkaa upottaa ja kunnolla. Puiden alla on märkää ja tipahtaminen hankeen takuuvarmaa. Suolla tilanne on hieman helpompi. Syömme ja pidämme taukoa. Iltarusko värjää taivaan hennon punaiseksi.

Teemme sen tyypillisen, että lähdemme laiskuuksissamme seuraamaan kelkanjälkeä emmekä uppoilemaan. Pari tuntia myöhemmin on etäisyys kämpästä yhä sama, ennen kämppä oli pohjoissuunnassa nyt se sitten siirtyy länteen ja me olemme korkealla. Siitäpä sitten otamme ja laskemme suoraan kämpälle. Sää on pakastunut, porojen makuukset ovat kivikovia, aisa katkeaa kun ahkio taas kerran jää poromakuuskuoppaan. Ensin pänni, mutta eipä hätää, ilmastointiteipillä multitools aisaan kiinni ja menoksi. Ahkio perhana väsyy ja kellahtelee välillä kyljelleen, onhan siinä kyllä korkeuttakin ja meno on välillä vähän ryskyvää.

Tässä vaiheessä piti T:n jättäytyä peränpitäjäksi ahkion taakse ja kerätä varisevat tavarat talteen. Emme myöskään aja päistikkaa poroaitaan, sitäkin osaa arvostaa.

Aurinko laski ja ensimäiset tähdet syttyivät taivaalle opastamaan meitä. Kuutamoa vaan ei näy missään ? Hämärässä tulemme kämpälle. Kämppä on lämmin ja hyvä, syömme taas kerran ja venyttelemme pitkään ja hartaasti. Revontulilla on uskomaton show taivalla. Vihreät ja hehkuvat viuhkat ja höyhenet leikkivät taivaalla. Harvoinpa sitä saa sellaisia näkymiä ihailla hyyskässä istuessa. Revontulista olisi tietysti pitänyt ottaa kuvia, mutta siinä se jäi kun tallennettiiin tuota esitystä omalle kovalevylle.

Seuraava päivä on ihanan aurinkoinen. Tavarat ahkioon ja ahkio kämpän taakse ja tytöt tunturiin. Edellinen päivä ja 27 karttakilometriä ei tunnu kropassa, kiitos hyvän venyttelyn.

Jossain vaiheessa törmättiin ihmisen jälkiin !!! mitä ihmettä, täällä on joku muukin ahkion kanssa ! No, omat jäljethän ne oli tietenkin. Nyt tiedettiin missä oli yöllä kuljettu.

Istumme auringossa pälvillä, hiihtelemme mielettömän hienoissa kelometsissä, nousemme ylös tunturiin Hillakuopanvaaroille ja laskemme alas nauttien. Lunta on koristeen verran hangella ja olo on mielettömän hyvä. Lemmenjoen tunturit näkyvät myös ja Muotkatunturit oletamme. Eläinten jälkiä on hurjan paljon. Tätä on nautinto. Näemme taas hurjan määrän riekkoja. Että lintu voi olla kaunis! Kotka ( niin oletamme) liiteli vastapäisen vaaran päällä ottaen korkeutta., teki kaarroksen myös meidän päällä. Liian isoja oltiin saaliiksi, ja ehkä turhan kirkkaan värisiäkin.

Illalla peseydymme Suivakon parvekkeella. Puolitoista ämpäriä lämmintä vettä ja kaksi naista peseytyy sillä varpaista hiuksiin ja vielä jää vettä pikkupyykkiin. Nautinnollista. Alastomina kuulostelemme korvat höröllä kelkkailijoita, ei hätää, olemme kahden.

Viimeinen haikea yö, ollaan aika valmiita nukkumaan aikaisin.

Aamulla Haukisuivakkoa ylös Suivakkolompolaan ja Njarcanjohka-jokea seuraten metsätielle ja taksiin, joka odottaa Pokan tiellä, Suivakon tienhaarassa. Aisa perhana katkeaa taas jossain pusikossa, haarukka saa seurakseen voiveisi-paistinlastan. Haltin suksen side laukeaa heti kun tulemme metsäautotielle. Ei hätään, sukset ahkioon ja talsimme kelkkauraa ja tietä pitkin.

Taksi on etuajassa, joten syömme lounaamme termospullosta vasta Kittilän kentällä. Se laskeutuu hyvin vatsaan tervesnapsin kanssa. Emme toki ole amatöörejä jotka tuovat viinaa mukanaan kotiin.

Kuviin

Hammastunturi helmi 2004

Pokan tie – Sompio – Suivakko – Riekkokämppä – Taimenjärvi – Juntinoja – Pokan tie

Kuvat löytyvät täältä

Työpäivä päättyy Rovaniemellä, olen täynnä kuplivaa iloa ja pientä jännitystä. Yritän nauttia siitä pirinästä sisälläni, en yksinomaan toivoa, että voi kun tuo kello kulkisi nopeampaa. Linja-autoasemalle, Eskelisen kyydissä turvallisesti Inariin, perillä puoli yhdentoista aikoihin illalla.

ensimmäinen päivä
Yöpyminen Hotelli Inarissa, aamulla avainten haku Siidasta, viimeiset ostokset K-kauppa Kuukkelista, eli kermaa, voita, juustoa, homejuustoa, leipää ja Sinolia. Kauppias muistaa, jutellaan vähän. Jomppasen taksilla kohti Menesjärveä.

Taksi jättää tielle ja jopa oikeaan paikkaan, vaikka höpöttely taksimiehen kanssa uhkaa kartanlukua. Ahkion aisojen kasaus, sukset jalkaan, ihanaa!

Kelkkaura lähtee tienvierestä, menee muutaman sataa metriä eteenpäin Vaamenseisomapään alta. Siellä on paloiteltu hirvi, sisäelimet ja nahka jätetty metsään, minusta laitonta hommaa, tiedä häntä.

Sitten alkaa umpihankitaistelu viiden asteen lämmössä. Tarkoitus oli käydä vain lounaalla Sompion kämpässä Illestipääjärven rannalla, mutta kun lumi tarttuu suksien pohjaan ja päälle noin 20 sentin paakuksi, saa olla tyytyväinen kun pääsee Sompiolle. Lounas kelon päällä istuen, on hyvin kaunista mäntymetsää. Pieniä kumpuja ja ylämäkiä riittää. Kuusi tuntia kestää etenemistaistelu, ahkio ui syvällä ja jumittaa. On jo hämärää kello puoli kuuden aikoihin kun Sompio häämöttää.

Tupa on viehättävä, takka savuttaa hyvin sisään. Takan kivet kimaltelevat kauniisti jäisinä. Maa- ja kivilattia, turvekatto, joka hieman valuttaa vettä sisään. Kun sitä korjaa sanomalehdillä ja niin se ei pahemmin kastele. Ei seisomakorkeutta. Yö on lauha, ei palele yhtään, vaikka aika nopsaan joutuikin lopettamaan puiden polton. Ei kenttää.

toinen päivä
Herätys seitsemän aikoihin, aamutoimet hiljakseen ja lounas valmiiksi ruokatermokseen. Yön aikana oli tullut pakkanen, iltayöstä satoikin vettä ja luntakin ihan vähän, joka onneksi oli pakastunut lumen kannen jääksi. Lumi ei enää tartu suksiin ja pääsee hetkittäin jopa hiihtämään.

Ennen Suivakkoa kaksi poromiestä lapsineen, kaksi pikkupoikaa poroaidalla samaan aikaan, jutellaan kun siinä kun törmätään. Pojat saavat poroaidan sisäpuolella istua rattikelkan kyydissä kelkan perässä. Toinen poromiehistä käy laittamassa tulet Suivakon kämppään valmiiksi, hyvin herttaista ja huomaavaista. He ovat kalalla.

Suivakon kämppä on tilava ja lämmin. Oikein hyvä kämppä. Perillä jo hyvissä aikaa päivällä, on hyvä lepuuttaa lihaksia, venytellä. Toipua edellisen päivän selkäsaunasta. Kämpän portailla olen käynyt aiemmin kesällä, söin siinä lounaan ja siitä sinkosin itseni nopeasti pois kohti Tunturi-Suivakkoa ja Irrajärveä, silloin menin kohti Hammasjärveä. Sitä ennen kävin uimassa Siika-Suivakolla. Kämppään sisälle silloin tuskin kurkistin.

Kun poromiehet ajavat kämpän ohi kotiin, vaihdetaan muutama sana reitistä Riekkokämpälle. He kertovat että kesällä menevää mönkijäuraa on joku saattanut ajaa kelkalla Palopäälle.

Soitan Jukalle ja kerron muuttuneesta suunnitelmasta, Palopää jää reitistä pois. Ruoaksi valkosipuliperunoita kermaan haudutettuna, lisäksi viljapihvejä ja puolukkahilloa. Hyvää!

Illalla jäällä täydellinen hiljaisuudesta, auringon lasku, myöhemmin tähtiä.

kolmas päivä
Seuraavan aamun lähtö on ennen klo yhdeksää. Järvi ja suo on pinnasta jäässä ja matka kulkee hyvin. Onnellista. Muistan mielestäni mistä mönkijäura kulkee, mutta en löydä kelkkauraa, ehkä lumi on peittänyt jäljen. Jos upottaa ahkio ei nouse ylös jyrkkää nousua Rahpesoaivin ja Jänkäpään välistä.

Kelkkauraa etsiessä alkaa lumituisku ja hetken pohdinta mitä tehdä, onko edessä paluu Suivakolle. Aina kun on ongelma, kannattaa syödä. Lounaan jälkeen loppuu lumituisku. Päätös ottaa toinen reitin Riekkokämpälle, joka menee Appisnulkin alta, Riekkopäälle tullaan koilisesta. Suksi kulkee aika hyvin, tunturiin noustessa alkaa kantaa yhä enemmän ja tunturissa on upea hankikanto ja auringonpaiste. Ensin esiin tuli Lemmenjoen tuntureita, sitten Hammastunturin tunturit piirtyvät upeina esiin. Olen onnellinen, olen kotona, minun tunturini talvella.

Tunturiylängöllä voi kävellä hangella, nauttia ja katsella, tuntuu, että se ensimmäisen päivän koettelemus on kuin portti tähän kauniiseen paratiisiin.

Missään ei näy enää toisten ihmisten jälkiä, ei kelkan jälkiä ei suksen jälkiä, askeleita.

On todella upea sää. Matala Riekkokämppä löytyy helposti, vaikka onkin lähes puoliksi lumen alla. Polttopuita joen varren koivuista. Kämppä lämpiää nopeasti, vähän valuu katosta vettäkin, ei paljoa. Illalla ulkona on kunnon pakkanen sisällä +20. Yöllä on ulkona pakkasta noin 30 astetta, sisällä on hyvä ja lämmin, vaikka tuore puu ei oikein tahdo palaa.

Yöllä metsäkanat pitivät ääntä ja pulputtivat, ehkä nokkivat kämppää. Tunnistavatkohan vieraan tuoksun.

neljäs päivä
Hidas aamu odotellen päivän lämpiämistä. Avaan kämpän oven ja katselen kuinka aurinko nousee itse isoherra Hammastunturin takaa. Sininen maisema muuttuu kullan väriseksi. Olen vain onnellinen. Päivä oli ihanan aurinkoinen, pieni viima on vähällä tuntua kylmältä välillä. Eilenkin mutta varsinkin tänään hanki humahtelee alla. Useampia satoja neliöitä hankea laskeutuu aavistuksen.

Päivällä on todella hieno auringonpaiste ja on taivaallista hiihdellä tunturien välissä. Lounas vanhan kämpän portailla auringosta nauttien. Punajuuri-juurespataa ja homejuustoa, hyvää. Lusikka on jossain tavaroissa, vaivaiskoivun oksa lusikkana.

Taimenjärvelle auringonlaskun aikoihin. Oli todella kaunista hiihtää kun jää kimmeltää kuin timantit oksilla. Luonto oli täynnä eläimen jälkiä, kettuja, jäniksiä, lintuja, hiiriä..

Taimenjärvi on taas metsähallituksen kämppä eli tiedossa on kuivaa puuta ja isot tilat. Konttaus vessaan kun ei viitsi hiihtää, kävelyä ei hanki kestä, konttaamisen kylläkin. Taimenjärvellä on yöllä pakkasta -30.9 ja revontulet

viides päivä
Aamulla pitkä odotus, että pakkanen lauhtuu, matkaan vasta puolen päivän aikoihin. Lämpötilaero tuntuu heti kun laskeutuu tai nousee.

Poroaita kartalla ei vastaa poroaitaa todellisuudessa. Poroerotuksessa jouduu availemaan portteja ja kerran punnertamaan ahkion aidan yli. Otan suksen pois jalasta ja uppoan välittömästi nivusiin saakka. Hanki kantaa vähemmän kun laskeutuu metsään eli upottaa noin 10 senttiä.

Juntinojan vuokrakämppä osuu kohdalle somasti tienhaaraan ylittäessä Pokan tietä. Edessä viimeiset kukkulat Juntinojan kämpälle.

Saunan lämmitys, vesi Juntinojasta, kämpän lämmitys. On yksinkertaista ja helppoa, on kuivaa puuta. Kämppä vähän ärsyttää kun on niin hieno, on metsäläisfiilis. Vaahtomuovipatja – outoa. Kiukuttaa vähän, matka on loppumassa Saunakaan ei tunnu niin fantastisen hyvältä. Tässä on lopun makua. Kotiin tekstiviesti, kaikki ok.

kuudes päivä
Aamulla tien varteen odottamaan koulukyytiä. Tuleehan se aikanaan, ehtii tanssia ja hyppiä ruutua. Rahaa ei ole lippuun, ne on hotelli Inarissa työvaatteiden ja tietokoneen kanssa.

Ihmettelen kuinka tajuttoman pitkään on hiihtänyt, kun menee niin kauan ennenkö saavutaan lähtöpaikkaan.

Juntinojan vuokrakämpän avaimen Siidaan, istun Hotelli Inarin baarissa ja en totisesti halua lähteä pois. Kiukuttaa ja houkuttaa lähteä metsään. Voisin ja haluaisin vaan ostaa ruokaa ja lähteä uudelleen. Tiedän, että ei onnistu. Olen myöhästyä postiautosta. 15 tunnin bussimatkan jälkeen olen kotona. Olen onnellinen päiväkausia, juttelen rauhassa asioita, tuntuu, että sielu on
levännyt.

Hammastunturin reissuja

syys 2000 Hammastunturin poikkivaellus, ihan hehkutusvapaa, pitäisipä joskus antautua, vieläkin muistan sen palon

marras 2000 Lähinnä Kirakkajoensuulla nautiskelua, tulilla istumista, porolauman uho on jäänyt kertomatta

kesä 2003 Pyörimistä ympäriinsä, rapsakkaa oli, kamerasta loppui alkumatkasta akku, lyhyitä päivämatkoja, toljottelua

helmi 2004 Sompiolta Suivakolle, siitä RiekkokämpälleTaimenjärven kautta Juntinojalle, talvivaelluksen täysi kirjo! kahlaamisesta nautiskeluun

huhti 2004 Poikkihiihto Rautujärveltä Pokan tielle, hyvin vaihteleva reissu – tapahtui paljon, kannattaako seurata keinoa??

elokuu 2005 Pyörimistä, Taimenjärveltä Kultalan kautta Hammastunturiin, sieltä Kirakkajoelle ja Rautujärvelle ja pois.

lokakuu 2005 Siskon kanssa Suivakon tuntumassa, aivan huima kokemus – päälamput pettivät, “aistitko onko meillä järvi oikealla??” – siinäpä haistelimme 😉

syyskuu 2007 Äidin kanssa ruskaretkellä, mahdottoman hieno ruska oli!! Ja mulla on hervottoman kovakuntoinen ja kestävä äiti!!

Lemmenjoki-Hammastunturi:

maalis-huhti 2005 ensin hiihtovaellusta Lemmenjoella, sit Hammastunturissa oleilua ja ihmettelyä, tunteita laidasta laitaan. Herttainen poromies Vaskojärvellä!!

kesä 2005 Raahaten Avisuorajoen alkuun, sieltä meloen Lemmenjoen ja Hammastunturin poikki Ivaloon, koskia voi laskea myös silmät kiinni!

loput tulee, kunhan ehdin, eli heti eläkkeellä ;D

Kesä 2010

Kesäkuu vierähti pääosin Lapin luonnossa. Vaellukset eivät muodostaneet mitään reittiä, vaan ensin olin viikon verran ennallistumassa itsekseni Pohjois-Kaldoaivissa, sitten vaeltelin viikon verran Hammastunturissa, josta käväisin parina päivänä Lemmenjoen puolella. Seuraavaksi olikin vuorossa Muotkan vaellus minne menin ja palasin Eskelisellä.

Meillä oli tarkoitus miehen kanssa mennä heti siitä yhdessä Paisille, mutta hänkin tarvitsi elpymistä joten Paistuntureille mentiin Pohjois-Kaldoaivin kautta. Sää Paistuntureilla oli hyvin tuulinen, joten itikoista tai mäkäröistä ei tarvinnut huolehtia. Viimeinen vajaa viikko menikin sitten taas Pohjois-Kaldoaivissa.

Minusta on ollut ihan päätöntä kun ihmiset ovat bloganneet reissuiltaan. Mutta jotenkin ihan kummasti, minäkin tein sen. Jotenkin se oli Timon “vika” kun hän sitä ensiksi aikoi.

Se olikin ihan hauskaa ja vaivatonta. En tiedä oliko se viimeinen kerta, mutta kivaa se oli, outoa vuoropuhelua, joka hetkittäin minua kamalasti liikutti – ihmiset olivat niin suloisia ja myötäeläviä. Puhelimen näyttöhän on ihan surkea ja kirjoitusvirheet kukoistivat, väärät kuvat latautuivat ja minulta irtosi lähinnä vaan tajunnanvirtaa, mutta jotenkin ystävät ja samanhenkiset olivat läsnä.

Uutena minulla oli mukana risukeitin, miehen nopeasti kyhäämä, mutta oiva ja ennenkaikkea kevyt peli. Risukeitin suojapussin ja ex-paistinpannun kanssa, joka tulee keittimen alle painaa 274 gr. Sitten tuli keittiöön vielä kaasupoltin 98 gr, trangian otin 48 gr, foliokansi 5 gr, vajaa pikkuinen kaasupullo 125 gr eli yhteensä 550 gr. Eli ihanan kevyttä.

Keveys oli muutenkin tän reissun teema, grammasin läheissä niin etten koskaan ja rinkka painoi n 20 kg. Tietysti tähän vaikutti se, että jokainen yksittäinen reissu ei ollut viikkoa pidempi ja sää oli aina tiedettävissä, eli ei tullut niin paljon turhaa tavaraa. Lähdin meidän rosnalla Pokan tien laidasta ja kun oli kävellyt vartin suuret mustat ajatuspilvet päässäni juoksin hulluna takaisin autolle (jonka mies kävi myöhemmin hakemassa pois) ja vaihdoin Savottaan kamat. Sitten oli taas levollinen ja hyvä mieli, vaikka se painaakin kilon enemmän, mutta kun se on niin huoleton ja hyvä!

Hammastunturin reissun kuvat löytyvät täältä

(jatkuu joskus)