Retkiruokaa – Lisukkeita, leipomisia ja muita

Lisukkeita

  • Itämainen porkkanalisuke
  • Mausteiset perunapallerot
  • Ruisleipää, valkosipulia, hunajaa ja (kypsynyttä) juustoa

Leivonnaisia

  • Ruisleipä
  • Aamiaissämpylöitä

Muita

  • Energiapatukka
  • Talvijälkiruoka – leivos
  • Idätys – alfa alfa ja mung -pavut
  • Tuorepuuro
  • Talvilohtu
  • Dr. Oetker Shaker Ohukaisjauhe – täysjyvälettuja

Itämainen porkkanalisuke

Kuivattua porkkanaraastetta
sinapinsiemeniä
öljyä
kaksi valkosipulikynttä
(chiliä)
sitruunamehua
sokeria
suolaa

Kuivattua isoksi raastettua porkkanaa muutama, liotetaan.
Kattilassa paistetaan öljyssä sinapinsiemeniä
kunnes ne alkaa hyppiä, siihen sekoitetaan
liotetut porkkanat ja paistetaan vähän, lisätään
pari pienittyä valkosipulin kynttä,
(chiliä, jos siitä pitää), sitruunamehua, suolaa
vähän ja sokeria 2 tl, annetaan
levätä hetken ja nautitaan.
Sitruunamehua kun on liikaa niin ei hyvä.

Mausteiset perunapallerot

Liotettua perunaa, kuminaa, garam masalaa, korianteria,
sitruunamehua, pähkinöitä, kikhernejauhoja, chilijauhetta
Öljyä
– sekoitetaan, muovataan palloja ja paistetaan öljyssä

Ruisleipää, valkosipulia, hunajaa ja (kypsynyttä) juustoa

Tämä jos mikä koukuttaa:
Hinkkaa kuivattuun ruisleipään valkosipulia, lorauta päälle juoksevaa hunajaa
kruunaa juustolla (useimmat käy, etenkin vuohenjuustot ja briet..)

Jos kitalaesta on nahkat rikki kannattaisi ehkä pitää tauko..
Tämän ohjeen toi tullessaan lokakuun pimeästä illasta eräs miellyttävä
retkeiljäherrasmies!

Ruisleipä

Ota 2-3 dl ruisleipäainesta
1tl tai vähemmän kuivahiivaa
laita pakastepussiin, joka on toisen pakastepussin sisällä.
(kaksi siksi, että jos toinen hajoaa ei tule katastrofia 😉

Kaada jauhoihin desin verran lämmintä vettä (noin 43 astetta).
sekoita puristelemalla pusseja. Lisää vettä jos tarvitaan.
ÄLÄ TYÖNNÄ SORMIASI TAIKINAAN!
(jos se ei ole Sinusta hillittömän kivaa)

Kun seoksesta on tullut taikinaa nostata se takkisi sisällä
noin tunnin verran. Tepastele ja katsele kauniita maisemia.

Puristele pussia, lisää paistinpannulle vähän öljyä tai voita,
purista ja taputtele pussien avulla siististi sopivan kokoinen leipä
paistinpannulle. JÄTÄ TYÖNTÄMÄTTÄ SORMIASI TAIKINAAN
ja paista kannen alla. Käännä kun sopiva aika on kulunut.
Nauti voin kera. Aivan hillittömän hyvää!!

Aamiaissämpylöitä

parin sämpylän ohje:
1,5 dl sämpyläjauhoja
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl pellavansiemeniä
1 rkl seesaminsiemeniä
vajaa tl leivinjauhetta
hitunen suolaa
mahdollisia leipämausteita kuten kuminaa hitunen

Laita ainekset muovipussiin, lisää vajaa desi vettä puristele seos taikinaksi. Anna taikinan levätä hetken. Muotoile pussin avulla teflonpannulle pari noin sentin paksuista lättyä. Kun pohjaan on tullut väriä ja taikina hieman noussut käännä ja paista toinen puoli. Nauti

Talvijälkiruoka – leivos

vaniljakastiketta
täytekeksejä
kuivattuja mansikanviipalaita tai jotain muuta
herkkuhörhöä

Työnnä gogreenin vaniljakastike hankeen kun tulet leiriin.
(älä unohda sitä sinne!!)
Hae se sieltä kun on jälkiruoan aika, tursota “vaniljajäätelöä”
vaikkapa sacherinakeksille tai jollekin muulle täytekeksille.

Koristele jollain. Nauti!
Vie tetra mukanasi, ei sitä voi polttaa siinä on folio sisäpuolella.

Dr. Oetker Shaker Ohukaisjauhe – täysjyvälettuja

laita maidon sijasta annos kookoskermaa ja vettä
purkista saat vesipullon

Hyvää.

Energiapatukka (versio x 😉

ekokaupan luomuenergiapatukat on sikahyviä!!,
mutta maksavat yli euron kappale.

Tee vähän ennen reissulle lähtöä!!
Maku ja tuoreus kärsii ajan myötä

Ota vajaa puoli kiloa ruskeaa taatelipalmusokeria,
tai jotain muuta vaikkapa luomuraakasokeri tai perussokeria ja
ruokakermaa 2 dl (gogreen) tai peruskermaa tai jotain.
Keitä niistä tosi jäykkä toffee.
Vie aikaa, ehkäpä puoli tuntia, ehkäpä enemmän.

Lisää paljon, kunnes sekoittaimisesta tulee tosi hankalaa auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä, pellavansiemeniä..

Jos haluat maustaa niin sekaan voisi heittää mitä vaan mistä tykkää vaikka karpalojauhetta, kakaojauhetta, hedelmänpaloja, rusinoita, kuivattuja marjoja??

Raavi seos kattilasta leivinpaperille. Toisella leivinpaperilla muotoile tiukka, noin 1,5 cm paksu kakku, reunat painele tiukaksi. Pinnalle voi taputella kaurahiutaleita. Odota hetki ja leikkaa patukoiksi. Pakkaa yksittäisiin pieniin pakastepusseihin.

Idätys – alfa alfa ja mung -pavut

Ota kierrekorkillinen pakasterasia, jossa suuaukko on noin 3-5 cm.
Liota 2 rkl alfa-alfaa tai mung-papuja vedessä yön yli purkissa (yö ennen reissua ensimmäisen kerran). Hanki pala hyttysverkkoa ja kuminauha jotka ylettyvät purkin suuaukon yli.
Idätä ituja purkissa kunnes itu on enemmän kuin 0.5 cm.
Huuhtele pari kertaa päivässä. Tähän huuhteluun tarvitset verkkoa ja kuminauhaa.
Erinomaisen terveellistä ja energiatehokasta ruokaa.
Herkkua, nauti silleen tai lisukkeeksi ruoan kanssa.


Tuorepuuro (yhdelle)

2rkl auringonkukansiemeniä
2 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl pellavansiemeniä
1 rkl täysjyväpuurohiutaleita – ei välttis tarvii
1 rkl rusinoita tai jotain vastaavaa.
(Jos haluaa, voi lisätä myös kuivattuja marjoja, omenoita tms.)

liotetaan yön yli ja nautitaan

Talvilohtu

Paista ruisleipä voissa. Paista ensin voitelupuoli.
Kun paistat kääntöpuolta lisää joko valko- sini- tai viherhomejuustosiivuja tai jotain muuta hyvää juustoa. Anna juuston sulahtaa.
Lisää päälle vaikkapa lakkahilloa tai ohessa paistettuja omenasiivuja.
Hulauta hunajaa jos oli omenaa.
Jos on pähkinöitä mukana paahda päälle.
Nauti portviinin kera tai silleen.

Retkiruokaa, päivällisiä ja lounaita

Perusruokia, päivällisiä ja lounaita

  • Makaroneja ja homejuustoa
  • Perusjuurespata
  • Wrappeja kastikkeella
  • Hernekeitto
  • Itämainen riisipata
  • Papupata
  • Cous-couspata
  • Tortelliineja tai makaroneja homejuustolla
  • Pataa ja paistettuja kikherneitä
  • Perunavuoka tai valkosipuliperunat
  • Punaista kastiketta lisukkeella
  • Pastaa kahdelle versio x
  • Pizzaa kahdelle
  • Bulguria rusinoita, aprikoosia & manteleita kahdelle

Itämainen riisipata

3 dl riisiä (mieluiten kokojyväriisiä)
1 kuivattu banaani
1 kuivattu omena
tai kuivattua ananasta, mangoa
tai mitä tahansa kuivattuja hedelmiä
1 kuivattu sipuli
vähän kuivattua valkosipulia
currya
3 rkl mango chutneya
maapähkinöitä tai joitain muita pähkinöitä.

Laita riisi, banaani, omena ja sipuli veteen, jota on 1,5 dl enemmän kuin mitä riisipaketti suosittelee 3 desille riisiä. Kiehauta ja hauduta kunnes riisi on valmista. Mausta curryllä. Lisää chutney ja pähkinät lautaselle.

Makaroneja ja homejuustoa (2-3 nälkäistä)

4 dl makaroneja
1 kuivattu keltainen sipuli
kuivattua tomaattikastiketta parin kämmenen verran tai sitten kuivattua tomaattia tai tomaattipyrettä eli noin kolmesta viiteen rkl
vähän kuivattuja sieniä
homejuustoa kuivattua tai kuivaamatonta
mahdollisesti mustapippuria maun mukaan.

Laita kattilaan vettä ja lisää kaikki muut aineet paitsi homejuusto. Laita sopivasti vettä ja lisää sitä jos vesi uhkaa loppua 😉 Kiehauta ja keitä makaronit valmiiksi. Kaada mahdollinen ylimääräinen vesi pois. Jätä vähän vettä, jos homejuusto on kuivattua ja odottele muutama minuutti, sekoita ja nauti. Jos homejuusto on tuoretta, paloittele se, odota minuutin verran ja nauti!

Perusjuurespata (kahdelle nälkäiselle)

5 kuivattua perunaa
2 kuivattua porkkanaa
1 kuivattu sipuli tai purjo, ehkä valkosipuliakin lisäksi
(ja sitten voi vaihdella tai lisätä ihan mitä vaan kuivattuja
juureksia kuten lanttuja, nauriita, palsternakkaa, paprikaa..)

Papupata (2 nälkäistä)

3 dl papuja esim. mustapapuja tai kidneypapuja)
2 kuivattua tomaattia tai kuivattua tomaattikastiketta
tai tomaattipyrettä
1 kuivattu keltainen sipuli
1 kuivattu paprika
vähän kuivattuja sieniä
liemikuutio
suolaa

Laita ainekset kattilaan ja lisää puoli litraa vettä. Kiehauta ja hauduta kunnes pavut ovat kypsiä.

Cous-couspata (2 nälkäistä)

3 dl cous-cousia
öljyä tai voita
1,5 dl punaisia linssejä
2 kuivattua punaista paprikaa
1 kuivattu purjosipuli
2 kuivattua porkkanaa
(1,5 dl kuivattua merilevää) jos et tykkää korvaa vaikka soijalla tai anna olla
pari-kolme rkl tomaattipyrettä
2-3 valkosipulinkynttä
suolaa

Valmista cous-cous joko ohjeen mukaan tai kiehauta 2 dl vettä.
Lisää cous-cous, sekoita. Ota tulelta ja anna cous-cousin turvota kannen alla.
Lisää lopuksi voita tai öljyä ruokalusikallinen.
Tee pata. Laita kattilaan linssit, paprika, purjosipuli, porkkanat ja merilevä (tai korvike)
sekä 6-7 dl vettä. Lisää tomaattipasta ja pienennetyt valkosipulit ja suola.
Kiehauta ja anna hautua vartin verran. Nauti cous-cousin kera.

HUOM! Tämä on ruoka, johon tarvitaan kaksi kattilaa!!1 dl punaisia linssejä
kasvisliemikuutio
vähän suolaa
meiramia
loraus oliiviöljyä, reissun pituuden mukaan 😉

Liota perunoita ja porkkanoita tai muita juureksia tunnin verran, keitä liotusvedessä n. 5-10 min. Lisää muut aineet, mausta ja keitä 15 minuuttia. Ruoan päälle voi ripotella ihan mitä hyvää sitten mukana sattuu olemaan jos tarvitsee. Ystäväni Tuire laittaisi ehkäpä paahdettua sipulia. Kuivattu homejuusto voisi olla hyvä. Valkosipuli on parasta tuoreena.

Tortellineja tai makaroneja homejuustolla (2 nälkäistä)

Jos käytetään kermaa on tämä ruoka kesäreissulla ensimmäisen päivän ruoka.
1 pussi (vaikkapa juusto-) tortellineja tai 3-4 dl makaroneja
suolaa maun mukaan tai ei ollenkaan
2 dl kermaa tai kookoskermaa tai jos on kuivattua
kookoskerma-ainesta niin sekoitetaan sopivasti keitinveteen
homejuustoa, kuivattua tai tuoretta
mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan. Kaada vesi pois ja lisää kerma tai kookoskerma. Lisää paloiteltu homejuusto. Lämmitä kiehumispisteeseen. Jos käytät kuivattua homejuustoa hauduta vähän pidempään. Mausta mustapippurilla. Ei turhan kevyttä 😉

Hernekeitto

Kotona: Osta pussi kuivattuja luomuherneitä.
Liota vuorokausi. Valmista keitto ohjeen mukaisesti,lisää sipulia vähän enemmän kuin sanotaan.
Timjami sopii minusta hyvin mausteeksi.
Kuivata keitto lähes jauheeksi.

Retkellä lisää jauheeseen vettä, vähän oliiviöljyä. Jos on pitkä retki niin lisää soijarouhetta.
Lämmitä kiehuvaksi, hauduta vähän jos lisäsit soijaa. Lisää sinappia maun mukaan, minusta paras on Dijonin sinappi. Nauti. Minun perusretkiruoka.

Wrappeja kastikkeella

Tämä on kesäreissulla ensimmäisiä ruokia koska letut painaa.
Tortilla tai wrap -lettuja kaupasta
kuivattua sipulia
kuivattua paprikaa
kuivattua tomattikastiketta
juustoa kuivattua tai normijuustoa
mahdollisesti liemikuutio
timjamia
pippuria maun mukaan
mahdollisesti kuivattuja pehmeähköjä hedelmiä
talouspaperia

Laita likoon kuivattua sipulia, sieniä, paprikaa, tomaattikastiketta, juustoa mitä sattuu olemaan.
Anna liota vartin verran tai enemmän. Paista valkosipulia oliiviöljyssä kattilassa, lisää liotetut ja tee sopivan tönkkö kastike. Lisää liemikuutio tai mausteita jos ei ole tomaattikastiketta. Lisää kuivattuja hedelmiä jos on. Lämmitä wrapit paistinpannulla molemmin puolin. Talvella jos on normijuustoa, lätkäise muutama viipale sulamaan letulle. Lisää kastike ja taittele syömäkuntoon,
talouspaperi on yes. Syödään sormin, sormet saa nuolla.

Perunavuoka tai valkosipuliperunat (kahdelle)

6 kuivattua perunaa (puikula paras minusta tai sikli)
2 kuivattua sipulia
1 desi maukasta juustoa (kypsytettyä) ei välttämätön
0,5 tl suolaa
valkopippuria
timjamia
pari valkosipulin kynttä tai paljon enemmän jos on kyseessä valkosipuliperunat
maitopulveria tai ruokakermaa tai kasvislientä (ei niin hyvä)
voita

Liota kuivatetut vedessä tunnin verran. Kaada turha vesi pois, lisää muut aineet. Kiehauta ja sen jälkeen hauduta kannen alla kunnes on valmista. Menee tunnin verran tai enemmän. Hyvää talviruokaa kun voi hauduttaa kamiinan päällä. Voita ei kannata säästää. Kun tulee toffeenomaista päästään aivan toiselle tasolle 😉
Puolukkahillon kanssa hyvää ja viljapihvitkin sopii hyvin 🙂

Punaista kastiketta lisukkeella

2 annosta spagettia tai riisiä tai cous-cousia tai polentaa tai jotain lisuketta
1,5 dl punaisia linssejä
1 kuivattu sipuli
2-3 kuivattua tomaattia tai kuivattua tomaattikastiketta
tai tomaatipyrettä muutama lusikallinen
jotain muuta kuivattua esim. sieniä tai paprikaa mausteeksi jos on
1 tl hunajaa jos tuntuu siltä
valkosipulia
1 liemikuutio (paloittele, että sulaa)
basilikaa
oreganoa
pippuria

Tee linssikastike ensin. Lisää linssit ja kuivatut 6-7 dl vettä. Mausta, kiehauta ja hauduta vartin verran tai enemmän kunnes on valmista. Valmista lisuke. Nauti!
Jos haluat itämaisen vaikutteen lisää joko sambal olekia tai garam masalaa tai jotain muuta?

Pataa ja paistettuja kikherneitä (2 nälkäistä)

ei ihan simppeliä, mutta hyvää
1,5 dl kikherneitä
2,5 dl perusainetta eli vehnää, polentaa, cous-cousia
tai riisiä tai soijaa tai jotain
1 kuivattu banaani
1 kuivattu omena
tai muita kuivattuja hedelmiä, mitä nyt on
vähän hunajaa tai raakasokeria jos on ja tarvitsee
1 kuivattu keltainen sipuli
vähän kuivattuja sieniä
voita tai öljyä
suolaa
pippuria
currya

Liota kikherneitä vähintään viisi tuntia. Keitä niitä 5-10 minuuttia. Paista ne kullankeltaiseksi voissa, mausta. Laita perusaines ja kuivatut banaani, omena, sipuli ja sienet noin 7 dl kylmään veteen. Kiehauta ja anna muhia noin vartin tai kunnes kypsyy. Tarjoile kikherneiden kera.
Huom!! Tämä ruoka tarvitsee kattilan ja paistinpannun

Pastaa kahdelle versio x

200 gr täysjyväspagettia tai linguinea
100 gr homejuustoa (sini-, valko- tai viher- tai mistä nyt tykkäät
gorgonzola ei paha)
nahkeaksi kuivattu päärynä
1 dl saksanpähkinöitä vaikka (hakkaa paloiksi)
suolaa ja mustapippuria

Keitä pasta al dente. Jätä vähän keitinlientä kattilaan, paloittele juusto kattilaan, sekoita kunnes se sulaa kastikkeeksi, lisää paloiteltu päärynä, sekoita, ripottele pähkinät päälle. Lisää sopiva määrä suolaa ja pippuria jos tarvii.

Pizzaa kahdelle ( kaksi lätyskäpizzaa per henkilö tai pannupizzoja yksi/ hlö)

taikina sekoita kotona pakastepussiin:
5 dl vehnäjauhoja (durumjauhoja sekoitettuna täysjyväjauhoilla ehkäpä)
2 tl leivinjauhoja
½-1 tl suolaa
Käytä kahta pussia (ei verrattavissa kahden kondomin käyttöön.)

Kotona kuivaa tomaattikastiketta johon olet lisännyt pizzaan haluamasi tykötarpeet (sieniä, paprikaa, ananasta, sipulia??). Ja ehkäpä kuivaat myös juustoa? Lisää leirissä taikinapussiin pari ruokalusikallista oliiviöljyä ( tai enemmän) ja 1,5 dl lämmintä vettä. Puristele ja vaivaa pussia. Nyt et ehkä selviä ilman että laitat kätösesi taikinaan, vaivaa ja tee neljä palloa, josta muotoile ohuita paistinpannun kokoisia pohjia. Vesipulloa voi käyttää kaulimena, jos sormenpäillä painelu ei riitä.
Palauta kastike alkuperäismuotoonsa lisäämällä vettä ehkä vähän öljyä kattilaan ja hauduttamalla kuivattu kastike varovasti kattilassa. Vähärasvainen ja vähän muukin juusto pakkautuu palaneeksi karreksi kattilan pohjalle, jos et ole hereillä. Tarkoitus on luoda lämmin tönkkö tomaattikastike.

Tai tee kotona pesto, jonka otat mukaan, kestää hyvinkin muutaman päivän.

Paista lättyä pannulla jossa on vähän oliiviöljyä noin 5 min kannen alla. Käännä. Lisää paistetulle pinnalle joko tomaattikastikeseos + juusto tai pestoa ja juustoa ja sitä herkkua mitä haluat pizzalla olevan. Paista noin 5 min lisää tai mitä tarvitaan.

Juusto jää vaaleaksi, ÄLÄ käännä sitä hetkeksi alaspäin paistumaan pannulla, ei se toimi niin!! (useamman kerran yrittänyt, aina tyrinyt, juusto palaa pohjaan kiinni, lopputulos on ruma vaikkakin hyvännäköinen). Ripottele pizzamaustetta tomaattikastikepizzan päälle, nauti!!

Bulguria rusinoita, aprikoosia & manteleita kahdelle

Valkosipulin kynsi
Oliiviöljy, 1 rkl
Bulguria, 2 dl
Kasvisliemikuutio
viipaloitu tuore punasipuli
Suolapaahdettuja manteleita, 1 dl
Mustia ja vihreitä rusinoita, 1 dl
Paloiteltuja aprikooseja, 1/2 dl
Suolaa ja mustapippuria

Kuori ja viipaloi valkosipuli ja freesaa sitä öljyssä kattilassa. Lisää 2 dl bulguria ja 4 dl vettä, 1 liemikuutio ja 1 tl suolaa. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä noin 8 minuuttia. Kaada ylimääräinen vesi pois ja anna turvota kannen alla 3 minuuttia. Paahda mantelit 1 tl suolaa kuivalla kuumalla pannulla kunnes mantelit saavat väriä. Lisää mantelit ja rusinat bulguriin. Lisää aprikoosit ja punasipuli, mausta suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. saattaa olla että se on hyvä tai siten ei 😉

Retkiruokaa

– ai niin kasvisretkiruokia kaikki, joita voi toki säätää jollain muulla proteiinillä
Ruoat on lajiteltu seuraavasti:
Perusruokia, päivällisiä ja lounaita
Lisukkeita, leivonnaisia ja  muita

Ohjeet ovat suurta kansainvälistä pääomaa, muokattu aikojen saatossa ehkäpä taasen jonkun luomaan alkuperäiseen muotoon. Kirjattu oman dementian vuoksi.

Muuta ruokaa liittyen:
Ruoan kuivaus
Ruokalista esimerkki

Pulmankijärvi – Sevettijärvi huhtikuu 2006

Keskiviikkona päivällä vihdoin matkaan, ensin Jyväskylään Marian luo. Maria olikin sopivasti asemalla vastassa. Kamat nopeasti autoon ja Marian kotiin pakkaamaan loput tavarat autoon. Eikä tehnyt tiukkaakaan, olihan auton takapenkin takaa vedetty ylimääräiset pellit rälläkällä pois.

Ja niin päästiin matkaan nelostietä pitkin Rovaniemelle. Siellä oltiin kokolailla suunniteltuun aikaan. Kamat huoneseen ja iltapalalle. Pohjanhovin kasvisruoka oli aivan tajuttoman hyvää, lasi viiniä kruunasi aterian. Ajoissa nukkumaan, sillä olimme tilanneet aamiaisen jo kukonlaulun aikaan.

Torstaiaamuna tankattiin vatsat täyteen (ja okkei, vähän repppuunkin, kiitos Pohjanhovi). Aamiaisen jälkeen lähdimme reippaasti ajamaan kohti Inaria. Matkalla ei turhia pysähdelty, ja olimme sopivasti Inarissa odottamassa Nuorgamin bussia.

Matkalla kävi monesti mielessä, että mitähän oleellista vois puuttua. Jossain Inarin matkahuollon edessä se tais Marialle poksahtaa mieleen, SINOLI ! (Se kyllä luki siinä muistilapussa joka oli taskussa, mutta eihän muistilaput ole lukemista varten 🙂

Maria vei auton Kultahovin pihaan parkkiin, ja juoksi vielä kaupasta hakemaan sinolia. Huh, hyvin ehdittiin silti. Ystävällinen bussikuski ei ottanut meidän muuttokuormasta edes maksua ☺.

Bussi teki matkaa 5 tuntia!!! Pysähtyi jokaisen postilaatikon kohdalla ja kuski heitti tyylikkäästi postit lootiin.

Ennen Utsjokea oli parvi pieniä mustia lintuja oikealla puolen tietä, mitä ihmeitä.. No eikun tekstari Rancelle ja vastaus tulee pian – järripeippoja. Tosi upea tunnistuspalvelu!

Kaamasessa hetken pysähdys ja Utsjoella sitten melkein tunti. Luontokeskus oli kiinni, mutta päästiin sen varaston taakse pissille sentään.

Se oli hyvä pysähdys, mie sain marketista huopavuorisaappaat edullisesti. (toisaalta, mistä mie tiiän, oliko edukkaat. No oli ja ne on hienotkin vielä).

Ja koska en ollut varma, että sopivatko suksien siteisiin, niin sain yhen saappaan kainaloon ja juoksin kylän toiselle puolen bussin luo, kokeilin että sopivat, ja takas kauppaan maksamaan ostokset.

Maria löysi käsityökaupasta lapaset, tumput, vanttuut tai kintaat, kauniit joka tapauksessa. Tosin meinas nekin jäädä ensin ostamatta, mutta onneks Maria tuli katumapäälle just ennenko bussi jatkoi matkaa. (Tarkkaan harkittu ostos ☺)

Lähdettiin kohti Nuorgamia, maantie kapeni ja meni mutkalle. Kumpikin katseli tienvarsia ja pieni pelko hiipi mieleen. Täällä ei ole kovin paljoa lunta, rinteet yllättävän sulina ja joki osin avoinna. Onneks Rance tiesi kertoa, että jokilaaksossa on aina vähemmän lunta kuin muualla, huoks.

(Rancella on ihana tyyli kertoa asioita: ”kuten tiedät niin jokilaaksossa on vähemmän lunta kuin no en muistanut, mutta ei tunne itteensä tumpeloksi 🙂

Nuorgamissa vihdoin. Samimotorin edessä oli tärskyt taksin kans. Aikamme ooteltiin ja viereen pysähtyi pieni henkilöauto. Vanha, hiukan nukkavieru mies nousi autosta ja totesi, että taitaa tarvita peräkärryn. NO TODELLAKIN ! (niin, siitä taisin mainita muutaman kerran puhelinkeskusteluissa).

Ukko häipyi ja me jäätiin kamoinemme tienposkeen. Aikamme ooteltiin, ja kyytimme palasi peräkärryn kera. Tosin kärryssä ei ollut perälaitaa tai mitään liinoja tms. Joku narunpätkä vain jolla suksia saatiin sidottua.

Maria istui edessä ja seurusteli asiantuntevasti kuljettajamme kanssa. (Heh, Pulmankijärven kalakanta kiehtoo mua, siellä on makeanveden kampelaa!) Mie istuin takapenkillä ja vahin peräkärryn lastia herkeämättä. Ihme ja kumma, tavarat pysyivät kyydissä perille asti. Upea kotka saatteli meitä kohti Pulmankijärveä!

Kuljettaja vei meidät aivan Pulmankijoen rantapenkalle asti. Maria kyseli kyydin hintaa, ”anteeks kuinka? ” 6€/nenä, kuulinkohan oikein ??? Suorastaan pakottamalla saatiin hänet ottamaan 15€. Matkaa oli kuitenkin hälle yli 40km yhteensä! (mulla oli vielä sellainen asenne, että nyt en maksa tippaakaan likaa, kun on äijää ooteltu :-D)

Vihdoin oli se hetki jota on odotettu, auto katoaa näkyvistä ja ollaan siinä, ahkio valmiina ja sukset jalassa. No se loppui lyhyeen, siispä sukset irti ja jalkapelillä jokipenger varovasti alas. Jäällä oli jonkin verran vettä, mutta rohkeasti vaan joen yli. Riippusilta oli vieressä, mutta ahkioitten kantaminen ei houkutellut, oltiin tultu hiihtämään! Sukset jalkaan ja saman tien irti, ylämäki oli mahdoton nousta suksilla.

Alkumatka oli tiukkaa nousua Puollamvärrin rinnettä ylös. Keli oli aurinkoisen päivän jäljiltä kokolailla pitämätöntä. Ei auttanut juurikaan tervat eikä rodet. Mutta meillä oli silti hirmu veto päällä. Eka kunnon lasku illan hämärtyessä meni ihmeen hyvin, sen kunniaksi evästauko keskellä kelkkaurien risteystä ☺

Aurinko laski ja taivas oli väreissä, hiljaisuus puhui omaa kieltään. Pakkanen armahti meitä ja sukset saivat pitoa alleen. Pimeän keskellä oli hyvä hiihtää, ei huvittanut höpötellä. Kumpikin tiesi, on vaan niin hemmetin hyvä fiilis alun punnerruksesta huolimatta.

Puolimatkassa kunnon tauko, tavarat oli hetkessä levitetty matkahuovan päälle hangelle, siinä sitä istuttiin kuin picknikillä konsanaan ja syötiin lämmin iltapala. (Ja sulatettiin lisää kuumaa vettä termoksiin.)

Mie aavistelin jo kuun nousua, jostain sen pitää kohta tulla esiin pilvettömälle taivaalle. Maria ihmettelee kummaa oranssia telttaa tunturin rinteellä, ”johan on valot” No kuuhan se sieltä nousi hehkuvan oranssina. Loppumatka sitten saatiinkin hiihtää kohti kuutamoa. Taikaa.

Gepsikin sen kertoi, ollaan kohta perillä Tsuomasvaaran kämpällä. Enää pitkä lasku järvenjäälle. Sen verran kuutamo valaisi, että saattoi nähdä alamäen olevan puuton ja helppo laskettaa. (Mie ehin sanoa, että nyt kannattaa mennä varovaisesti, niin eiköhän rouva ilmaise jotain myöntävää ja katoa huimaa vauhtia tunturinrinnettä alas kuin Poutiainen. Ite edustan mummolinjaa ja siksakkaan pitkillä ihanilla sivulaskuilla tunturia kauan alas)

Fiuuuu, ihanaa kaarrella mäkeä alas, ahkio tulee perässä nöyrästi. Tump tump, mitä helkutin töyssyjä ???? no pakko oli vetää vauhti alas ja persuksille hankeen välillä. Eikun paikat suoraks ja loppumäki järvelle tyylikkäästi.

Perillä oltiin, kello tais olla jotain yhden aikoja. Ensin tsekattiin, että ei suksia tms mökin nurkalla, JESSS saatiin olla kahestaan. Maria laittoi valkeen kaminaan ja pian oli kämppä lämmin. Kämpän eteen oli tehty elintasosiipi sisävessoineen, huippua ☺

Vähän iltapalaa ja taidettiin korkata joku pullokin…ja nukkumaan.

Yöllä oli ollut mukavasti pakkasta ja aamu valkeni huikaisevaan auringonpaisteeseen. Pieni palaveri suunnasta, mutkiteltiin naapurijärven kautta, ohitettiin rajavartioston kämppä. Aurinko paistoi, kopek, koppek, kopekkkkk, kuului joka puolelta. Tässä vaiheessa mie olin jo sellasessa euforiassa, että aika ja paikka menetti merkityksen, sitä vaan välillä ihmetteli, että olenko minä ihan oikeesti täällä???

Koko päivä oli leppoisaa hiihtelyä ja evästelyä, välillä vain pysähdyttiin ja huokailtiin sitä rauhaa ja kauneutta.

Jossain vaiheessa otettiin suora suunta kohti seuraavaa kämppää, pääsin taas vähän treenaamaan suunnistusta ja gepsin käyttöä oikein käytännössä. (Suunnistus meni täysin linjasuoraa nappiin – hienoa!!)

Lähestyttiin Tsaarajärven kämppää, nyt oli joku pilkkimies rannassa, voihan perhana…..mutta mikäs siinä, siihen oli varauduttu, että muitakin on liikkeellä. Mutta harmitus oli turha, Pekka ja Hannele Rovaniemeltä olivatkin todella mukava ja sopuisa pari.

Turistiin mukavia ja syötiin kunnon illallinen. Ajoissa päästiin nukkumaan, ja toivottiin, että ketään ei enää tulisi. Kämppä oli sopiva neljälle, joku remuava äijäsakki olisi ajanut meidät oman majoitteen alle välittömästi. No, ketään ei tullut. Jos olisi ollut hieman kylmempi keli niin olisi nukuttu joka tapauksessa louteessa, mutta illalla oli suojaa.

Aamu oli taas kirkas ja aurinkoinen, yöllä oli kyllä satanut pikkasen lunta. Mutta sehän oli vain hyvästä, pitkä nousu tunturiin sujui leikiten, sukset piti kuin unelma, ahkio liukui perässä kuin itsekseen. Hiihdettiin uraa pitkin poroaidan portille asti, siitä sitten otimme suunnan jokiuomaa pitkin alas (tosin sitä jokiuomaa piti vähän haeskella ensin )

Silisjoen yli hiukan rivakasti, mahtaako olla millanen jään paksuus….vastarannan koivikon seassa näkyi yksinäinen aihki, upea vanha mäntyvanhus. Olin valinnut sen lounaspaikaksi. Mutta se katosi mystisesti näkyvistä. Löytyi toki toinen vähintään yhtä hieno haarakas tunturikoivu. Taukopaikan valitseminen lounaalle oli välillä tarkkaa puuhaa☺ Hanki tuntui kantavan, oli ihan pakko kokeilla, humps! ja haaruja myöten oltiin! Leikkiä pitää välillä.

Marian aamulla ruokatermariin tehty lounas oli taas mahtavan maukasta. Aurinko lämmitti, vaatteita piti riisua kuivamaan puun oksille. VOI IHME TÄTÄ ELÄMÄÄ !!! tähän vois tottua!

Illansuussa oltiin Huikkimajoen kämpällä. Taas tyhjä kämppä, jesss ! Nyt oli sopiva aika hiukan peseytyä, ulkoterassilla se kävi näppärästi. Sitä vastoin vedenhaku ei käynytkään niin näppärästi. Jäällä ei hanki kantanut ollenkaan, ja jään päällä oli vettä. Marian piti suksilla hakea ensin ämpäriin vesi, ja tuoda se mulle rannalle. Mutta mikäs hätä meillä, aikaa oli ja mökkipuuhasteluistahan me tykätään. Pesupuuhissa piti hiukan kuulostella, ettei vaan kelkka pääsisi yllättäen kurvaamaan pihaan.

Kämppä oli tilava ja aika uusi. Hyvää ruokaa, (söin kattilallisen Tuiren tekemää uskomattoman hyvää couscousia, nuolin päälle ruokakipon, ihanaa elämää!!) pienet yömyssyt, ja taas oltiin valmiita unten maille.

Aamulla taas yllättäen aurinko paistoi kirkkaasti. Nautinnollista etenemistä ensin uraa pitkin vähän matkaa. Ura olisi jatkunut kohti Rousajärveä, mutta meillä oli eri suunnitelmat. Suoraan puurajan reunaa alas kohti Iisakkijärveä. Siellä tapasimme Pekan ja Hannelen, he olivat olleet Rousajärvellä ja tulivat Iisakille yöksi. Me jatkoimme suunnitellusti matkaa kohti Opukasjärveä.

Opukasjärven kämppää lähestyessä näkyi ihmisiä, mutta huoks, olivatkin päiväretkeläisiä omalta mökiltään. Pari sanaa vaihdettiin ja oltiin Marian kans jälleen kahdestaan.

Maria lähti etsimään avantoa ja mie halkoja hakkaamaan. Jonkin ajan päästä ihmettelin kun Maria on takamus pitkällä kyykkimässä ja hakkaa raivoisasti jäätä. Ei ollut avantoa ei, eikä sitä tullut vaikka Maria oli hakannut kirveellä jo puolen metrin montun! No, jäästä saa vettä, siis sitä ämpäri täyteen.

Mulla oli vaikeuksia huonon kirveen kanssa, ei meinannut halot haljeta millään. No, jospa sitten yritän valikoida liiteristä pikkupuita. Haa, mie löysinkin huoltomiehen kirvespiilon, johan alkoi lyyti kirjottaa ☺

Illallinen oli taas maittava ja riittävä, tänä iltana tehtiin vähän enemmän yömyssyjä, olihan viimeinen ilta erämaassa.

Aamulla maisema oli kuin maalaus, järven päällä leijui hento usvakerros, aurinko nousi varovasti tunturin takaa, ikään kuin varoen, jotta ei olisi pilannut upeaa aamua.

Tänään oli selvästi jo hanki pehmennyt, hiihdettiin kokolailla uraa pitkin. Lounaspaikka valittiin männyn juurelta. Tämä lounasmenuu on pakko kertoa. Maria on melkoinen taikuri! Pääruoaksi wrappejä joihin tuli erilaisia juustoja, ja kasvismuhennosta. Taivaallisen hyviä

Jälkkärikin toki pitää olla. Pannulle luomukirnuvoita, inkkarisokeria, tilkka rommia ja aurinkokuivatut banaanit sekaan. Pelkkä tuoksu sai kuolan valumaan pitkin rinnuksia. Vaniljakastiketta päälle, ja nauttimaan. Vatsa oli täynnä ja kieli oli korkkiruuvilla ihastuksesta. ”Voisko ajatella, että tehtäis vielä toiset, ei kyllä jaksa millään”. Toinen satsi pannulle saman tien.

Oli jo tiukkaa nousta ylös suksille, kroppa vaati ettosia ☺ Mutta jonkin ajan päästä kuitenkin reippaana taas matkaan. Odottihan meitä Puhtiloman sauna. Jotenkin skitso tunnelma, ei millään olis halunnu reissun loppuvan vielä, mutta saunakin tuntui houkuttelevalta. Taidettiin haista jo vähän.

Katrinajärvellä käännyttiin varsinaiselta uralta kohti Puhtilomia ja siellä odottavaa saunaa. Enää ei oltu niin turhan tarkkoja, kuljettiin uraa pitkin tielle. Siinä sitä sitten oltiin tienposkessa, mutta ei suinkaan Puhtiloman kohdalla. Pakko oli vielä avata gepsi ja tarkistaa kumpaan suuntaan lähetään. Aivan oikein, olimme Varpuniemen talon kohdalla. Siis etelään suunta. Ojan pohjalla hiihdettiin sitten muutama sata metriä ja olimme perillä Puhtiloman pihassa.

Emäntä olikin jo vastassa, ja saunakin lämpiämässä. Maria oli varannut vain saunan ja saunatuvan meille, mutta emäntä laittoikin meidät mökkiin. Siispä saunoimme rantasaunassa ja yövyimme mökissä. Sopi meille hyvin.

Ja koska emme olleet tarpeeksi viikon aikana liikkuneet, niin teimme vielä pienen iltalenkin Varpuniemeen. Sevettijärven baariin olisi tehnyt mieli (no kun se on legendaariselta kuulostava paikka, jossa en oo käynyt), mutta matkaa oli sen verran, että jätimme väliin.

Ilta sujui loppuja reissujuomia tissutellessa ja kamoja järkkäillessä. Kumpikin miettii, olisko joku takaportti olemassa ja voitais jäädä vielä viikoks. Mökkikirjasta löytyi tuttuja nimiä ☺ Rance ja Tintti ovat olleet täällä aika monta kertaa.

Aamulla herättiin ajoissa ja pakattiin ahkiot vielä kerran kotimatkaa varten. Onneksi pihasta oli lyhyt matka tienposkeen, nimittäin soralla oli ikävä vetää ahkiota. Näätämön bussi tuli täsmälleen ajallaan, melkein pääsi yllättämään meidät. Ja niin alkoi matka kohti Inaria. Sevetin baarin pihassa sentään päästiin nyt käymään. Valitettavasti baari oli vielä kiinni.

Porojakin nähtii oikeastaan vasta nyt (enemmän, toisena päivänä näkyi tokka kaukaa) bussin ikkunasta, ja komea metso tepasteli tien yli kaikessa rauhassa.

Kumpikin istuu hiljaa, kestohymy on häipynyt kasvoilta, taas iskee se suunnaton kaipuuntunne. Mie nieleskelen itkua ja Mariakin näyttää haikealta. Auton tuulilasiin sataa vesipisaroita, taivaskin itkee meidän kanssa. Hei hei Sevettijärvi, nyt voi alkaa laskea päiviä jälleennäkemiseen ☺

Inarissa jäimme bussista ja Maria lähti hakemaan autoa. Pieni jännitys, lähteekö auto käyntiin. Ei mitään hätää, se oli myös nauttinut pääsiäisviikosta ja lähti käymään iloisesti. Tienposkessa pakkasimme kamoja autoon tyytyväisenä. Kuin ihmeessä nämä nyt mahtui näin hyvin??? Vilkaisu ojanpenkalle, ahkiothan ne siinä nökötti. Eli sukset ja kamat pois autosta ja homma uusiks.

Kotimatkalla vain pakolliset pissi-ja ruokatauot, keli muuttui pikkuhiljaa huonommaksi. Jalkarättejä ym. satoi taivaan täydeltä. Olihan se ihan kohtuullista, koko viikko sentään oltiin nautittu pelkästä auringonpaisteesta.

Kiitos Maria suurenmoisesta reissukokemuksesta, tätä kirjoittaessa on jo uuden reissun valmistelut täydessä vauhdissa. Onneksi, nimittäin tätä kaipuuta tunturiin ei muutoin kestäisi

Kiitos itsellesi, meillä oli ihan käsittämättömän upea reissu! Ja lisäksi opimme uusia asioita toisistammekin ☺. Ja mikä parasta kohta olemme siellä taas
reissukertomus by Tuire, kursiivikommentit Maria

Kuviin pääsee tästä

Hiihtovaellus Lemmenjoella ja Hammastunturissa

Angeli – Vaskojoken kämppä – Postijoen kämppä – Valskolompolo- Vaskojärvi – Vaskojoen kämppä – Angeli
Siirtymä Inariin yöksi, sitten Rahajärvi – Kirakkajoen seutu – Hammasjärvi -Kirakkajoen seutu – Rahajärvi

Lähtö venyy ja venyy niin kuin se aina venyy kun autolla lähdetään. Olen päättänyt pysyä hyvällä tuulella hermostumatta, mitä nyt kuljen edes takaisin ja odotan kärsivällisesti häntä joka varmaankin ihan kohta joskus on vielä valmis lähtemään. Alfaan muuten mahtuu kumman kätevästi kaksi ahkiota ja kahdet Järviset kun hieman sovittelee.

Ravatessani edestakaisin huopakumppareissani olen kompastua portaaseen ja joudun ottamaan piiitkän askeleen eteenpäin ja voi kaikki rumat sanat sitä kipua joka räjähtää häntäluuhun. Telemarkpelleilyssä ärtynyt häntäluu suuttuu tosissaan. Hengittelen ja repisin irti tuon osan kehoa jos saisin kiinni.

Vetäisen kunnon annoksen tabuja ja nettiin. Sykkivä kipu tekee keskittymisestä hankalaa. Käyn Duodeciumin Käypä hoito -sivuilla ja suositusten mukaisesti määrään itselleni tulehduskipulääkkeitä ja kevyttä liikuntaa eli hiihtovaellukselle. Mies keksii nyt ihmetellä, että mitä sitä nyt netissä surffailet, eikö meidän pitäisi lähteä?

Autoon otan pienen tyynyn avuksi, hetken mietin kaiken järkevyyttä, mutta nyt menoksi eikä meinata.

Lemmenjoelle ajetaan kahden pysähdyksen taktiikalla, ensimmäisessä kahvipaikassa kuunnellaan iskuporakoneen ääntä baakelsin seuraksi. Ivalon kohdalla keksin kysyä mieheltä, että milloinkas olet viimeksi hiihtänyt?

“Toissavuonna tai sitä edellisenä” – niin, olisihan tuota tietenkin voinut kysyä aiemminkin – mutta olisiko sillä tiedolla sitten ollut mitään merkitystä. Revontulet vihreine valoineen toivottavat tervetulleeksi. Puoli litraa Sandelsia viimein perillä takaa hyvän pehmeän unen.

Aamulla haemme Njurgalahdesta Vaskojoen kämpän avaimen. Siellä on tarkoitus saunoa paluumatkalla. Vätsäri vaihtui Lemmenjoeksi, koska mies halusi nähdä tuntureita. Vielä hän ei tiedä, että suo on hiihtovaeltajan onnenmaa. Viikon hänen on tarkoitus suojella minua varmaankin lähinnä itseltäni, toisen viikon saan sitten suojella itseäni, siis itseltäni.

Angelin tiellä porot on aidattu tienviereen ruokintaan. Kuulemme myöhemmin, että hangen alla on teräsjää, jonka läpi ei poro pääse. Toinen isompi tokka on sitten Kietsimävaarassa. Greenpeacen konttileiri ei osu silmiin, eipä sitä kyllä katsellakaan.

Haluan nähdä Angelicityn, mies kehottaa olemaan räpsyttelemättä silmiä, koska se saattaa mennä silloin juuri ohi. Kylä on todella hetkessä ohi kahteen kertaan läpiajettuna, leirintäalue kioskeineen on hangen suojissa.

Haemme hetken paikkaa johon pysäköidä auto, ystävällinen poromies neuvoo reitin hyvin kapeaa tietä hyvään paikkaan joen varteen. Luulemme ajavamme moottorikelkkauraa pitkin.

Alle tunnissa on tavarat kasassa ja ensimmäinen tyylikäs lasku joelle onnistuu ilman räpiköintiä. Pakkasta on parisen astetta, aurinko paistaa, taivas on sininen, ei tuule – täydellinen retkipäivä.

Lyhyen jahkailun jälkeen päätimme suunnistaa Vaskon kämpälle yöksi. Yöksi oltiin luvattu noin 20 astetta pakkasta ja me emme olleet harrastaneet juurikaan ulkoilua viime viikkoina. Stuorran kämpälle olisi huomattavasti pidempi ja se saattaisi olla myös lukittu.

Suolla ei juurikaan suksi upottanut, metsässä vaan hiukkasen. Hiihtelimme suurimpia nyppylöitä väistellen etelää ja Vaskon kämppää kohden “Tämähän on kivaa puuhaa” totesi mies. Suksi kulki hyvin ja metsä oli luposta mustapilkkuista. Eläinten jälkiä oli paljon, riekkoja, hirviä, kettuja ja teeriä ainakin.

Joen ylityspaikkaa etsittiin hieman, välteltiin kosket ja suvanto löytyikin ja siitä reippaasti yli.

Varaustuvan puolelle oli hetkeä aiemmin saapunut veli sisarineen. He olivat aivan tolkuttoman väsyneitä, olivat hiihtäneet Postijoelta koko päivän aamuvarhaisesta asti. Kun he pyysivät lapiota lainaksi, jotta saisivat avannon ja siitä vettä (olivat rinkoilla liikkeellä) lainasimme toki, mutta kehotimme hakemaan veden Vaskojoen puolelta. Kaveri oli niin väsy, ettei ymmärtänyt enää suomea, vaan hakkasi tunnin verran kirveellä avantoa (sisar lapioi jäähilettä lapiolla) kämpän edessä olevaan lampareeseen ilman, että siitä vettä turskahti.

Me ei enää raskittu katella sitä touhua, vaan päätettiin hakea heille vettä sieltä Vaskojoesta. Otettiin ämpärit ja noustiin harjanteen yli. Keskellä jokea koskessa oli sulaa, mutta sinne ei meistä kumpikaan halunnut mennä. Mie siinä sitten penkereellä aloin pomppia, jotta saataisiin vettä.

Mies sanoi kolme kertaa, että elä pompi, sinä olet joen päällä ja siinä on vain lunta välissä. Uskoinko – no kai, mutta ei se saanut minua lopettamaan. Niinpä minä solahdin lumen läpi 80 senttiä ja niin seisoin nutukkaineni nilkkojani myöten vedessä. Pakkasta oli jo se -20, joten aika rivakasti kipaisin takaisin kämppään, sillä järkytyksekseni täytyi todeta, että nutukkaat eivät pidä vettä!Mies iltasaduksi: ”Olisi siinä voinut olla 1,5 metriä vettä, jalat olisi luiskahtaneet alta virran myötä, sinusta olisi jäänyt mieleen kuinka olisit pitänyt kynsillä kiinni jään reunasta muutaman sekunnin”.

Käännyn kylmäksi kahden makuupussini välillä ja haukon henkeä. Vasta hetken kuluttua älyän valittaa huonosta iltasadusta. Sovimme, että jos näin olisi ollut niin olisin matalamman tullen ponnannut pohjasta, työntänyt pääni lumen läpi alavirrassa. Mies on kauhustani tyytyväinen ”taisi mennä sanoma läpi”.

Yömyöhällä tupaan tulee kolmen hengen seurue. Me turvaudumme korvatulppiin, toivotamme porukalle hyvää yötä ja käännämme kylkeä syvään uneen.

Porukka oli tulossa Lemmenjoen suunnasta ahkioiden kanssa, olivat laskeneet ahkioita narulla alas. Aamusella olemme hieman hitaita, seurustelemme, olemme sosiaalisia.

Vähän ennen puolta päivää alamme matkamme etelään. Sää oli aurinkoinen, me menemme omia reittejä pitkin, ryömimme jokea pitkin poroaidan alta, jatkamme Maantiejokea pitkin, se on oma paras reitti meistä. On kivaa ja rauhallista, ihailemme eläinjälkiviidakkoa ja auringonpaistetta.

Aamusella kuulimme kyllä että tänään sataa lunta, mutta se ei silloin jotenkin koskenut meitä, se ei kuulunut meidän maailmaamme juuri silloin.

Historian kirjoja varten sanon, että minä sanoin, että mennään Postijokea kohden. Mies otti sen jotenkin kirjaimellisesti ja alkoi puskea kohti Postijoen kämppää. Kun puolen päivän jälkeen alkoi tuuli ja lumi&raesade suoraan kohti ei se häntä millään lailla pysäyttänyt. Sählynpelaajan energialla ja raivolla hän puski päin tuulta ja viimaa, ja minun huomautuksellani tähän voisi pystyttää kodan ei ollut mitään merkitystä.

Ensin raivostuin, mutta sitten ajattelin, että perkele, otetaan sitten sählynpelaajasta löysät pois. (Vasta sitten myöhemmin tajusin, että otetaanhan ne myös minusta sitten myös pois.)

Vauhti on sellainen, että hirvet juuri ja juuri ehtivät alta pois, riekot lentelevät puista ympäriltämme.

Tilanne oli aivan järjetön, minulla oli kartat, kompassi, gps ja edessäni järjettömällä vimmalla etenee ihminen kohti suuntaa jonka olen hänelle sauvalla viitannut. Puolen tunnin välein tarkistan suunnan ja sanon asteen oikeaan tai vasempaan, useimmiten vain suoraan ja hän vain hiihtää suunnattomalla energialla avaten tietä eteenpäin järjettömässä säässä jossa jo ajat sitten olen luopunut silmälaseistani, koska en näe mitään ne päässäni. Kiroilen häntä hulluksi, mutta seuraan häntä, mitä muuta voin tehdä.

Jo pimeän laskeutumisen jälkeen tunnistan männyn ja toisen ja tiedän, että olemme lähes perillä, Laskeudumme tuttuun pihaan, puhuttavaa ei juuri ole. Syömme ja käymme nukkumaan.

Aamulla nukumme aika pitkään, ainakin kello kahdeksaan. Huomaan, että minulle on tullut kaksi mustaa kynttä, yksi molempiin jalkoihin. Lyhennän kynnet, jospa ne eivät lähtisi ennen kuin uudet ehtisivät kasvaa. Höpöttelemme jonkun verran ja lähdemme matkaan puoli yhdentoista aikoihin.

On neljä astetta lämmintä. Juuri se sää jossa olin kerran vannonut, että en koskaan enää hiihdä. Noin neljä sataa metriä kämpästä olemme maitohapoilla kun lumi paakkuuntuu suksien pohjaan koko matkalta ja aloitamme ensimmäisen voitelu-urakan.

Suojalumi on hangella, sen alla on pakkaslunta. Metsässä upottaa tavattomasti, avoimilla paikalla kulkee hyvin.

Seuraava voitelutauko on siitä kolmensadan metrin päässä, minulla vielä lumi paakkuuntuu pitoteippien ympärille, joten vierustat voidellaan uudelleen huolellisesti. Sitten onkin aivan tavattomasti luistoa, eikä pitoa juuri ollenkaan. Pienessä vastaisessa kokeilen jopa vetää oksan remmillä pohjan alle, mutta se ei auta juuri mitään. Olen vesimärkä. Nyppylän päällä meillä on päivän kolmas voitelutauko, jossa otan ensin puukolla luistoa pois ja vedän pitoa päälle. Tilanne rauhoittuu ja hiihtämisestä tulee taas kivaa. Olemme edenneet neljässä tunnissa kaksi kilometriä. Näemme ensimmäiset ahman jäljet, joita kuvaamme innoissamme. Myöhemmin näemme niitä niin paljon, että kuvaaminen jää.

Näemme riekkoja, teerien jälkiä, lisää hirviä, valtavasti muita pienten eläinten jälkiä.

Keskipäivän valo on jännä, on tummaa synkkää ja taivaalla vaalea kajo.

Syömme ylängöllä lounaan. Tuntuu taas hyvältä, tällaista on hiihtovaellus, verratonta!

Hiihtelemme hiljakseen Vaskolompolon kämpälle, joka on kivalla paikalla järven rannalla. Mies korjaa ahkionsa aisoja yhtäpitkiksi ja minä lisään 20 senttiä pitoteippiä pitoalueelta kantaanpäin – kolme pätkää rinnan. Sen jälkeen ahkion veto muuttuu puhtaaksi riemuksi.

”Tää ei ole mun laji”, kuuluu viereltä. ”Tää on mun laji”, vastaan koko sydämestäni.

Aamusella herätään aikaisin ja kohti Vaskojärveä lähdetään ennen kello kahdeksaa. Eläinten jälkiä on valtavasti. Suksi kulkee hyvin, yöllä on ollut pikku pakkanen. Soilla ja järvillä on upea hankikanto. Tarkoitus on mennä suota pitkin Vaskonselän ja Vaskonkuolpunan välistä, mutta teemme jonkun käsittämättömän ja reissun ainoa suunnistussähläyksen ja löydämme itsemme Vaskojoen isoimmilta jyrkänteiltä. Laskeutuminen joelle olisi järjetöntä, joten hissukseen varovasti hiihtelemme joen myötäisesti kunnioittavan etäisyyden päässä penkasta ja löydämme hyvän suo- ja järvikaistan jota pitkin hiihtelemme Vaskojärveä kohden.

Matkalla järvelle tulee lounaan aika. Kansallispuistossahan on kiellettyä katkoa oksia. Kun parkkeeraamme syömään vanhan männyn alle ja mie lyön sauvalla kuollutta oksaa – ja niin tietysti Tapio rankaisee välittömästi ja katkaisee multa sauvan, oksa jää kyllä ehjäksi. Ensin lääkäriteippiä alle, sen päälle kolme isoa rautanaulaa tukevoittamaan sauvaa ja korjaus on valmis.

Järvelle laskeuduttuamme huomaamme kalastajia järvellä ja toinen meistä haluaisi väistää. Kahdella kelkalla on Njurgalahdesta iloinen porukka, kaksi miestä, nainen ja tyttö kalalla. He ovat tosi herttaisia. Antaisivat meille riekon, mutta kun selviää, että emme osaisi sille oikein tehdä mitään antavat meille todella ison harrin, Vaskojärvi on kuulemma hyvä kalajärvi. Toinen miehistä antaa mulle keltaisen teippirullan kun näkee, että sauva on poikki. Yritän selittää, että teippi sauvassa kyllä toimii oikein hyvin, mutta en estele kun hän päättäväisesti lahjoittaa mulle keltaisen teippirullan. Rupattelemme tunnin verran, Vaskojärvessä on jäätä 85 senttiä ja vettä 20 senttiä siinä missä he ovat pilkillä. Saamme vierailukutsun ja turisti/paikallinen roolit hieman sekoittuvat, kun he pyytävät saada ottaa meistä kuvan ja tokihan se meille käy.

He kertovat että raja-aita Suomen ja Norjan välillä vuotaa kun lunta on niin paljon, eläimet kulkevat vapaasti edes takas. Hirvillä on joku tauti, ne halvaantuvat takapäästä. Miehet kalastuksen ohella pyydystävät riekkoja, jotka myydään Helsinkiin. Siinäpä päällimmäiset.

Hiihtelemme vähän eteenpäin vanhalle rajavartioston kämpälle katsastamaan missä kunnossa vanha sauna on. Siisti ja hyväkuntoinen se yhä on ja erittäin kauniilla paikalla. Mä olen viimeksi peseytynyt kotona, joten en viitsi tuhlata hyvää likaa ja rasvaa kesken matkan, joten jää saunomatta. Meillä on kolme mahdollisuutta, nukkua saunassa, kodassa tai rajavartioston kämpässä jonne pääsee ikkunasta.

Paistamme harrin voissa ja täytyy myöntää, että se on tavattoman hyvää. Ihmisten uskomaton ystävällisyys ja hyväntahoisuus hätkähdyttää. Ja kun itsellä ei ole juuri mitään ylimääräistä mukana jonka voisi antaa vastalahjaksi.

Aikainen herätys ja aikaisin matkaan, on kiva katsella kun aamu muuttuu päiväksi. Lähdemme Vaskon kämppää kohden nousemalla Honkavaaran ja Sankivaaranpalon välistä jälkeä pitkin. Sukset pois jalasta ja helppo nousu vaaralle ja sitten alkaakin viiden kilometrin alamäki. Hubaa hommaa lasketella kauniissa säässä hyvällä hangella! Päivän laji on suohiihto, pieni jatkuva alamäki jatkuu, vähitellen törmäämme taas Postijokeen.

Ahman ja hirvien jälkiä on vimmatusti. Linnut laulaa livertää herkeämättä. Istumme teellä metässä kun alkaa yhtäkkiä mieletön rytinä jossain lähellä metsässä, mitään emme näe, mutta mielikuvitus laukkaa. Törmäämme omaan jälkeemme, ahma on käyttänyt sitä siirtymätaipaleena.

Kämpillä on hiljaista kun tulemme sinne jo keskipäivän aikoihin. Syömme, saunomme, höpötämme. Sittenkin on makea fiilis luopua viikon liasta.

Lemmenjokiosuuden viimeiseen aurinkoiseen päivään herätään aikaisin. Lähden Angeliin kun keksit, juusto, leipä ja suklaa on lähes loppu. Aiemmin haaveilin hiihtäväni Pokan tien yli Hammastunturiin.

Lähdemme länteen aamusella, sillä katsastamme Siikajärven huoltotuvan muutaman kilometrin päässä. Sen seinällä on iso puinen pyörä, minkähän laitteen osa se on ollut?

Haikeana hiihtelen näitä kairoja pois. Metsässä jo upottaa hieman ja matka on kesyttänyt jo miehen, aukaisemme latua vuoron perään. Aukeilla kantaa ja kulkee mainiosti. Gps on viimein tosi käytössä kun etsimme autoa, meillä kun ei ole käsitystä missä se kartalla olisi.

Inarissa olemme 7 minuuttia myöhässä, kauppa menee edestä kiinni. Me olemme missanneet kesäaikaan siirtymisen. Hetken neuvottelun jälkeen päädymme Kultahoviin yöksi. Saamme tingittyä vähän vahingossa huoneen hinnasta koska siellä on Anar Jazz ja huoneemme on salin päällä. Se oli meiltä enemmänkin vitsi.

Syömme hyvin ja kuuntelemme jazzia. Aikaa menee myös seuraillessa erilaisia tapahtumia pöydissä. Inarissa on sivistynyt tapa antaa väsyneen rauhassa nukkua pöydässä kun väsyttää, etelässä siitä joutuu ulos. Ajolasit vaan korjataan pois etteivät rikkoontuisi/katoa.

Sitten tapahtuu jotain uskomatonta, ehdoton suosikkini Ulla Pirttijärvi esiintyy illan bonuksena. Nainen ei ole tuskin puoltatoista metriä pitkä, mutta ääni on aivan uskomaton ja kantaa syvälle sieluun. Kyyneleet valuvat kuunnellessani hänen uskomattoman hienoa laulua ja joikaamistaan. Huomaan osaavani kaikki sanat ulkoa (ymmärtämättä siis mitä ne tarkoittaa). Mies hakee Ullan levyn huoneesta ja saan siihen nimmarin. Ulla kysyy, että mikä päivä on ja minä veikkaan että 30.3. kun en juuri muutakaan keksi, eihän se mene kuin muutamalla päivällä metsään. Myöhemmin tuli sitten mieleen sellaisia lauseita kuten ”Olen nauttinut musiikistasi tavattomasti” tai ”Kiitos kaikesta siitä mitä musiikkisi on minulle antanut”, mutta ei nyt juuri silloin.

Aamusella nyin kaupan ovea kun se vielä on lukossa. Laukkaan nopeasti ostokset kasaan heti kun ovi avataan. Rahajärvelle sanon kuin taksille konsanaan tömähtäessäni pelkääjän paikalle.

Mies käy läpi kasvatuksen neliapilan houkutellessaan mua lähtemään kotiin, mutta nyt ei auta ei lahjonta, kiristys, kevyt uho eikä katteettomat lupaukset puhumattakaan lirkutuksesta. Pelisäännöt ovat selvät: vähintään joka toinen päivä ok viesti, illalla aikaisin majoitteeseen, ei pelleilyä joen kanssa. Mie suostun ihan mihin vain ja mietin, että milloinkahan oikein olen luopunut itsemääräämisoikeudestani.

Vartissa on ahkio kasassa ja laskeudun Rahajärvelle. Tuuli käy voimalla vastaan ja luntakin tulee jonkun verran. Teen nelisen tuntia matkaa Kirakkajoen suulle, tullessa se sama tulee tyynessä aamuvarhaisessa vajaassa parissa tunnissa.

Seuraavat päivät elän täysin itselleni. Aika kadottaa merkityksensä. En lue mitään, en kirjoita, en maalaa. Hiihtelen päivärepulla, saunon pari kertaa Kirakkajoen kämpällä, syön kun on sen aika, oleilen ja nukun. En ole menossa juuri minnekään enkä tulossakaan. En juuri ajattele mitään, minä vain nautin. Luonto on kaunis, päivät aurinkoisia. Parina yönä ihailen kirkasta tähtitaivasta.

Kirakkajoen sauna on korjattu, löylyt ovat makeat. Saippuat jäivät Kultahoviin, joten peseydyn huuhtomalla ja vastomalla kuivatulla vastalla, joka löytyy saunan seinältä. Hämmästyttävästi se kestää vihtomisen kerta toisensa jälkeen. Tuoksu on ihana.

Hiiri-Sammelinin kota on sisältä täysin korjattu ja uudistettu. Ympäristö on siisti ja wc on rakennettu. Metsähallitus antaa kodan olla. Kamina lämmittää hyvin, mutta ei varaa lämpöä, mutta eihän sillä ole väliä kun nukkuu makuupussissa.

Ainut mitä suunnitellusti teen on se, että käyn katsomassa Kirakkajärven pohjoispuolen nimen, sen jonne olin ajatellut muuttaa asumaan. Siellä on joidenkin kesäleiri ja Kirakkajoen läpi kulkee paikallisten moottorikelkkaura. Vaikka en juuri ketään paria poromiestä ja yhtä kalastajaa enempää tapakaan, totean, että on aika etsiä uusi mansikkapaikka tarpeeksi syrjästä sitten joskus.

Liian aikaisin lähden kotiin. Pitoteipit ovat lähes loppuun kuluneet kun vedän sauvat, sukset ja aisat hihnoilla kasaan. Jää ja jäinen hanki syö teippiä.

Taas saan kokea ihmisten ystävällisyyttä kun minut viedään matkahuoltoon, vaikka taksia olinkin tilaamassa. Käyn Kultahipussa suihkussa, pesen hiukseni. Terhin saan tavata ruokatunnilla ihan liian lyhyen ajan. Ja ehdin ajoissa linja-autoon. Enkä maksa ahkiosta lisämaksua.

Kuvat

Auringon ja muurahaisten opastamana

Lokakuun harmaudessa huomasin haaveilevani tulevan kesän vaelluksesta ilman karttaa ja kompassia. Loppuisi eteneminen ja organisoitu elämä. Ensin ajatus vähän hirvitti, sitten se alkoi yhä enemmän kiehtoa ja kihelmöidä mieltäni. Kuvittelin, että näin olisin enemmän läsnä siinä tilanteessa, siinä luonnossa, juuri siinä hetkessä. Palaisin lapsuuden ajattomuuteen ja tutkimusretkiin.

Toki kartta ja kompassi olisivat rinkassa, että tarpeen tullen pääsisin pois. Ja jossain vaiheessahan on aina tultava ihmisten ilmoille. Ainakin vielä näin on ollut.

Erämaista innostuneille uskalsi asiasta varovasti mainita. Mies siunasi hulluuden heti. Savusilmäkaverit ymmärsivät heti mistä on kyse ja ehdottivat, että olisi mentävä erämaahan, jota ei tunne liian hyvin ja olisi lähdettävä jostain, mistä ei ole koskaan lähtenyt. Jounin kanssa juttelin, että vettä pitää olla aina mukana vähän enemmän kuin tavallisesti, kun ei tiedä milloin sitä taas löytää. Karttaakin voisi matkan aikana yrittää piirtää. Ja oikeaa karttaa ei tulisi etukäteen opetella ulkoa, korkeintaan silmäillä. Eräs huumorintajuinen virnuili, että päivärepullahan sitä voi liikkua, kun aina tekee kuitenkin ympyrän ja palaa samaan leiriin.

Normaaleimmista ihmisistä Poika herähti nauramaan, että äiti tekee ihmiskokeen itsellään. Sisar, toinen meistä järkevistä organisoijista, joilla on aina asiat hanskassa, ei oikein tainnut heittäytymiseeni uskoa, sillä hän kehotti ottamaan aikaa ensimmäiseen kartankatsomiseen. Kilpailuviettini siinä taisi vähän herätä.

Arvelin, että tänä vuonna lähtisin erämaahan vasta kesäkuun toisella viikolla, sillä menneen kesän pariviikkoinen parin asteen lämmössä ja napakassa tuulessa Vätsärissä oli jäänyt mieleen. Noh, toukokuussa huomasin junailevani lähdön kuitenkin toukokuun loppuun. Tunne tahtoo aina näissä hommissa voittaa järjen.

Loputtoman ajomatkan aikana oli aikaa ajatella: Mistä hiivatista tällaisia täysin järjettömiä ideoita kumpuaa! Minähän rakastan karttoja, minähän haluan tietää missä minä olen, minähän nautin suunnistamisesta, saan vielä hepulin jollain loputtomalla suolla ja ylitän sitten voimalla, kun järki ei riitä. Mielikuva itsestäni vyötäisiäni myöten mudassa pyöri mielessä useamman sadan ajokilometrin ajan.

Aluksi oli ollut ajatus lähteä Lismasta ja päätyä Angeliin. Automatka ja ystävän sanat haastavasta alusta Lisman ympärillä järkiinnyttivät ja lyhensivät reitin kovalta maalta Angelin tieltä Tirron läheltä lähteväksi jonnekin, vaikkapa Vaskojoen kämpälle, sittenhän sitä olisinkin jo ”kartalla”, tutulla paikalla. Sieltä voisin sitten jatkaa vaikkapa Ravadakselle, Njurgalahteen tai sinne Angeliin.

Rinkan painosta on aina tapana sanoa jotain: niin, en varmastikaan tule palelemaan tai näkemään nälkää. Kalastusvehkeet ovat mukana, mutta kalastuksella on ollut enemmän rentouttava, meditatiivinen tarkoitus. Siis ihania, rauhallisia, hetkiä veden äärellä – ainakin silloin kun viehe ei ole pohjassa, puussa tai nenässä kiinni. Kalastukseen on minulta mennyt moninkertaisesti enemmän energiaa kuin siitä olen saanut ravintoa.

Paras metsästysvälineeni on uusi, nopea, helppo ja useastilaukeava. Yhtään kohdetta en jättäisi ottamatta. Kukat, sammaleet, jäkälät, kelot ja kaikki muu kaunis ja ihana, teidät tulen ikuistamaan talvieni iloksi.

*

Nyt minä lähden! Vihreä on erämaan syli, vanhat puut naavaa mustanaan, kelot hohtavat hopeisina, linnut konsertoivat, osa hiljentynyt hautomaan, välillä kuuluu varoitusääniä. Koivujen vaaleanvihreät lehdet loistavat auringossa, mustikat kukkivat. Mäntykangas on ihana jalalle ja silmälle.  Lunta satelee hiljalleen ja sulaa heti maahan laskeuduttuaan. Hyvä on ihmisen tässä olla.

Ajatukseni on kulkea etelään pari päivää ja sitten kulkea kohti itää muutaman päivän, jolloin väistämättä tulen ”pussiin”, jossa pohjoisessa on Vaskojoki, etelässä poroaita ja viimeistään Postijokeen törmätessäni tajuan toivottavasti olla yrittämättä ylittää sitä. Eli hyvä selkeä turvallinen suunnitelma. En ole koskaan aiemmin vaeltanut tässä osassa Lemmenjokea.

Mietin vielä kulkiessani, että kestääkö pääni tätä kartattomuutta. Pystynkö heittäytymään? Kuljen rauhassa, käyn päivälevolle järven rantaan ja nukahdan. Herään illalla, syön iltapalan ja nukahdan helposti yöunille uudelleen. Hyvä, hyvä, nyt minä rauhoitun.

Aamu on leppoisa, linnut livertävät. Saan kuvan valkopilkkuposkisesta vesilinnusta, olisikohan joku telkkä. Häntä närkästyttää kun huomaa vieraan, kääntää selkänsä ja lentää pois.

Kun aion jo matkaan, alkaa sataa lunta. Hyvä, nyt tulee ruokalepo jo aamiaiselle. Lumi valkaisee maan, jään vielä lounaalle. Lumi sulaa hiljakseen. Pari hanhiparia lentää yli.

Kuljen kiemurtelevan joen laitaa, keskellä jokea heinikossa nukkuu puoleksi maatunut, kaunis puinen soutuvene. Joku sen veisti, sillä kalasti ja souti. Nyt on aika irrottanut rannasta ja siirtänyt maaksi sulamaan. Haikeaa.

Yli en tahdo päästä millään, mittailen joen syvyyttä, kahlatessa menisi yli navan. Ei kiitos, liian kylmää ja syvää. Kun edessä siintää jo upposuo ja järven selkä päätän tehdä sillan. Heitän rinkan selästä ja kuljen vielä hetken eteenpäin. Aah, mönkijäsilta! Olipa mukava, etten tehnyt omaa siltaa sen viereen.

Tyynellä lammella kalastaa tiira. Lentelee tyylikkäitä kiekuroitaan ja saa saalista. Ei välitä minusta, nauttii lennostaan, saan ihailla rauhassa.

Päässä soi Fairytale ja etenkin ne viuluosuudet. Yritän poistaa piisin päästä järjellä ja kun se ei auta, hoilaan laulua niin lujaa kuin pystyn. Repeän nauruun kun ajattelen, että joku kuulisi.

Nauran ja laulan. Toisaalta hyväkin, sillä tuoreita karhun jätöksiä on – siksi rinkka saa mielellään narista.

Lahkeet kastuvat ja kuivuvat. Välillä vähän satelee rakeita, välillä aurinko paistaa. Ylitän kosteita soita. Kuljen kuivia kankaita. Astun vahingossa puroon, kun vanha puunrunko pettää – onneksi ei kenkä hörppää.

Metsät ovat hyvin kauniita, ilmavia. Keloja on paljon. Pieniä kauniita puroja, joissa on paljon vettä. Paljon kukkia nupuillaan, ainakin kulleroita ja ruohokannukoita, varvut vihreinä. Lakassa on jo kukka, sammaleissakin.

Joki. Voisin vaihtaa suuntaa jo nyt itään ja jättää se ylittämättä. Ei, joki on ylitettävä, kun se on vastassa, se vaan on niin. Hetken mietin, kuljen ylävirtaan ja tulen täydelliseen ylityspaikkaan. Joki virtaa leveänä ja matalana, pääsen helposti kiviä pitkin yli.

Kuljen ja nautin. Tässäpä minun taivas. Kuvaan kelot, kukat – sielikkö on jo avannut kukkansa – jo harsottuneet juurakot, metsän syvän vihreän, hopeisen sylin.

Täydellisen leiripaikan löydän kurusta joen ja lammen rannalta, kuivalta kankaalta. Pesen jalat jääkylmässä vedessä. Virkistävää.

Ensimmäinen hyttynen uhittelee, puhallan sen pois. Ei tahdo uskoa. Käsi nappaa itikan ikään kuin vahingossa unen rajamailla torkkuessani ja heitä on yksi vähemmän. Olisi heti uskonut. Yöllä melkein herään ohipyyhkiviin kuuroihin. Ihana ropina, hyvä uni.

Herään lämpimään aurinkoiseen päivään. Nyt suuntaan kohti itää. Mikäs tässä kun aurinko paistaa. Suunnistaminen on vaivatonta.

Tönäisen ultrakevyttä keitintä ja kolmasosa munakkaasta on kankaalla. Perskales, nyt loppuu tämä grammanviilauspelleily. Vanha jykevämpi keitin tuulisuojineen ei tekisi näin.

Maasto muuttuu, kivikot, hankalat tiheät metsät, avarat mäntymetsät, suot seuraavat toisiaan. Tiheät nuoret haavikot vaativat kiertelyä, ettei tule vahinkoja, katkenneita oksia. Hirvet ovat käyneet ahkerasti männyn taimien kimppuun. Löydän hirvien käyttämän polun ja seurailen sitä ja vältyn katkomasta oksia kulkiessani.

Tuttu vanha paha haju tule taas nenään. Kuin vanhan navetan tuoksu muttei kuitenkaan. Täällä jossain hän on hetki sitten makoillut, metsän kuningas.

Korvasieniä on paljon. Voi miten kaunis on korvasienen tumma melkein samettinen pinta. Jätän herkut seuraavalle kulkijalle, repussa on tarpeeksi ruokaa.

Raesateet pyyhkivät yli. Rae on ehdottomasti paras sademuoto retkeilijän kannalta erämaassa. Ei kastele juurikaan ilman sadeasua.

Suolla on hervoton kukkaloisto! Vain märkä suo, taivaalta tulevat rakeet ja retkeilijän pienoinen pehmeän alustan aiheuttama uupumus estävät nyt kellahtamasta mättäälle ja kuvaamasta.

Leiripaikka löytyy taas aivan itsestään. Viritän kankaan, vaikka näyttää siltä, että yöllä ei sataisi. Näen kuitenkin taivaan, metsän, kuulen pienen puron pulinan unta odotellessani.

Saan harmaan pilvisen päivän. Huomaan kuinka paljon vaikeampaa suunnan pitäminen on, kun aurinkoa ei ole. Pyörähtelen kulkiessani, eli kadotan suunnan tiheässä metsässä – useimmiten oikealta ympäri. Muurahaispesät ja tiheämmät oksistot kertovat missä etelä on ja suunta korjaantuu. Täytyy myöntää, että vähän ärsyttää. Ja naurattaa.

Hän, joka nielee pieniä jyrsijöitä kokonaisina, niin kutittaakohan karvat niellessä ja kun ne taas poistuvat elimistöstä? Kuvailen siis karvapalloja ja kuulen ison linnun kurahtelua ja kuinka joku jossain lähellä lähtee isoille siivilleen. Mitään en näe, kun hän ehti aistia minut ensin.

Laaja suoalue sulavesineen, silmäkkeineen, saarekkeineen levittäytyy eteeni. Ja samalla aivan ihana kukkaloisto – suolla kasvaa kauniita pieniä sinisiä orvokkeja ja punaisia suokukkasia, tumman punaisia lehdyköitä. Pienet suopurot tulvivat ja ovat hankalia ylittää. Pyörähtelen suollakin. Alkaa ärsyttää yhä enemmän, villapaita uhkaa kostua. Tää ei taida olla mun juttu! Kun viimein olen kovalla maalla ja komea muurahaispesä kertoo että onneksi olen oikealla puolella suota, jopa hymyilyttää. Tosi hyvä tuuri! Otan päiväunet, kyllä tämä erämaa ainakin on mun juttu.

Nousen ylös tunturiin, edessäni näkyy uljaana iso tunturirykelmä. Kaukana taivaanrannassa näen vanhan tutun Stuorrabogoaivin tunturisilhuetin, aivan kuin vanhan rakkaan ystävän näkisi. Laitan viestin miehelle: ”Olen jonkun tunturin päällä ja edessä on käsittääkseni ne Lemmenjoen isot tunturit. Hienon näköistä”. Uuvanat, tunturien kaunottaret avaavat kukkiaan.

Rasvailen kenkiäni, koettakaa vielä kestää. Pohjan kuviot ovat pyöristyneet, pito on mennyttä aikaa sitten. Ylityksissä ja kivillä pitää olla varovainen. Niin paljon upeaa olen päässyt nämä jalassa katsomaan ja kokemaan. Kiehautan hernerokan ja leivon seuraksi leipää, herkullista.

Päivät ja yöt seuraavat toisiaan. Hyvä on erämaan syli. Sitten väistämättä saavun Vaskojoen kämppälle ja surettaa. Tämä oli tässä, lopun alkua. Viimeksi talvesta on piha tuttu. Hakkaan vimmalla polttopuita yhä pienemmiksi. Tästä on polku ylös tunturiin, sola joelle, joka vie Lemmenjoelle ja pois. Tai toinen reitti märkien soiden yli pidemmälle itään ja rajaa ylös. Olisi pitänyt olla vielä hitaampi ja huolettomampi.

Näinkin voi kulkea. Ehkei kuitenkaan toiste. Kyse on mielentilasta, läsnäolosta luonnossa ja ihmisessä itsessään. Sen saavuttamista ei kartattomuus auta, se on vain erilainen tapa kokea erämaa.

Retken kuvat

Pohjois-Kaldoaivi, kevät 2010

Vain noin kolme kuukautta aiemmin olin ollut täällä kaamoksen syvänsinisessä, tummassa ja päivällä punertavassa pimeydessä. Tuijotellut kuuta. Yrittänyt jaksaa valvoa illalla kynttilän loisteessa.

Nyt kylven valossa, päivät ovat pidempiä kun jaksan valvoa. Valo läpäisee olemisen, elän hetkissä juurikaan ajattelematta. Pää on tyhjä arjesta, olen viettämässä minun parasta aikaa.

Porot kulkevat jonossa, astuvat toistensa askeliin. Niitä on satoja. Tuuliko niitä ajaa?

Me lähdemme myötätuuleen, jonnekin. Ei väliä minne, mutta omille laduille, tuntureille. Saamme yksin edustaa lajiamme porojen, korppien, kotkien ja muiden lintujen seassa.

Tuntureilla on hankea. Välillä kuin kovaa jäätä, välillä pulverilunta, hetkittäin tahmaisen pehmeää, joka imaisee vauhdin. Hangen alta pilkottaa jo pälven alkuja. Väistelemme kiviä.

On ensimmäinen hiihtovaelluspäivä. Ensin sitä ihmettelee, että haluanko minä tätä todella, sitten noin puolen tunnin kuluttua kokee lähes hurmioituneen onnentunteen ja ennen iltaa on vetänyt itsensä lähes sippiin onnessaan. Ensimmäisenä päivänä ei vaan malta.

Helppo hiihdellä. Hanki kantaa mukavasti täällä parinsadassa metrissä. Ollaan kahden, on tuttua, yksinkertaista ja huoletonta. Välillä hiihdellään rinnan, välillä toisen suunnan tietää jäljestä hangessa.


Vesi on oudon korkealla, sukset kastuvat useamman kerran solassa ja tunturien rinteillä. Lähteet ja joet puskevat vettä. Vesi suksen pohjista jää lumeen, ei tarvitse sulatella, eikä raaputella. On suojasää.

Riekkoja on! Kiitos jäljistä, kiitos äänistä, ärtyneistä ryhmälähdöistä. Niistä ei ehtinyt tulla kuvaa. Ehdin kyllä ottamaan kuvan jäljistä hangella.

Näemme myös muutaman kiirunan, niihinkin olen liian hidas, vaikka niillä ei olekaan kovin kiire. Mutta kun ensin pitää ihailla ja sitten fiilistellä ja sitten vasta tulee mieleen kuvaaminen. Kiirunat eivät lennä kauaksi, vain muutaman kymmenmetriä tunturinkuvetta alas piiloon. Löydämme lumikuoppia missä kiirunat ovat olleet viimalta suojassa,

Korpeilla on meneillään intensiiviset “kevätjuhlaliikkeet” ja tukeva pesä näkyy kaukaa.


Leirissä huomaan olevani kerrankin hämmentävän irrallani arjesta. Mies tekee kaiken sen askareen, minkä yleensä ehdin tehdä hetken ennen kun hän ehtii reagoida. Lumi sulaa kattilassa, polttopuut pilkkoutuvat ilman minua. No vielä olen sentään pääkokki.

Ensimmäisenä yönä herään kun lonkkaa jäätää, patjani todellakin vuotaa seitsemän vuoden jälkeen. Pumppaan tarvittavat, vedän juuri hankitut porontaljat ilmapatjan alle, ihmettelen miten aavistin vuotamisen. Hyvä säkä.

Aamulla jutellaan, että minne tänään mentäisiin. Sääennuste lupaa lähiajoiksi suojakeliä, joten kovin kauas emme uskalla lähteä, kun omin avuin on päästävä poiskin. Haluamme molemmat pysyä lumisilla tuntureilla, joten käännämme suuntaa kaakkoon. Sovimme, ettei mennä minnekkään tiettyyn paikkaan, hiihdellään vaan. Gepsiä ei avata koko reissulla, karttaa vilkaistaan vain kerran muutaman yön päästä kun mietimme tuntureiden nimiä.

Vain yhtenä aamuna ennen auringon paistetta on hetken kuuraa puissa, oksat ovat jäässä. Se on vaan aina yhtä kaunista.

Porot kuopivat ahkerasti hankea ja etsivät syötävää. Hyvin laiskasti reagoivat meihin, vain vähän niinkuin muodon vuoksi.

Mitä kerron siitä kun ei tapahdu mitään. Kun päivät soljuvat ja me viihdymme siinä missä olemme, erämaan tuntureilla, täydessä rauhassa. Yhä innoissamme jäljistä hangilla, kotkasta taivaalla – kaukaisten vuorten valkoiset silhuetit itkettävät minua. Se on kevät.

Leiriydymme lumelle, vähän suojalumi kastelee, mutta päivä kuivaa. Pidämme taukomme ja syömme ruokamme ahkion päällä istuen. Jonkin ajan kuluttua on kuin emme muusta tietäisi.

Kun ei ole oikein minnekkään menossa ei ole kiirettä vaan on ikäänkuin koko ajan juuri siinä missä haluaakin olla.

Kolmantena päivänä melkein kehun urheilujuomaa, joka on tehty vedestä sulatetusta lumesta ja pulverista. Äh, on siis melkoinen oikean veden nestehukka, hangesta sulatettu vesi ei sitä ole. Jotain olen oppinut, kun sanon miehelle, että nyt on sinun vuoro hankkia meille kunnon juomavettä. Kummasti jokeen putoaminen aiemmalla talvivaelluksella opettaa.

Kettueläin on kiertänyt kuopan, jospa mekin

Vesikuopille ja jokien rannoille ei ole ihan helppo päästä. Kunnes työnnämme suksisauvan trangian kahvipannun sangan läpi ja saamme vetemme kauempaa ja kastumatta. Tavattoman hyvää ja raikasta.

Pulmunen laskeutuu pälvelle, laulaa kilauttaa heleästi ja lähtee etsimään toivottavasti sopivaa pesäpaikkaa.

Jäämme vaelluksen lopuksi vielä tunturiin olemaan, seuraamaan lumien sulamista, iltataivasta, pälvien ilmestymistä.

Mutta ei tässä vielä ihan kaikki. Kaikkeen hulluuteen on tarinansa:

Kolme kuukautta sitten näimme Tuiren kanssa hyvin pienen ketun(?) oudot jäljet. Ihmeteltiin, että mikä on. Myöhemmin viisaammat kertoivat kuvauksen perusteella, että se todennäköisesti raahasi jotain suussaan. Muistin missä on pesäkolo ja sain kuulla, että se on vanha naalin pesä. Sairastuin mielikuvitus-naali-toive-tautiin.

Nyt kuulen uuu-uu-uuu ääniä, samalla korkeita, kimeitä  ja karheita ääniä, mieskin kuulee. Ryntäilemme äänen perässä ja tuijotamme silmämunat kipeiksi talvimaisemaa, mitään emme näe. Tarjoilen elukalle ruokaa, laitan sopiviin eri paikkoihin tarjolle, mutta ei kelpaa. Kyttään. Kuulemme lisää ääniä, hieman erilaisia. Yritämme löytää, mitään emme näe. Pienessä tunturituulessa ääni kantaa helposti kauas ja tuijotettavaa on neliökilometreittäin.

Eläinten jäljet risteävät jälkiämme, yksi isompi ja toinen pienempi ovat käyneet hyvin lähellä, jolkottaneet ohitsemme. Kuulemme lisää ääniä, nyt taas hieman erilaisia, vauhkoilemme edes takas ja kyttäämme, mutta mitään ei näy. Nauramme toisillemme ja itsellemme, yritämme sillä lailla osoittaa toisillemme olevamme vielä jollain lailla järjissämme.

Joku on käynyt vanhalla naalin pesällä lumien aikana heittelemässä hiekkaa hangelle. Onko se joku valmistellut pesää kevättä varten?


Lisää kuvia lumisilta tuntureilta löytyy täältä.

JR27

Tämä on rakkaudentunnustus sille ainoalle ja oikealle ahkiolle JR 27 ♥

Ohjeet tekemiseen löytyy googlettamalla Jaakko Lumpeen sivuilta.
Niitä kannattaa totella, asiassa on koeteltu järkensä.

Nimi liittyy kauneimpaan tunturiin.

Ja mitä hyvää tässä ahkiotyypissä on, että jos tulee haveri
(Appis tönäsi tavallaan ystävällismielisesti jyrkässä alamäessä)

ennen

niin eikun ruuvataan ja liimataan kasaan ja vedetään maalia päälle

jälkeen

Niin tulee uutta parempi.

Ja pohjalevyn voi kääntää helposti jos se naarmuuntuu liikaa. Hioa ei kannata.

Huhtikuinen hiihtovaellus

Juttu julkaistu Outan numerossa 2/2011

Tuumailua

Kipinä haaveeseen pitkästä hiihtovaelluksesta syttyi Inarissa siinä Siwan risteyksessä Lemmenjoelta tultaessa, kun palasin ensimmäiseltä talvivaellukseltani. Tienviitassa pohjoiseen luki Utsjoki ja kaihersi kääntyä kohti etelää. Vierähti vuosia ennen kuin vuorotteluvapaa mahdollisti unelman hiihdellä niin kauan ja rauhassa kuin huvittaa.

Unelmilla on untuvasiivet, tapasi työkaveri sanoa. Vaikka haave olikin täynnä valkoisia hankia, hattarapilviä ja untuvakamppeita, annoin itselleni luvan keskeyttää vaelluksen jos siltä tuntuisi. Odotin päiviä hangella, kunnon pakkasia, tuimia tuulia ja etenkin leppoisia hetkiä. Ahkioon mahtuisi koko kuukauden ruoat ja varusteet, en tarvitsisi täydennystä enkä olisi riippuvainen kenestäkään toisesta ihmisestä. Ja samalla halusin kirjoittaa reissusta nettimuistikirjaa, koska olen riippuvainen ihmisistä.

Olin suunnitellut hiihteleväni Lemmenjoella ja Hammastunturissa ja päättäväni retken Kaldoaiviin. Saisin suojaa ja polttopuuta metsistä ja kuitenkin pääsisin tuntureille. Tänä vuonna hankikantoa ei niihin erämaihin syntynyt, joten suunta vaihtui Kaldoaiviin ja Paistuntureille, joissa olosuhteet olisivat otolliset.

Olen ollut vapaalla ja pääosin erakoituneena jo kuukausia. Lähden vaellukselle levänneenä. Onko tämä retki minulle tärkeä yhä nyt, kun olen henkisesti voimissani. Onko erämaa vain lataus- ja piilopaikka, hektisen työelämän vastapaino, mahdollisuus paeta pakollista sosiaalista ähkyä. Mitä se erämaaelämä on.

 

Liikkeelle

Ystäväni Marita oli kirjoittanut: ”Ajattelen sitä hetkeä kun ahkio on kiinni ja lähdet liikkeelle, mitä sitä silloin ihminen ajattelee? Kerro sitten kun tiedät miltä se tuntuu, juuri se hetki.”

Sevetin Baarin pihassa heti ensimmäiseksi irtosivat ahkiosta aisat, kuten aina. Kiinnitin uudelleen ja kuulostelin, että irtoaako ne uudelleen? Ei. Toimiiko suksi? Ajattelin kauniisti pitoteipin keksijästä. Samassa kiitollisuuden puuskassa ajattelin Gold Linen kuskeja, erinomaista palvelua. Sitten vasta ymmärsin, että nyt on lähtö ja tunne oli sekoitus riemua ja lupausta olla huolellinen ja varovainen. Mikään oma typeryys ei saa viedä minulta tätä tulevaa kuukautta.

Kummallista, mutta kamat mahtuivat ahkioon ja ahkio ei tuntunut raskaalta vetää. Kaunis se ei alun ähkyssään ollut, mutta rehevä toki. Pakkasin niin, että voisin istua ahkion takapäässä. Istua ja syödä, katsella rauhassa tai olla vain.

Vapauteen

Puolentoista päivän hiihtelyn jälkeen pääsen avotunturiin ja hanki kantaa. Tuntuu, että vaikka alun kelot ja havupuumetsät riekkopitseineen ja ketunjälkineen olivatkin olleet kauniita silmille, alkoi hiihtovaellus siitä, kun pääsin uralta omille laduille. Riemu, riippumattomuuden, vapauden sekä onnen tunne jysähtää päähän ja rintaan, vedän henkeä ja kiljun. Tämä on minun kuukauteni, minun itsekäs ihana leikkini juuri siten ja siellä missä haluan olla.

Maisema tunturissa on lähinnä harmaanpehmeä, lähes ilman kontrastia. Silmä nauttii aurinkoisten päivien jälkeen. Tuijottelen. Lipsuttelen tunturia alas ja yritän imeä silmilläni maisemaa.

Kun saan leirin pystyyn, alkaa sataa lunta, on pari astetta lämmintä. Lumisade kiihtyy, isot hiutaleet pimentävät maiseman. On epätodellisen kaunista.

Aamulla sataa vettä. Elän sään mukaan, eli käännän kylkeä aamiaisen jälkeen. Herään kun vatsa toivoo lounasta. Vesisade loppuu ja hangen sohjolla kulkee hämähäkkejä. Lämpökö ne herätti. Sohjo on niin märkää, ettei se tartu sukseen ja on hyvä hiihdellä. Vasta auringon laskiessa maltan lopettaa.

Kolmeen päivään ei ole ollut kenttää. Minulla on vain yksi puhelin ja kotimainen operaattori. En kaipaa nyt ihmisiä, koska tiedän, että minulla on ihmiseni. En pelkää, kun en keksi aihetta. Tiedän, että pian tulen pois katveesta. Ihmettelen miksi joskus edes mietin hätälähetintä. Siksikö kun se on olemassa?

Herään katsomaan auringonnousua. Yöllä on ollut pakkasta ja hanki kantaa kumpparia. Nyt suksille ja tunturiin. On tavattoman kirkasta, valkoisia tuntureita, taivaanrantaa, horisontti kaukana – syvä vapauden tunne.

On liian kuuma hiihdellä. Istun ahkion päällä ja nautin tunturimaisemasta. Ei tuulenhenkäystäkään. Kirkkaudessa en näe ruudulta millaisia kuvia räpsin. Aukaisen solumuovin ja nukun päikkärit hangella. Herään ko-bek ko-bek ääneen. Katselen kun liitävät tunturin taa.

Saan hiihdellä päivästä toiseen tuntureilla. Saan nähdä riekkoja ja kiirunoita, korppia ja tunnistamattomia pieniä lintuja, poroja, myyrän ja sopulin jälkiä. Tutkin kakkoja lumella ja pälvillä, voi kun osaisin tulkita niitä paremmin.

Kaipausta ja karheutta

Kaipaan oikeaa vettä. Avonainen puro nostaa veden kielelle. Lähestyn sitä varovaisesti ja mietin hartaasti parasta vedennostotaktiikkaa. Aikani ährättyäni irrotan sukset, ensin yritän seistä liukkailla kivillä, mutta sitten astun jokeen huopakumppareissa, vettä on nilkkoihin. Kas näin, tämä on helppoa. Juon kylmää raikasta vettä litran verran siinä seistessäni. Se maistuu niin hyvältä, jopa aavistuksen makealta.

Kipakan yöpakkasen jäljeltä aamuhanki on kova ja etenkin karhea. Alamäki mietityttää kun tuntuu siltä, että milloin tahansa suksi tökkää ja sen vauhti pysähtyy, mutta minä en. Voitelen pikaluistolla enkä huomaa eroa. Voitelen lisää, hyvällä tahdolla voisi sanoa, että on vähän parempi. Tätä en ole kokenut ennen, nyt noustaisiin vaikka mikä mäki ylös. Tältäkö tuntuisivat nousukarvat? Keskipäivällä aurinko pehmentää hangesta karheuden pois.

Yritän omia latuja, mutta nöyrryn jo alkuunsa, voimani eivät riitä Pulmankijoen jyrkkään uomaan, joka osin upottaa. Reittiä pitkin on helppoa laskeutua ja nousta kengillä. Seittämänkymppinen setä laskee latusuksilla suoraan alas Buollanvarrin Pulmankijoelle ja jäljistä päätelleen ehjänä. Ei onnistuisi koskaan minulta.

Unta ja revontulia

Päivä kirii koko ajan pidemmäksi. En haluaisi nukkua ollenkaan, vaan kokea auringonlaskut, lyhyen yön, pitkän aamuhämärän ja aamun kirkkauden. Silti nukun levollisesti ja pitkään enkä pysy iltaisin hereillä. Olen niin rento, että on ihan sama missä nukun tai mitä tapahtuu, minä nukun.

Onneksi herään revontuliin. Syvän vihreät tulet leimuavat yli koko taivaan ja niillä on häntä, joka kiertyy taivaalle, käsittämättömän upeaa. En tiedä kauanko se kestää, tunnin vai toisenkin, sitä on vain pakko tuijottaa niska kenossa. Mitä tulkitsisin niiden minulle kertovan, jos en tietäisi aurinkotuulista.

Perusleirissä

Pesäkololla avotunturissa on asunut joku. Marita norppaihmisenä tekstaa, että eti karvoja. Täh, mitä sen nyt? Kattelen hangelle, mitä? Ahaa, kolon jäästä nyhdän valkoista karvaa irti – ei ole totta!! Adrenaliini suhisee korvissani. Elä riehaannu – hengitä. Palaan seuraavana päivänä pinsettien ja minigripin kanssa. Istun illan tuijottaen valkoisia karvoja naama hymyssä. Ensin en haluaisi luopua niistä, mutta tutkittavaksi menee. Nyt älä ennakoi, odota rauhassa.

Keräävät tuhatpäisen tokan kokoon tunturin taakse jängälle merkitsemistä varten. Ajavat illalla, näen kelkan valoja, etsivätkö vielä viimeisiä?

Jukka tuli, oli ja meni. Olen iloinen hänestä. Hän ymmärtää, antaa minun olla se mikä olen ja iloitsee kanssani. Olemme yhdessä kämpällä pari päivää. Saunon perusteellisesti, lihakseni kiittävät. Nuuhkin puhtaita hiuksiani.

Kevät jyrää, hanki sulaa, pälvet kasvavat

Guorboaivi jää tältä vuodelta haaveeksi. Yritän, mutta joet tulvivat avonaisena ja hanki pettää jo puolen päivän maissa. Tulisi liian kiire, jos menisin väkisin. Mutta siellä se on, eikä karkaa.

Heti kun pääsen Vetsijoen yli, loppuu hangesta kaikki kanto, suksi kahlaa pohjaa myöten. On turha yrittää edetä. Vietän päivää pälvellä istuen, mukavia miettien. Koski on vielä jään vankina, mutta kovasti pulputtaa. Riekot köpöttävät paikalle, eivät huomaa minua, kulkevat koivikossa, napsivat silmuja. En uskalla hievahtaakaan.

Tipun pikkulampareessa jään läpi suksilla, kun väistän rannan pälveä. Vedän henkeä kun vajoan, ei onneksi hörppää. Astun rauhallisen sivuaskeleen ja otan kuvan. Ei näin.

Utsjokilaakson olin suunnitellut selättäväni Skalluvaaran kohdalta ja Patonivasta tietä pitkin joen yli ja tunturiin – hiphei helppoa! Hangen ja jään sulaminen teki siitä järjettömän suunnitelman, tie olisi paljaana. Hiihdin nöyrästi Ailegaksen alle kuruun, yhytin itteni kelkkauraan ja laskeuduin kengällä alas vetämään ahkiota asfaltilla ja tienpientareilla – argh. Ei ollut ihmisen ihmistä Utsjoen kylällä iltasella.

Kirkkotuvilla otin suunnan tunturiin, vaikka minulla on sieltä 1:50 000 kartta. Reitti ei ollut ihanteellinen: Ahkio makasi selällään männyn alla ja uhkasin vaihtaa sen Paljakkaan. Sitten se kieri itsekseen ja lupasin polttaa sen. Revin ahkiota ylös turhia seinämiä, kun en huomannut suunnistaa. Kiskoin sitä pitkin laajoja pälviä. Ahkio liu’utti minua alas jyrkkää kelkkauraa, vaikka minulla oli lumikengät jalassa. Seitsemän kilometrin ja seitsämän tunnin taistelun jälkeen solmimme rauhan Nammajärven kodalla. – Niin hyvä, että Tuire tulee, muuten leimaudun ahkioon.

 

Seuraelämää ja tunturiylänköä

Olen iloinen kun Tuire tulee. Aluksi on outoa puhua, mutta kieli irtoaa nopeasti. Me tunnemme toisemme harvinaisen hyvin. Tiedän, ettei mikään mitä Tuire tekee vie minulta pois erämaan rauhaa eikä siitä nauttimista, vaan jaetusta ilosta tulee suurempi. Tiedän, että hän on jäärä, niin hyvässä kuin itsensä kiusaamisessa. Pidän siitä, että hiihtelemme hiljaa ja kaukanakin toisistamme ja tauoilla puhumme jos siltä tuntuu. Hätkähdän hiihdellessä muutaman kerran, kun hän ei olekaan oletetussa suunnassa, vaan tähyilen kilometrikaupalla tyhjää. Onneksi hän löytyy sitten vastakkaisesta suunnasta.

Pulmuset saapuvat, nuo ensimmäiset muuttolinnut. On ilo nähdä niiden pyrähdykset, kun ne liikkuvat parvina, etsivät ruokaa pälviltä. Miten kauniita ne ovat, hienoja niiden jäljet lumella. Kevät on täällä. Ja meillä on seuraa.

Saamme kokea huiman tunturituulen, puuskissa se on mahtava. Levitän käteni ja mielestäni se vie minua loivaan ylämäkeen. Hiihdämme minuutin tiukkaan sivutuuleen ja päätämme yhteen naiseen, että vaihdammekin reittiä myötään.

Kun Kaldoaivi on ollut sisäänpäinkääntyneisyyttä ja hiljaisuutta, on Paistuntureilla pääsiäishulina. Kiitos pitkän vapaani en ärsyynny ihmisistä, vaan rupattelen ihan mielelläni, vaikka en sitä haekaan. Tapaan ihmisen, jonka kanssa jutellaan pitkään eri ahkioista ja niiden ominaisuuksista. Potkittaisiin renkaat, jos voitaisiin. Epätodellinen olo, joku on vähintään yhtä kiinnostunut asiasta kuin minä. Hän huomaa, että ahkioni on etupäästä rikki törmäyksen jäljiltä. En osaa sanoin ilmaista, että wow, sinä se huomaat tärkeät asiat.

Paistuntureiden tunturiylänkö on upeaa hiihdeltävää. Pää pyörii, mieli imee maisemia sielun sopukkoihin, Gaimmoaivi herättää kaipauksen. Illalla tulee Guivin kämpälle kaksi nuorta miestä ja tyttö, todella kivoja ihmisiä. Heistä puuttuu sankarivaeltajien jurotus ja kaikkitietävyys. Olemme Tuiren kanssa iloisia heistä, voi kun olisin osannut kysellä heiltä kaikenlaista. – Nukumme Tuiren kanssa täydessä tuvassa vierekkäin yläpetillä. Aamulla tajuan nukkuneeni osittain myös Tuiren leveällä patjalla, vaikka hän hymyillen kieltelee.

Hiihto Njavgoaiville auringonpaisteessa on epätodellinen. Sininen taivas ja valkoiset tunturit lumoavat. Saan mielikuvia jäätiköistä ja maailman laidasta hiihtäessämme. Aika pysähtyy istuessamme kurussa kahvilla. Päädymme julkilausumaan – itsetehty suklaaherkku on kaikista ja kaikesta parasta.

Saunaan ja pähkäilyä

Hiihtelemme hiljakseen kohti tietä ja saunaa. Satula Leammesvarrin länsipuolella on yllättävän tiheäkasvuinen, juuri sellaista ryteikköä, jossa odottaakin näkevänsä hirvien jälkiä ja makuuksia. Joudumme siksakkaamaan, että löytäisimme ahkion levyisen reitin. Pääsemme ihan tokan viereen, ne eivät näe meitä.

Muotkan tunturit nousevat eteemme. Valo leikkii niillä ja houkuttelee, tulkaa tänne. On tylyä kieltäytyä.

Saunan lauteilla kuuluu harras ähinä, lihakset nauttivat. Kahden viikon rasvasta ja hiestä luopuu mielellään. Imaisen lauteilla nestehukkaan talon tarjoaman siiderin, saan hyvän humalan.

Illalla tuijotan kartaa ja pähkäilen – mistä ja minne. En haluaisi nousta bussiin, mutta on vaan liian sulaa. Päätös kypsyy aamulla, kun yöllä ei ole ollut pakkasta ja sataa vettä vedelle. Kun katselen bussin ikkunasta paljaita tai vettä huljaavia jänkiä, tuntuu päätös järkevältä. Toivottavasti parisataa kilometriä pohjoisempana on vielä tunturissa lunta.

Haikeutta, lunta ja onnea

Minun on haikeaa erota Tuiresta, meillä on ollut hyvä retki. Nythän tässä on vasta viikko harjoiteltu taas. Yksinäisyys tuntuu tänään, mutta huomenna on jo hyvä olla yksin. Tunnen suussani miten puhe loppuu.

Tenon varressa on satanut aamupäivän lunta, tunturit ovat kauniisti tuunatut. Voi onnea, pääsen vielä hiihtämään. Jään pois bussista siinä, missä on kelkkaura tien päällä, ja vedän kengällä ahkion tunturiin. Hetkittäin on soraa ja ylämäki – siinä pitää olla varovainen, ettei tule ahkionvetäjälle hiki. Parisataa korkeusmetriä ylempänä saan sukset jalkaan ja itku on tulla. On tyyntä ja on lunta. Tämä oli oikea päätös, retkeni saa jatkua yhä. Hiihtelen tuntureilla viimeiset päivät auringossa. Makaan kodassa lumisateessa. Saan kauniin taimenen pilkillä. Sain kaiken.

Valun viimeiset kilometrit kivikovalla hangella sukset jalassa, kävelen sukset jalassa pitkin pälviä, könyän louhikossa, kun joki on auki. Suksi ei ota tippaakaan kiinni hankeen, valuminen kiihtyy ja kerran rysäytän kunnolla pusikkoon. Hyvä, tätä ei jää ikävä.

Pitkä hiihtovaellus on erittäin yksinkertaista ja täydellistä elämää. Hiihdät, nautit, syöt ja nukut eli pelkkiä perustarpeita ilman mitään huolia. Täydellisen helppo maailma. Joka antaa tilaa ajatella ja olla ajattelematta.

Laulujoutsenet lensivät ylitseni viimeisellä kilometrillä, kvaakkuivat ja minua itketti. Olen kiitollinen, elämä on hyvää. – Reissu on puristettu muutamaan näytöltä luettavaan sivuun. Monta tarinaa jää kerrottavaksi niille, jotka erämaa on ottanut omakseen. Omakseen kuten minut, niin myötä- kuin vastamäessä, niin levon kuin väsyn aikana.

Maria Haakana

Reissun kuvat ovat nähtävissä osoitteessa

http://www.duottar.net//hv2011

Tuiren reissukertomus on luettavissa osoitteessa

http://jalaskoski.fi/Pääsiäinen2011/Paissit2011talvi.htm